Vuoden 2008 tietämillä perustettu Battle Beast julkaisi viikkoa ennen tämän lehden ilmestymistä uransa neljännen levyn, Bringer of Painin. Yhtyeen fanit ja ehkä vihamiehetkin ovat odottaneet albumia kuumeisesti, sillä kyseessä on yhtyeen ensimmäinen tuotos ilman kitaristi Anton Kabasta, joka sai lähtöpassit helmikuussa 2015.
Kabanen oli yksi Battle Beastin perustajajäsenistä ja vastasi lähes täydellisesti yhtyeen sävellyksistä ja sanoituksista. Monia epäilemättä kiinnostaa kovasti, millaista tulosta jäljelle jäänyt miehistö ja Antonin korvannut Joona Björkroth ovat saaneet aikaiseksi.
Bändierot ovat monesti dramaattisia tarinoita, ja näin on asianlaita tälläkin kertaa. Toisaalta kumpikin osapuoli kommentoi jo helmikuussa 2015, että tapahtumien taustalla oli asioita, joista ei haluttu tuolloin puhua sen enempää.
Infernon haastatteluun ovat kokoontuneet uusi tulokas Joona, laulaja Noora Louhimo sekä kosketinsoittaja ja bändin äänituotantopuolta laajasti hallinnoiva Janne Björkroth. Pitkin haastattelua on havaittavissa, ettei Antonin erottaminen ole enää se kaikkein mieluisin puheenaihe. Kyseessä on kuitenkin merkittävä asia, joka täytyy käsitellä alta pois – nykyisten jäsenten sanoin ja ajatuksin.
Yhteishenki kateissa
Vuoden 2015 maaliskuun alussa Battle Beast kommentoi Infernolle yksinoikeudella Antonin eroa. Tuossakaan tiedoksiannossa ei ollut hirveästi yksityiskohtaisia tietoja teiden eroamisen syistä. Basisti Eero Sipilä antoi aiheesta lisäinformaatiota tähän tyyliin: ”Vaikka pahan olon aiheuttajia on monta, ei kukaan voi parilla sanalla tiivistää mikä meni vikaan.”
Lähdetään liikkeelle suoralla kysymyksellä: mitä oikein tapahtui?
– Hyvin lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna taiteelliset ja henkilökohtaiset kemiat eivät loppujen lopuksi toimineetkaan toivotulla tavalla. Piti tehdä päätös, että joko me Battle Beastinä jatkamme tai koko homma hajoaa. Päätimme, että kokonaisuuden hyväksi on parempi, että yksi ihminen lähtee kuin että viisi ihmistä lähtee, Noora aloittaa.
– Kyllä se vain niin menee, että bändi on bändi, ja tietyistä asioista päätetään yhdessä. Antonin yksinvaltius ei sopinut enää muille, ja se oli varmasti se keskeisin syy homman hajoamiseen.
Rumpali Pyry Vikki ja kitaristi Juuso Soinio perustivat Battle Beastin yhdessä Antonin kanssa. Janne kertoo, että hän tuli mukaan hiukan myöhemmin eikä ollut vielä tuossa vaiheessa täysin tietoinen bändin sisäisestä dynamiikasta ja tietyistä valtarakenteista.
– Tulin mukaan käytännössä sataprosenttisesti freelancerina ja ajattelin, että voin tuurata muutamalla keikalla. Siitä se lähti käyntiin minun osaltani, ihan vain soittajan ominaisuudessa, Janne kertoo.
– Bändiä ei oltu kuitenkaan lähtökohtaisestikaan perustettu sillä ajatuksella, että joku saisi olla diktaattori. Antonilla oli toki alussa selkeä visio siitä, miten homman pitää mennä. Siinä ei muilla helposti ollut paljon sanottavaakaan. Sitten, kun bändi alkoi kasvaa ja homma mennä isommaksi, homma meni oikeastaan koko ajan enemmän siihen suuntaan, että hänen täytyi pitää kaikesta kiinni eikä ollut pelivaraa mihinkään suuntaan.
