Yltää parhaimmillaan varsin maittavaan ja omannäköiseen lopputulokseen – arviossa Blight

Julkaistu Infernossa 5/2020.

Blight
Temple of Wounds
Svart

Vuonna 2008 aloittanut, jokusen pienjulkaisun matkan varrella aikaiseksi saanut kanadalaisnelikko julkaisee debyyttipitkänsä. Hiljakseen kypsytetty albumi on saanut kasvonsa ärhäkästi manaavasta ja kehitellen etenevästä black metallista.

Quebecistä tulevan bändin tyyli on melko kaukana perinteisesti nakuttavasta ja raastavasta mustasta metallista. Tempoja ja piikikkäitä tunnelmia vaihdellaan kappaleiden sisällä varsin paljon, mikä eittämättä monipuolistaa ilmaisua. Samalla se saa osan sovituksista näyttämään hieman vaikeasti hahmotettavilta ja vähintäänkin haasteellisilta. Kokeilullinen ote onkin asia, josta yhtye ei tingi.

Runsaamman kuuntelun myötä bändin visio kierosti kalvavasta ja syvällisempääkin pohdintaa sisältävästä black metalista avautuu paremmin. Rohkean innovatiivinen ja kehittelevä lähestymistapa yltää parhaimmillaan varsin maittavaan ja omannäköiseen lopputulokseen. Vaikka sävellykset eivät saa kananlihalle, albumin rima pysyttele tiiviisti keskiverron yläpuolella. Lisäplussan levy ansaitsee sopivan rujosta ja hengittävästä äänimaailmasta.