Tanskalainen Helhorse laukkaa Suomeen kahdelle keikalle

Metallista punkkia mäiskitään Helsingissä ja Tampereella.

16.01.2019

Vuonna 2016 viimeisimmän, omaa nimeään kantavan albuminsa julkaissut tanskalaisryhmä Helhorse saapuu keväällä Suomeen kahdelle keikalle. Parhaillaan neljättä albumiaan työstävä, raakaa metallia ja punkkia sekoitteleva orkesteri hirnahtelee Helsingin On the Rocksissa perjantaina 19. huhtikuta ja seuraavana iltana Tampereen Jack the Roosterissa.

Helsingin-keikan lipunmyynti alkaa Tiketissä perjantaina 18. tammikuuta kello 9. Tampereen-keikan lippuja myydään ainoastaan ovelta keikkailtana.

YouTube video

Lisää luettavaa