Samaan aikaan muulla miehistöllä alkoi kuitenkin olla haluja osallistua yhtyeen taiteelliseen päätöksentekoon ja biisinkirjoittamiseen?
– Totta kai, ja niinhän siinä monesti käy, kun demobändistä kehittyy ammattibändi. Asiat muuttuvat, ja siinä vaiheessa niistä eri jutuista vasta pitää alkaa päättää kunnolla. Se ei ole enää pelkkä harrastus vaan työ. Silloin, kun se on harrastus, on oikeastaan ihan sama, kuka asioista päättää, kun kaikilla on paljon muitakin juttuja, joissa toteuttaa itseään, Janne erittelee.
– Mutta kun homma vie merkittävän osan elämästäsi, joskus melkein liikaakin aikaa ja vaivaa, niin silloin ei enää käykään, että asiat eivät täysin toimi. Pitää tehdä ratkaisuja, koska kyse on duunista. Se on sama missä tahansa työpaikassa. Jos vaikka jossain tavallisissa toimistohommissa yksi ihminen dominoi eikä jätä muille mitään tilaa, se johtaa usein siihen, että muut lähtevät tai se yksi ihminen lähtee.
Noora tuli mukaan ennen toisen levyn äänityksiä vuonna 2012.
– Kun minut pyydettiin bändiin, olin alusta asti sellainen, etten pidätellyt mielipiteitäni. Sanoinkin Antonille heti kärkeen, että en tule tähän miksikään statistiksi. En halua olla joku, jolle vain sanellaan asiat. Heittäydyn tähän täysillä, mikä tarkoittaa sitä, että annan oman panokseni taiteelliseen puoleen. Hän kommentoi asiaa silloin vähän hampaita pureskellen, että joo…
Alleviivataan vielä: mikä se bändin toivoma ratkaisu olisi ollut, että yhteinen taival Antonin kanssa olisi jatkunut?
– Se että Anton olisi tehnyt meidän kanssa yhteistyötä eikä pitänyt meitä vain apulaisinaan. Hän ei suostunut siihen, ja me olimme hänen mielestään väärässä. Sabaton-kiertueella vuoden 2015 alussa tilanne meni sitten siihen, että hän ei puhunut meille sanaakaan, emmekä me hänelle. Se oli todella ahdistava kiertue – olla samassa keikkabussissa ihmisen kanssa, joka ei edes halua olla tekemisissä muiden kanssa, Noora muistelee.
– Ilmoitimme sitten Sabaton-kiertueen viimeisenä päivänä, että meidän yhteistyö ei enää jatku.
Hän on veljeni
Tässä vaiheessa kuvaan astui Jannen veli Joona. Osaava kitaristi oli kerännyt kannuksia muun muassa veljesten yhteisessä Brymir-yhtyeessä sekä kiemuraista metallia soittavassa For the Imperiumissa.
– Janne soitti Sabaton-kiertueelta, että nyt sinun pitää tulla soittamaan, on tapahtunut isoja muutoksia. Anton oli ulkona ja seuraavaan keikkaan Mäntässä oli muutamia viikkoja. Se oli ihan sairasta aikaa. Kuuntelin vain niitä biisejä enkä saanut oikein treenattuakaan kunnolla. ”Mitä helvettiä, pitääkö tässä oikeasti lähteä kohta keikalle?” Joona kertaa.
Eivätkö veljekset siis olleet keskustelleet Battle Beastin mahdollisista miehistönvaihdoksista ennen kyseistä puhelua?
– Kyllä se oli aidosti vain se muutaman viikon varoaika. Janne puhui toki aiemmin pinnan alla kytevästä tuskasta siinä syksyn 2014 aikana…
– Onpa runollista, pinnan alla kytevä tuska! Noora heittää.
