Etsi
Lamb of God teki sopimuksen Century Median kanssa ja julkaisi uuden singlen videoineen.
Hellsinki Metal Festivalin ja Bar Loosen yhteistyössä järjestämät klubikeikat jatkuvat monipuolisesti kotimaisen metallin merkeissä.
Synkkä ja tummanpuhuva The X Factor täyttää tällä päivämäärällä 30 vuotta.
Kiertue kattaa 12 keikkaa niin maalla kuin merellä.
Nick Holmes kuvailee kolmen vuosikymmenen takaista kiertuetta surrealistiseksi.
Turkulaisyhtye julkaisi ensimmäisen maistiaisen tulevalta ep-levyltä.
Kaunis Kuolematon julkaisee uuden Kun valo minussa kuoli -pitkäsoiton marraskuun lopussa.
Death metaliin ja grindcoreen keskittynyttä tapahtumaa vietetään jälleen Helsingissä, Tampereella ja Turussa.
Iron Maidenin primus motorilta kysyttiin yhtyeen hiljattaisesta kokoonpanomuutoksesta Rock Candyn haastattelussa.
Axl Rose ja Sumerian Comics yhdistivät voimansa.
Hollantilaisfestivaali kaivoi videoarkistojensa kätköistä Mastodonin keikkatallenteen vuodelta 2014.
Mukana myös jäsenten biisi biisiltä -kommentit.
Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, Peer Günt / Tavara-asema, Tampere / 27.9.2025
Jo julkaistut ep:t luovat pohjan marraskuussa ilmestyvälle kokoelmalle.
Australialainen Kim Dracula nähdään Suomessa nyt ensimmäisellä klubikeikallaan.
Kolmiosainen dokumenttisarja vuodelta 2024 esitetään myös Yle Teemalla.
Kitaristi Felix Voltti avaa Sapatan Veins-albumin saloja Infernon ennakkosoitossa.
”Salt and Sulfur on mulle lohdun ja kivun sulautumista yhteen. Se hetki kun paluuta ei ole ja on pakko hajota ennen kuin voi syntyä kivusta uudelleen”, kuvailee kitaristi Tuomas Kurikka.
War Pigs -dueton tuotot ohjataan hyväntekeväisyyteen.
Kreator nähdään Krushers of the World -albumin tiimoilta Suomessa yhdessä Carcassin, Exodusin ja Nailsin kanssa.
Laulaja kertoi seremonian olleen hyvin kaunis ja intiimi.
Kappaleen nimi puolestaan liittyy Tšernobylin onnettomuuden aikana käytettyyn termiin.
Fear of Domination palaa albumikantaan ja tien päälle tammikuussa 2026.
Kyseessä on toinen singlejulkaisu Sapatan tulevalta kolmosalbumilta.
McBrain jututti Paicea Metal Sticks -podcastin toisessa jaksossa.