Etsi
Bändi ammentaa inspiraationsa kotimaansa hengellisestä perinnöstä.
Kitaristi myöntää, etteivät bändin sisäiset välit olleet kovin lämpimät.
Liput tulevat myyntiin maanantaina 10. syyskuuta.
Seuraavaa studioalbumia saadaan näillä näkymin odottaa vuoteen 2020 saakka.
Yhtye heittää uuden pitkäsoiton julkaisun tiimoilta myös kourallisen keikkoja.
Hail Sathanas! Hail Death!
Pitkäsoitto näkee päivänvalon lokakuussa.
Kolmen biisin singlellä on mukana Torchia- ja Kuolemanlaakso-muusikoita.
Raskasta joulua käsittää tänä vuonna 30 keikkaa.
Pasi Koskinen hyppää kuolometalliyhtyeen riveihin.
Blackened American Whiskey in the jar-o!
Levyn julkaisua seuraa myös kiertue.
Godflesh kiinnosti pariskuntaa enemmän kuin jälkikasvun hyvinvointi.
Mukana lisäksi Caskets Open ja Corpsessed.
Kuulo-ongelmat pakottivat laulajan tekemään vaikean päätöksen.
Rumpali menehtyi sydänlihaksen sairauteen.
Phenomenon tarjoaa esimakua tulevasta Xenosis-julkaisusta.
Tiedossa neljän keikan mittainen rundi loppuvuodesta.
Liput progemetallistien keikalle ovat nyt myynnissä.
Huumoria revitään myös muun muassa Amorphisin kansitaiteesta.
Projektin nimikkolevy ilmestyy myöhemmin syksyllä.
Näin Verbeurenilta irtoaa Rattlehead.
Kitaristi sanoo bändin päässeen yli kaikesta entisaikojen "hevonpaskasta".
Lämmittelijänä toimii kotimainen Rain Diary.