– No joo, mutta näin se oli, Joona jatkaa. – Minä olin silloin ihan, että mitä helvettiä. Mitä te nyt valitatte, teillä on yksi Suomen nopeimmin kasvaneista bändeistä ja kaikki on helvetin hyvin. Isot kiertueet tulossa ja kaikkea. Näistä puhuttiin joskus joululomalla, ennen Sabaton-kiertuetta. Sanoin, että menette nyt vain sinne ja rock’n’roll! En minä tajunnut siinä vaiheessa, että tilanne on niin paha.
– Totta kai tuollaisissa tilanteissa miettii asioita ääneen ja pohtii eri ratkaisuja, mutta mitään päätöksiä ei oltu tehty vielä siinä vaiheessa, Janne vahvistaa.
Vuoden 2015 kevään ja kesän keikat hoidettiin kahdella kitaristilla. Joonan lisäksi keikoilla avusti Ossi Maristo, paljon käytetty sessiokitaristi, joka on soittanut muun muassa Lenni-Kalle Taipaleen kanssa.
– Saimme jaettua keikkakalenterin sillä tavalla, että kummatkin pääsivät lähes kaikille omille keikoilleen ja meidänkin keikat hoituivat. Mietin pitkään ja yritin saada kolmannenkin tyypin rinkiin, mutta lopulta se hoitui suhteellisen vähin säädöin noin, Janne kertoo.
Joona ei siis tässä vaiheessa ollut vielä Battle Beastin virallinen jäsen.
– Ajatus uudesta kitaristista muotoutui niiden kuukausien aikana. Eli ei ollut mitenkään varmaa, että Joona olisi uusi kitaristi, sillä Ossikin on helvetin hieno tyyppi ja loistava soittaja, Noora kertoo.
– Ainakin itselle ratkaisevin tekijä oli se, että Joona ryhtyi tekemään biisejä ja tavallaan testaamaan omaa soveltuvuuttaan biisintekijänä jo ennen kuin hän tiesi, että harkitsemme häntä yhtyeeseen. Joona näytti työmoraalia ja motivaatiota jo etukäteen, ja se oli iso juttu. Lisäksi tulemme todella hyvin toimeen sekä ystävinä että musiikkitöiden puolella.
Lopulta yhtye kävi tykönään keskusteluja, joiden lopputulos oli Jannen mukaan varsin selkeä. Lopulta tarvitsi vain varmistaa, että kaikki ovat samaa mieltä asiasta.
– Olimme Berliinin lentokentällä, ja Eero ja Pyry tulivat kysymään, että haluaisitko nyt sitten liittyä tähän bändiin. Tämä oli joskus syksyllä 2015. Otin kaljan ja mietin vähän aikaa. Päätös oli aika helppo. ”Vittu, todellakin.” Elämäni menee muutenkin niin, että toisen puolen ajasta soitan kitaraa ja toisen puolen yritän pitää itseni mahdollisimman hyvässä kunnossa soittaakseni kitaraa. Soittaminenkaan ei ole terveyden kannalta se kaikkein paras juttu. Enkä puhu nyt mistään ryyppäämisestä, vaan siitä kun oikeasti soittaa paljon, Joona kertoo.
– Jos saan valita, soitan heviä. Bändejä on ollut tässä jo muutenkin useita, ja rakastan tätä hommaa yli kaiken. Eikä esimerkiksi raha kiinnosta lopulta ollenkaan.
– Sitten olet tullut kyllä oikeaan bändiin, velipoika lisää.
Panostuksia tulevaan
Niin, raha. Se ei ole aina helppo aihe, varsinkaan rockbändien yhteydessä. Musiikin tekemisen yhteydessä halutaan monesti puhua vain kutsumustyöstä ja taiteen iloista, mutta kukaan ei elä pelkästään niistä.
