Etsi
Carach Angrenin hommat ovat odotetusti isollaan.
Pikakassalla taas!
Exciterin levy lienee ulkona vielä tämän vuoden puolella.
Wolf luottaa perusasioihin.
Mardukin säveltäjä ja johtohahmo Morgan Håkansson toteuttaa itseään muutoinkin kuin black metalin kautta. Yksi miehen bändeistä on Death Wolf, jonka neljäs levy vie yhtyeen sointia entistä raskaampaan suuntaan.
Tavallisuus on tylsää.
Pietarsaaren pojat ovat uuden levyn kynnyksellä.
Mortuus teki black metalin vastapainoksi jotain erilaista.
Ulcerate antaa väkevän näytön uutta albumia ajatellen.
Tobias Forge esitteli Ghostin uudet kasvot.
Julkaistu Infernossa 11/2019.
Warbringer on huolissaan aseiden kehityksestä.
Voihan sitä musiikkia kirjoittaa tällaisistakin aiheista.
Moldovan pienen metallikentän ehdottomasti tunnetuin nimi Infected Rain on noussut pitkäjänteisellä työllä pisteeseen, jossa yhtyeen moderni metalli herättää laajaa kansainvälistä kiinnostusta.
Ensiferumin tuorein jäsen löytyi Pohjanmaalta.
Bythosilta löytyy kokemusta.
Dirkschneiderin keikalla kuullaan tuttua kamaa.
Jatkuvalla rundaamisella on myös varjopuolensa.
Carach Angrenin kuudes albumi on todellisuutta.
In This Momentin hommat ovat kohdillaan.
Industrial metalin parissa työtään tekevä King Satan on saanut valmiiksi toisen albuminsa, joka tuo bändistä esiin aiempaa kypsemmän ja vaihtelevamman puolen.
Finntrollin uuden levyn on määrä ilmestyä elokuussa.