Brittijuurisen perinnehevimetallin kanssa operoivilla on loppujen lopuksi käytössään melko rajallisesti mausteita ja raaka-aineita. Tamperelainen Evil-Lÿnkään ei ole sävellyksellisesti pätkääkään uniikki tapaus. Siitä huolimatta reilun vuosikymmenen karsinassaan riehunut, mutta vasta nyt ensipitkäsoittonsa ulos saanut viisikko on tekaissut levyn, jota on yksinkertaisesti vaikea olla kuuntelematta.
Disciple of Steel tarinoi keskiaikaisista sankareista, ja musiikki alleviivaa kertomuksia laukkakompeilla, Bonanza-bassolla ja lukemattomilla riffeillä. Ne ovatkin Disciple of Steelin elämänlanka, aivan kuten runsaat kitaramelodiat ja -harmoniatkin.
Levyä kuunnellessa ei voi sivuuttaa mielleyhtymiä Iron Maidenin kolmeen ensimmäiseen albumiin. Vertailukohta on ehkä kovin mahdollinen, mutta ei pätkääkään epäreilu. Evil-Lÿnin hevi ei elä apinoinnista vaan puhtaasti omista jutuista, joita vaikutteet vain maustavat. Välillä hymyilyttää, miten ennakkoluulottoman härskisti esikuvien postilaatikolla on käyty. Kannattaa uskaltaa, jos tietää, mitä on tekemässä.
Ennen Disciple of Steelin purkitusta osittain uudistuneen miehistön soitto rullaa saumoitta, ja esikoinen soundaa hyvältä. Vaikkei tämä ole mikään The Number of the Beast, jokin kumma taika levyssä piilee. Sitä on todella vaikea saada pois stereoista.