Janne myöntää avoimesti, että Battle Beast on tällä hetkellä tietynlaisessa elämän ja kuoleman tilanteessa. Lähes kaikki aika ja vaiva laitetaan bändiin, mutta kompensaatio ei ole vielä aivan työmäärän mukainen. Esimerkiksi tuleva Euroopan-kiertue pääesiintyjänä ja lähes perään tehtävä Sabaton-lämmittelyrundi USA:ssa vaativat kovaa säätämistä.
– Aika vaikeastihan tuo menee. Euroopan-kiertueen jälkeen on pari viikkoa väliä ja sitten lähdetäänkin jo Jenkkeihin. Eli nämä jäsenemme, jotka oikeasti käyvät töissä, ovat aikamoisissa ongelmissa. Siinä menee käytännössä melkein kolme kuukautta, ettei voi tehdä kunnolla päivätöitä. Paha siinä on sitten yrittää saada uusittua työsopparia seuraavalla kierroksella.
– Kun on näin paljon kiertueilla kuin me, ei ole oikein muuta vaihtoehtoa kuin tehdä tätä päätyökseen. Sellainen tilanne olisi melkein parempi, että kaikki kävisivät normaalitöissä ja bändin aikataulut suunniteltaisiin sen mukaan. Olemme nyt kuitenkin siinä tilanteessa, että pitäisi päästä muutama taso ylemmäs tai jengillä kusee kaikki.
– Jos tämä ei ala tuottamaan edes sen verran, että tulee jotenkuten toimeen, tätä ei voi yksinkertaisesti enää sen jälkeen jatkaa. Pyryllä on aina hankalaa, kun hän on palomies. Minulla taas seisoo studiohommat, kun niitä töitä ei voi juuri edistää tien päältä.
Kuva: Vesa Siltanen
Janne on yhdessä muusikkotuttaviensa Lucas Lönnroosin ja Joonas Kaikon kanssa osa JKB Production -osakeyhtiötä, joka on rakentanut parin viime vuoden aikana omat studiotilat Helsingin Vallilaan. Bringer of Pain on tehty masterointia lukuun ottamatta näissä tiloissa.
– Sitten, kun kaikki tilat on ihan lopullisessa kunnossa, studiota kyllä markkinoidaan ihan yleiseen käyttöön. Itse tätä voi käyttää jo tässä vaiheessa, mutta täällähän on väliseiniä ja kunnollinen ilmanvaihto tekemättä ynnä muuta. Tilaa ei voi käyttää vielä kaupallisessa mielessä, Janne kertoo.
– Tai onhan tässä ollut jo nyt toimintaa ja pienempien työhuoneiden vuokrausta, eihän tämä koko rakentaminen olisi muuten onnistunutkaan. Tähän ei ole otettu penniäkään lainaa. Kaikki on maksettu omasta takaa.
– Onhan se aika ihmeellinen asia, että tämä studio on rakentunut tässä samalla, kun levy on valmistunut. Nostan kyllä Jannelle hattua, että hän on pystynyt tekemään kaiken tämän yhtä aikaa. Janne on samaan aikaan äänittänyt, miksannut ja tuottanut levyn ja ollut rakentamassa tätä tilaa. Ihminen pystyy moneen, kun vain haluaa, Noora lisää.
Varsinkin USA:n-kiertue Sabatonin kanssa on samanlainen panostus tulevaisuuteen. Rahahanat eivät kiertueen kakkosbändinä vielä varsinaisesti aukea.
– Käytännöllisellä tasolla se tarkoittaa helvetillistä rahanmenoa. Se on sijoitus, jonka hyöty selviää vasta paljon myöhemmin. Pitää vain katsoa, kuinka homma natsaa. Toisaalta on hyvä yhdistelmä mennä Sabatonin kanssa, koska ne alkavat vetää jo sielläkin aika kohtuullisia paikkoja täyteen, Janne sanoo.
Bändi tulee ensimmäisenä
Mistä bändien ansiot sitten nykyään tulevat, jos sinne edellä mainitulle ylemmälle tasolle noustaan? Juuri kukaan ei tunnu saavan enää suuria rahoja itse musiikin myymisestä.
