Yllättävyyttä piisaa, mutta kaikki ideat eivät osu maaliin – arviossa Maya Mountains

Julkaistu Infernossa 4/2020.

31.08.2020
Maya Mountains
Era
Go Down

Venetsialaistrion kakkosalbumi käynnistyy lupaavasti Enrique Dominguezin akustisella introlla, josta bändi kiihdyttää tomijytinän siivittämänä rouheampaan rokkiin. Bändi yhdistelee mielensä mukaan stoneria, rockia ja psykedeliaa. Ainakin The Black Keys, Orange Goblin ja varhainen Queens of the Stone Age kaikuvat jamitteluissa. Laulaja-basisti Alessandron laulusta, joka pusketaan särön läpi, tulee mieleen punk. Jo avausbiisistä paistaa tietty sekavuus, joka jatkuu läpi levyn. Se on hyvä ja huono asia.

Yllättävyyttä Erassa piisaa, mutta kaikki ideat eivät osu maaliin. Kakkosbiisi In the Shadow alkaa maukkaasti jumittavalla bluespoljennolla, mutta San Saguaron riffittelyt eivät juuri puhuttele. Dead Cityn savuisenhiipivä svengi ja mureat bassosoundit toimivat valjuhkoon säkeistön saakka. Raul on instrumentaali, joka kuulostaa paikoin superhäröllä syntikalla höystetyltä Kyussilta.

Hyvät soundit ja kolmikon soljuva soitto eivät pelasta ailahtelevaa kokonaisuutta kokonaan. Ehkä bändi on hakenut yliampuvaa tunnelmaa turhan tarkoitushakuisesti. Esimerkiksi Vibromatic ja Baumgartner ovat väsyttävää kuultavaa, eikä Ufo juuri pistä paremmaksi.

Lisää luettavaa