Läväytin Wytch Hazelin III: Pentecost -levylle elokuun Infernossa täydet pisteet. Spellbook liikkuu periaatteessa samoissa 70-lukulaisissa sfääreissä, vaikka musiikkinsa ei kuulostakaan yhtä äänekkäällä tavalla Jethro Tullin ja Thin Lizzyn lehtolapselta. Bändejä yhdistää etäisesti myös se, että ennen tämän esikoisensa julkistamista yhtye tunnettiin kolmen täyspitkän ajan Witch Hazel -nimellä.
Yhtyeen visio blacksabbathmaisesta, kevytkätisesti soitetusta proto- heavy rockista on laulajaa myöten selkeästi kuultavissa, mutta toteutuksen osalta jäädään puolitiehen. Suurin syy tähän on liian kirkas ja nykyaikainen äänimaailma, josta puuttuu tunnelmaa nostattavan lämmin usvaisuus. Omat puutteensa on myös sävellyksissä, jotka tahtovat jäädä hyvistä lähtökohdistaan ja ideoistaan huolimatta ikävästi telineisiin tehden kokonaisuudesta sekä laadullisesti että tyylillisesti hajanaisen.
Parhaiten amerikkalaisyhtye onnistuu albumin pisimmissä jötkäleissä, lähemmäs yhdeksänminuuttisessa Not Long for This Worldissä ja jatsahtavassa, yli yksitoista minuuttia ottavassa Dead Detectivessä. Näissä se pääsee maalailemaan vaihtelevien osuuksien ja tempojen kautta kaikessa rauhassa suurempaa draaman kaarta, ja musiikki on lähempänä novellimaista tarinankerrontaa kuin suoraa rokkirallia.