Kasarille kuikuilevia yhtyeitä löytyy etenkin hard rockin puolelta niin paljon, että keskinkertaisella suorituksella ei herätä enää minkäänlaista mielenkiintoa. Vanhat kikat on jalostettu vuosien varrella lukemattomiksi timanteiksi, vaan sepä ei tunnu saksalaista Formosaa pelottavan.
Yhtyeen kolmas pitkäsoitto tuoksuu miedosti hieltä. Nuorehkojen sällien yritys on kovaa ja rietastellakin tekisi mieli. Munapussien suojissa haudutettu melodinen ilonpito ryöstää alan klassisia nimiä, ja lopputulos liikkuu mukiinmenevän ja tunkkaisen välillä.
Bon Jovi, AC/DC ja muut klassikot on tullut kuunneltua, ja tuttuja kikkoja voi bongailla sieltä sun täältä. Nasaali laulu vie tunnelmat Mötley Crüen tienoille. Paha vain, että soundissa ei ole tarpeeksi potkua, eikä sävelmienkään teho kanna kovin korkealle.
Bändin koukuista ja erityisesti soiton kiimasta puuttuu se kiilusilmäisen mielipuolinen ja nälkäinen draivi, jonka voimin suuret muinaiset tekivät aikoinaan nimensä. Kelpo ideoita ja ihan hyviä riffejä on ripoteltu sinne tänne eikä levyn kuuntelu edes ärsytä, mutta vain kolmoseen asti taipuvalla vaihteistolla ei haasteta ketään.