Etsi
Vampire antaa esimakua ensi vuonna ilmestyvältä kolmoslevyltä.
Ozzy on kokenut kovia.
Julkaistu Infernossa 7/2019.
Idle Hands tykittelee menemään nostalgisissa merkeissä.
Carach Angrenin studiosessiot ovat hyvässä vauhdissa.
Biff Byfordin ensimmäinen soololevy on julkaisua vaille valmis.
Phil Campbellin uudella kappaleella puhuu kokemus.
Vuodesta 1995 toiminut Förgjord on rakentanut itselleen täysin omalaatuisen ilmaisun, jossa synkkä suomalainen historia henkirikoksineen käy sulavasti yhteen ronskilla kädellä soitetun mustan metallin kanssa.
Tony Martin arvostaa Headless Crossin materiaalia.
Running Wild liikkuu tällä kertaa Alexander Dumas'n luoman tarinan hengessä.
Tältä näytti Alcestin uuden albumin synty.
Muun muassa Demilichistä ja Deathchainistä tuttujen miesten pyörittämä Winterwolf on edennyt urallaan verkkaiseen tahtiin. Ajattoman death metalin parissa operoidessa siitä ei kuitenkaan ole suurempaa haittaa.
British Lion julkaisee vihdoin jatkoa vuoden 2012 debyytille.
Igorrr tuskin päästää kuulijoitaan helpolla tälläkään kertaa.
Niklas Sundin kokeilee sooloprojektillaan uusia juttuja.
Anvilin miehet laulavat tällä kertaa kannabiksesta.
Charnel Winds on tehnyt näköisensä musiikkivideon.
Ragella on takanaan jo pitkä ura, mutta miesten kone ei osoita hyytymisen merkkejä.
Amberian Dawnin musiikissa mahtipontinen metalli kohtaa popahtavan tarttuvuuden.
Alkukantaista äärimetallia paiskova suomalaisbändi Evil Angel katosi skenekartalta pitkäksi aikaa. Nyt porukka on palannut näyttämölle mukanaan ajatonta paholaisen metallia sisältävä uutuusalbumi.