Etsi
Gootit tykkäävät myös tanssia, muistuttaa yhtye.
Liput nyt myynnissä.
Tie metallihelvettiin on kivetty monilla metallin alalajeilla.
Yhtye julkaisi kaksi levyä Owensin kanssa ennen kuin Rob Halford palasi soolouraltaan takaisin riveihin.
Tulevat paluukeikat hoituvat sulassa sovussa ja ammattimaisesti, kitaristi vakuuttaa.
Sal Abruscato kutsuu Steeleä profeetalliseksi artistiksi.
Mukana rumpali-laulaja Han Tedin biisikohtaiset kommentit.
Eikä kyseessä ollut edes mikään bändin ensimmäisistä esiintymisistä.
31-vuotias Brian Burkheiser kertoi asiasta sosiaalisessa mediassa.
Million Miles Away on toinen singlelohkaisu tulevalta albumilta.
Settiin oli nostettu myös ilahduttavia harvinaisuuksia.
Endtime Signals ilmestyy elokuussa.
Kappaleella on mittaa kahdeksan ja puoli minuuttia.
Punttisali vaihtui aivosaliin.
Kappale on viimeinen singlenosto tulevalta debyyttilevyltä.
Kuudennen Linjan perustuksia koetellaan lauantaina.
Seuraavana käsittelyvuorossa Schizophrenia.
Lipunmyynti käynnistyy 3.5.
Yesterwynde julkaistaan syksyllä.
Tuskaa juhlitaan 28.-30.6.
Liput myynnissä 3.5.
Ennen vanhaan metalli oli metallia, tuumaa Glen Benton.
Kappale löytyy bändin Circulate-kakkoslevyltä.
Bayley liittyi hevijättiin 30 vuotta sitten.
One Morning Left edustaa Suomea Nordic Invasion Tourilla.