Väkevän mystinen ja pauloihinsa kietova äänituokio – arviossa Šamane

Julkaistu Infernossa 11/2020.

Šamane
Šamane
LAST DAY OF THE NORTH

Šamanen vuosi sitten ilmestynyt esikoisalbumi Kaukana virtaa Eufrat oli kiehtovalla tavalla erilainen ja moniulotteinen folkpoplevy, jonka A-puoli jäi hieman liiankin normaalissa ja varovaisessa popmaisuudessaan toiseksi kääntöpuolen tummasävyiselle folkille.

Bändin nimikkoseuraajalla sen musiikista on riisuttu kaikki ylimääräinen ja jätetty jäljelle pitkälti vain simppelit perkussiot, jotka muodostavat äärimmäisen pelkistettyihin kitaranäppäilyihin yhdistettynä kappaleisiin hypnoottisen pohjavireen. Samalla ne antavat runsaasti tilaa Saaran moniulotteiselle ja viekoittelevalle äänelle, josta sävellykset saavat alkuvoimansa ja laajentuvat elementtiensä yhteisvaikutuksesta väkevän mystiseksi, syvälle kansanmusiikkiin ja shamanistisuuteen sukeltavaksi äänituokioksi.

Levyn pauloihinsa kietova tenho piilee sen kokonaisvaltaisen raukeassa ja tummasävyisessä tunnelmassa. Hiljaisesta ja minimalistisesta lähestymistavasta huolimatta musiikissa tapahtuu äänekkäämmin ja enemmän kuin suurimmassa osassa nykymetallia.

Šamanen musiikkia ei todellakaan pidä luulla miksikään puhkikuluneissa tuohivirsuissa teputtelevaksi kaljafolkiksi, vaan jälki on joka suhteessa aidompaa.