Vaikea löytää suuria vikoja – arviossa Ichor

Julkaistu Infernossa 1/2019.

08.04.2019
Ichor
Hadal Ascending
Unholy Conspiracy Deathwork

Vuonna 2008 perustettu saksalainen kuolokvintetti on ehtinyt neljänteen levyynsä, jolla sukellellaan Lovecraft-henkisen myyttisen maailman syvyyksissä.

Ichor työstää jykevärakenteista death metalia, joka koukkaa paikoin kevyesti metalcorenytkytyksen suuntaan. Pääasia on ehtaa kuoloa. Sana ”moderni” käväisee mielessä, eikä aivan syyttä. Hadal Ascending tasapainoilee jossain sisäsiistin nykykuolon ja vanhan polven tunne edellä -tuuttauksen välimaastossa.

Levystä on vaikea löytää suuria vikoja, ellei sellaiseksi lasketa hieman persoonatonta meininkiä. Sinänsä osatekijöistä muotoutuu tymäkkä kokonaisuus: on tuhtia örinää, kipakkaa blastia, hitaampaa ryömintää, tarttuvaa sahausta ja jämäkkää soundia. Äänimaailmassa voisi tosin olla piirun verran enemmän mutaa ja rouhetta.

Hadal Ascending on hyvä kolmen kirveen levy. Se ei nouse mestarien liigaan, mutta tarjoaa kuulijalle kymmenen kappaletta hyvin tehtyä kuolometallia. Levy kulkee horjahtamatta koko mittansa ja yltää hetkittäin Cthulhu-mytologian vaatimiin synkän hulluuden tasoihin.

Lisää luettavaa