Peten pörinämässy

09.11.2015

Villisiat tunnetaan muhkeina, maukkaina ja päälle rynnivinä eläiminä, ainakin mikäli Obelixia on uskominen. Oululainen pörinäpartio Boar jyrää sekin mureasti, mutta basisti-laulaja Petri Henellin mässyn nauttimisen jälkeen ainut mahdollinen etenemismuoto on vaakatasoon vyöryminen.

Tarpeet
– kiinteitä perunoita noin puolet uunipellistä (siten että muita aineksiakin mahtuu)
– iso sipuli
– paljon löökiä eli valkosipulia
– rasiallinen (400 g) porsaan pippurimarinoituja suikaleita
– pussillinen pakastevihanneksia
– paketti bratwurstia
– hapankaalia
– paketillinen pekonia
– 2 purkkia kermaa
– pullollinen olutta (merkille aivan sama)
– voita
– grillimaustetta
– juustoraastetta

Tee näin
1. Viillä perunat, sipulit ja löökit kuutioiksi ja nakkaa ne uunipellille. Ei tarvitte olla mittää pikku piiperrystä. Muista leivinpaperi!
2. Lissää sekkaan pakastevihannekset. Itte käytän tähän välillä jottain erikoisempia kuin perus herne-maissi-paprikaa, nii saa vähä eri variaatioita joka kerta.
3. Sitten sekkaan porsaan pippurimarinoidut suikaleet, tähänkin voi käyttää jottain muuta marinoitua lihhaa.
4. Piliko bratwurstmakkarasta sentin tai kahen viipaleita ja nako neki pellille kaikkien muitten herkkujen sekkaan.
5. Sitten päästään tähän Boar-yhtyettäkin innoittavaan musaan eli kraut rockiin! Hapankaalia saa nakella sekkaan haarukalla oman maun mukkaan, eli tosi paljon!
6. Tässä vaiheessa avataan olut! Eläpä kuitenkaan juo sitä, vaan kaada koko pullo pellille herkkujen sekkaan. Avaa myös kaks purkillista kermaa. Kolmen juuston kerma on oikein oivallinen kaikkeen ruuanlaittoon. Ja kyllä, vaikka kuin tekis mieli juua se kerma ja vedellä grillikylkeä samalla naamaan, nii kaaja seki iha kiltisti sinne ruuan sekkaan. Tässä vaiheessa lissää grillimaustetta runsaasti ja sekottele vaikka käsin koko settiä.
7. Sitten otetaan voipaketti kauniiseen kätteen. Viillä siitä veittellä isoja palasia ja asettele ne siten, että joka kulumaan yks siipale ja keskelle vielä yksi.
8. Sitten tämä jumalainen potsinsiipale eli pekoni! Asettele pekonisiivut kauniisti tämän jumalallisen herkun päälle.
9. Lopuksi juustoraastetta päälle. Ei liikaa, että siihen ei muodoistuis semmosta kuorta. Sekään ei kuitenkaan haittaa.
10. Paistetaan uunissa 200 asteessa noin kaks tuntia.

Peten luonnehdinta:
”Koska mässy on täyttävä, suolainen ja rasvainen, olen monesti kuullut lausuttavan ’suonet tukkoon’ ruuan valmistuksen aikana. Jos haluaa ruuasta hiukan kevyempää, voi ostaa jonkin valmissalaattisekoituksen kylkeen. Pörinämässy nautitaan hyvässä seurassa omavalitseman oluen kera. Isommalla porukalla olemme valinneet joskus myös jonkun hyvän dvd:n viihdykkeeksemme. On myös juuri hyvä ennen illan mahdollisia muita rientoja, jolloin yhtälöön voi lisätä ruokajuomiksi myös siiperiä ja jallua. Aamulla rapelossa myös erittäin pätevää mättöä, vaikka kylymänä.”

Megan tuomio:
”Tämän överimmäksi voi mässyä tuskin enää vetää, sillä periaatteessa possutuotteet, suikaleet ja pekoni, ovat tässä yhteydessä maun kannalta melko pienessä osassa, kermasta puhumattakaan. Mutta enemmän on enemmän, kuten hyvin tiedetään, ja sipulien suhteen tämä pitää etenkin paikkansa. Makua löytyy, kiitos spesiaalin hapankaalin, ja sitä voi vielä lisätä haluamillaan mausteilla ja sooseilla. Pääasia tässä on kuitenkin melkoisen miehekkään evään mättäminen kitusiin, pötsin mahdollisimman tehokas täyttäminen ilman minkäänlaista piperrysaspektia. Aivan kuten Boarin musiikissakin.
Koska kiinteitä aineksia ja nestettä on näinkin runsaasti, yleisen siisteyden takia olisi helpompaa valmistaa mässy isossa uunivuoassa, jossa yleensä on reunuksiakin enemmän kuin syvemmässä uunipellissä. Ja jos kokki on vähänkään liikuttuneessa tilassa, roiskumisen vaara kasvaa. Uunin kuuraaminen ei ole kotiaskareista niitä kaikista mieluisampia. Hieman matalampi lämpötila, noin 175 astetta, ja pitkä kypsennysaika tuottaisivat myös oletettavasti vieläkin mehukkaamman lopputuloksen, mutta hyvä näinkin. Tästä setistä riittää taatusti kavereillekin!”

Heavy Cooking Club on Infernon oma ruokakerho, jota vetää lehden sivuilla tutkiva kulinaristi Miika “Mega” Kuusinen. Raskas musiikkimaku vaatii raskaat ruoat!

Lisää luettavaa