Zombieteemaista crossoveria – arviossa Dr. Living Dead!

Levyarvio julkaistu Infernossa 3/2015.

25.04.2015

Dr. Living Dead!
Crush the Sublime Gods

Century Media
3_5_kirvesta

Crossoverinsekaisesta thrashistä tulevat ensimmäisinä mieleen S.O.D., D.R.I. ja uudemmista vaikkapa Municipal Waste. Kovin jenkkihenkisiä mielikuvia. Bandannat heiluvat, moshaus on kovaa ja riffejä sahataan nivelet sauhuten.

Osataan sitä Ruotsissakin. Pääkallonaamareissa esiintyvä Dr. Living Dead! tykittää esikuviensa hengessä löyhästi zombieteemaista crossoveria. Kuvasto ja kappaleet ovat täynnä kasaria, scifiä sun muuta sellaista, jota tietty sukupolvi muistelee nostalgisella lämmöllä.

Introna tarjoillaan elokuvasamplea sekä keskitempoista ja alati kiihtyvää riffittelyä March of the S.O.D:n hengessä. Sitten avataan hanat ja kaaos pitissä on valmis.

Crush the Sublime Gods paljastuu alun ahtaamisen jälkeen kuitenkin yllättävän monipuoliseksi levyksi. 46 minuuttia sujahtaa vaivattomasti, kun mukaan sovitellaan myös melodioita ja keskitempoisempaa jytää. Joukosta löytyy jopa pari puhdasta kitaraa laulattavaa instrumentaalia, ikään kuin nyökkäyksenä perinteisen italokauhun suuntaan.

Eniten hämmästyttää silti, kuinka paljon bändi kuulostaa vanhemmalta Suicidal Tendenciesiltä. Nopeimmat rytistykset ovat asia erikseen, mutta esimerkiksi melodisemmin ja laulujen osalta puhtaammin kulkevat No Way Out ja Another Life voisivat olla lähes suoraan Suikkarien 80-luvun kiekoilta.

Erinomaiseksi ei aivan taivuta, sillä ne todella ikimuistoiset raidat jäävät tasaisen vahvasta vuoristoradasta puuttumaan. Viihdyttäväähän tämä silti on, ei siitä pääse mihinkään.

Lisää luettavaa