– Kyllä levymyynnistäkin vielä tuloja tulee. Fyysisistä levyistä, nettiostoista ja striimauksista. En sanoisi, että jälkimmäisten osuus olisi meillä vielä kovin suuri. En nyt muista tarkkoja määriä ja mikä se statistiikka on. Kyllä striimauskin silti alkaa olla jo ihan merkittävä osuus rojalteista, Janne kertoo.
– Onhan se toisaalta aina iso potti, kun voidaan laskuttaa rojaltit firmalle. Siinä vaiheessa voidaan taas miettiä, mihin uuteen panostetaan seuraavaksi. Mutta eivät muusikot saa aitoa palkkaa paljon muualta kuin keikoista.
– Lisäksi raha tulee paitojen myynnistä ja siitä, että tekee niin sanottua oheistoimintaa. Esimerkiksi kun on Suomessa, voi antaa kitaratunteja, ja bändimaineesta on varmasti siinä apua. Se ei toki liity suoraan yhtyeeseen, mutta sitten taas kokonaisuuden kannalta liittyy, Joona jatkaa.
Yhtye on keskustellut siitäkin, että jokaisesta uuden levyn kappaleesta tehtäisiin jonkinlainen musiikkivideo.
– Jos ei muuta, niin ainakin lyriikkavideo. Jos sitä ei tee itse omalle kanavalleen, niin joku muu tekee sen kuitenkin ja kerää meidän kappaleilla satojatuhansia katsojia. Olen sitä mieltä, että okei, levytkin kyllä myyvät vielä jonkin verran, mutta kyllä esimerkiksi tuo Youtube-puoli pitää ottaa myös haltuun.
Jokaisen jäsenen sitoutuminen toimintaan on varmistettu keskinäisissä keskusteluissa. Eteenpäin meneminen vaatii työtä, työtä ja lisää työtä.
– Itse esimerkiksi muutin elämäntapani heti Battle Beastiin tullessani siihen malliin, että yhtye tulee kaikessa ensin. Totta kai teen muitakin töitä, koska on pakko, mutta kyllä kaikkien meidän tavoitteena on tehdä tätä vielä joskus päätyönämme. On henkilökohtaistakin, kuinka pitkään sitä jaksaa panostaa. Kyllä sen huomaa aika nopeasti, kellä sitä intohimoa asiaan on. Vaikka olen ollut joskus Siwan kassalla, en minä sinne halua enää palata, Noora kertoo.
– Kyllä me silti uskomme, että tämä homma kehittyy ja menee ylöspäin. Vaikka nuo tulevat kiertueetkin ovat suuria haasteita, ne ovat osoituksia siitä, että asiat edistyvät. Kaikki on paremmin kuin vaikka pari vuotta sitten. Koko ajan tulee enemmän kuuntelukertoja ja niin edelleen, Janne kiteyttää.
Oppimisen paikka
Palataanpa parin vuoden taakse, Bringer of Painin tekovaiheisiin. Kun miehistönvaihdos oli tapahtunut, edessä oli todellakin täysin uudenlainen tilanne. Täytyi saada levyllinen heviä tehdyksi, ja vaikka kyse oli kokeneista tyypeistä, edessä oli tiettyjä haasteita.
Suurin osa mukaan päätyneistä sävellyksistä on Björkrothien kynästä. Veljekset kertovat, että teini-iässä, noin kymmenen vuotta sitten, folk metal -bändit Moonsorrow’n, Finntrollin ja Ensiferumin tyyliin olivat kovia sanoja. Jannen sanoin ”siinä oli kiva riehua mukana, ja touhussa oli niin paljon muutakin kuin vain se musiikki”. Sittemmin musiikilliset mieltymykset ovat siirtyneet jossain määrin eri poluille.
