Manchesterin kallonmurskaajien kahdeksas pitkäsoitto on jo bändin neljäs tälle vuosikymmenelle. Kun mukaan lasketaan ahkera kiertäminen, vauhtia voi luonnehtia hurjaksi. Nopea tahti korreloi harvoin laadukkaan musiikin kanssa, ja hieman niin meinaa olla asianlaita nytkin.
Yhtyeen deathcoresta ja brutaalista death metalista syntynyt ilmaisu on tuotannollisesti moitteettoman kliinistä ja jykevää. Vanhempi parta voisi nimittää sitä myös steriiliksi. Vaikka soundeista olisi mitä mieltä, tosiasia on, että samasta puusta veistetyissä tonninpainoisissa kappaleissa ei ole riittävästi kiinnostavaa.
Bändin breakdownit, deathcore-kurlutukset ja moukarin lailla runttaavat riffit kuulostavat siisteiltä aikansa. Efekti kääntyy itseään vastaan siinä vaiheessa, kun biisien huomaa olevan ilmeettömiä kopioita toisistaan vailla kummempia irtiottoja. Ajoittain vilahtavia tarttuvia melodialiidejä ja eteerisiä tunnelmasuvantoa olisi kuullut mielellään paljon enemmänkin.
Tästä rusikoinnista voisi nauttia livenä. Levykuuntelussa soimaan päätyy jokin monipuolisempi lajityypin tapaus.