Etsi
Äärimmäisen synkkää mutta samalla koskettavaa metallia esittävä Totalselfhatred kääntää ihmiselon pohjamudissa rypemisen positiiviseksi voimavaraksi.
Julkaistu Infernossa 4/2018.
Uudella Horna-julkaisulla kuullaan ennenjulkaisematonta materiaalia.
Uusi biisi on tuttua Anaal Nathrakhia.
Kaitpa tällekin paluulle on tilauksensa.
Killswitch Engagen keikalla nähtiin tuttu hahmo.
Aeternus jatkaa tutuilla linjoilla.
Tuttua kamaa uusissa kuorissa.
Stratovarius tekee jatkoa 17 vuoden takaiselle kokoelmalle.
Einherjerin viikinkiblack soi tutuissa merkeissä.
Laulajamaestron viimeiseksi jäävä albumi on saatettu loppuun.
Mayhemin 1990-luvun alkuvuosilta löytyy vielä ennenjulkaisematonta tavaraa.
A metal heart is hard to tear apart!
Metalcore eli kukoistuksen päiviään noin viisitoista vuotta sitten. Moni genren silloisista eturivin bändeistä on ehtinyt painua unholaan, mutta saksalainen Caliban jatkaa kovatasoisten levyjen tehtailua vuosi toisensa jälkeen.
Täällähän näkyy suomalaisiakin!
Kotimaamme metallierikoisuus Cause for Effect osoittaa jälleen, että edistyksellistä musiikkia voi tehdä muutenkin kuin ummehtuneita progemetallimuotteja toistellen.
Moonspellin dvd:llä ovat puitteet kohdillaan!
Devin Townsendin sivuraide irtautuu metallista.
Eeppistä black metalia jo yli neljännesvuosisadan tehneen Wallachian tuotannossa musiikki ja sanoitusten teemat elävät sulassa sovussa.
Kuolometalli taittuu yhä viisikymppisiltä kitaristeilta.
Testamentin haaveissa on julkaista kamaa erään oman klassikkoalbumin hengessä.
Julkaistu Infernossa 3/2018.