Vain kovimmille faneille tarpeellinen tilinpäätös – arviossa Thanatosin kokoelma

Julkaistu Infernossa 10/2024.

26.01.2025
THANATOS
Four Decades of Death
AGONIA

Hollannin kuolorässipioneerien tilinpäätös on täynnä hyvää musiikkia, mutta julkaisuna se on tarpeellinen vain kovimmille faneille.

Seitsemän demoversiota Justified Genociden (2009) ja Violent Death Ritualsin (2020) kappaleista kuulostaa erittäin hyvältä, myös soundillisesti, mutta ero pitkäsoittoversioihin on marginaalinen. Realm of Ecstacyltä (1992) napattu Tied Up, Sliced Up on laulettu uusiksi, ja aivan turhaan.

Michelle Noconin heleällä äänellä uusiksi versioitu Unholy Predators on astetta mielenkiintoisempi veto. Myös uusioversio Angelic Encountersin (2000) Thou Shalt Rotista ruhjoo selvästi alkuperäistä paremmin.

Pihvinä toimii silti kaksi uusintaäänitystä alun perin 1980-luvulla tehdyistä raidoista. Menevää ja reippaasti riffiteltyä kamaa kaikki tyynni, eikä vuonna 1984 perustetun yhtyeen ikä kuulu soitossa ainakaan huonolla tavalla.

Kunnioitettavan uran tehneen Thanatosin taival päättyy kokoelman myötä mitä ilmeisimmin lopullisesti. Perustajajäsen Stephan Gebédi voisi kaivella haudasta seuraavaksi vaikka Hail of Bulletsin. Kysyntää varmasti olisi.