Teknistä ja suurieleistä melodeathiä soittava ruotsalaisyhtye palaa levykantaan liki vuosikymmenen jälkeen. Tuloksena on sekoitus bändille ominaista ylevää dramaattisuutta, rusentavaa raskautta ja valovoimaista melodisuutta.
Nimellisesti uutuus on suoraa jatkoa vuonna 2014 julkaistulle edellislevylle The Singularity (Phase I: Neohumanity). Monilta osin se on sitä myös tieteisteemaiselta musiikiltaan – tosin aavistuksen aggressiivisemmalla vaihteella syötettynä. Kirkkaalla ja isolla äänimaailmalla soivien, groovella ja sinfonisuudella väritettyjen kappaleiden korkealentoinen tunnelma on hyvin AOR-henkinen ja kypsä.
Vaikka levy on eittämättä ammattimaista työtä, siinä häiritsevät tietyt asiat. Täyteen sointuja ahdetuista veisuista tulee paikoin levoton ja kiireinen fiilis. Rujon mättämisen ja nostattelevamman tunnelmallisuuden väliset osanvaihdokset eivät kuulosta aina täysin sujuvilta vaan hieman hätiköidyiltä. Tämä on harmi, sillä mureasti kikkailevissa ja taidokkaasti ujeltavissa biiseissä olisi sinänsä aineksia vaikka mihin.
Valitettavasti yhtyeen laiva ei pysy yksittäisistä onnistumisista huolimatta täysin kurssissa. Hienoa silti, että tyypit on saatu takaisin levyttämään.