– Niin kauan, kun olen näitä studiojuttuja ja ammattimuusikon hommia tehnyt, olen keskittynyt popjuttujen säveltämiseen ja tähdännyt sen puolen kehittämiseen. Toisaalta se on ihan sama, onko kyseessä pop vai hevi, hyvä biisi on hyvä biisi. Genre on yhdentekevä juttu, Janne aloittaa.
– En silti ollut tehnyt hevibiisejä ollenkaan ennen tätä levyä. Eli opettelin sen prosessin alusta lähtien. Otin kitaran käteen ja ajattelin, että katsotaan, mitä tällä pystyy tekemään. Aiemmin olen vain rämpyttänyt kitaraa kännissä treeniksellä. Totta kai ymmärrän, miten se soitin toimii, ei se mitään rakettitiedettä ole. Kyllä tässä joutui silti miettimään aika paljon, kuinka riffien vääntäminen käytännössä sujuu.
Joona taas on pitäytynyt enemmän heavy metalin puolella, vaikka hänkin listaa suosikeikseen monenlaisia artisteja The Killersistä Dark Funeraliin ja kitaristien osalta Eric Johnsonista Jari Mäenpäähän. Omissa tuotoksissa pääosissa ovat olleet mahtipontista ja teknistä folk/death metalia soittava Brymir sekä kokeellista metallifuusiota tekevä For the Imperium. Voisi siis sanoa, että Joona on tottunut tekemään metallin parissa asteen pari monimutkaisempaa materiaalia Battle Beastiin verrattuna.
– Kyllä, ja se olikin syy, että ryhdyin kokeilemaan, miten Battle Beastin tyylisen hevin tekeminen onnistuisi. Että miten tehdä toimivaa ja yksinkertaista musiikkia. Yksinkertaisella tarkoitan sitä, että siinä on vedetty tavallaan mutkat suoriksi. Straightforward-metallia. Janne sanoikin ensimmäisistä demoista, että nämä ovat aivan liian kiekuraisia, Joona muistelee.
– Kyllä se on alkanut sitten sujua ja on antanut paljon itselleni. Olen huomannut, että olen ehkä mennyt koko elämäni liikaa kitaran otelauta edellä. Nyt tuli tehtyä muutama sellainen biisi, ettei tarvitse juuri kitaran kaulaa katsella vaan voi vain fiilistellä. Tämän levyn nopeimmat ja raskaimmat kappaleet taitavat silti olla minun tekemiäni. Eli minun biisini olivat Bringer of Pain, Beyond the Burning Skies, Bastard Son of Idin ja The Eclipse.
Kyseinen Bastard Son of Odin herättää huomiota jo nimellään, mutta kappaleen sanoittajan Joonan mukaan nimi ei viittaa millään tavalla katupartiointiin.
– Nämä muuthan olivat sitä mieltä, että tällaista biisiä ei voi tehdä. Pidin kuitenkin pääni. Jos haluan tehdä kappaleen äijästä, joka ajaa prätkällä ja pitää hauskaa, myös teen sen. Ja siinä ei saa antaa jonkin suomalaisen natsikerhon vaikuttaa asiaan millään tavalla!
Fantasia-aiheetkin ovat säilyttäneet sanoituksissa paikkansa, mutta mitään yhtenäistä teemaa levyn lyriikoista ei löydy.
– Minun kappaleissani on kyllä niitä keskenään yhdistävä teema. Niissä ei tosiaan lauleta mistään Odinista, vaan käsitellään ihmisyyskysymyksiä. Ei välttämättä mitään tiukasti yhteiskunnallista asiaa, vaan pohdintaa ihmisenä olemisen ongelmista. Käytin aika paljon apuna ulkopuolista sanoittajaa. Itsellä oli paljon aloitusideoita, mutta lopulliset versiot on tehty yhteistyössä hänen kanssaan, Janne kertoo.
Diskopallo heiluu
Bringer of Pain on ehkä kallistunut aiempaa enemmän hard rockin puoleen. Myös termi ”disko” on nostettu esille tiedotteita myöten. Sinänsä sävellykset eivät ehkä poikkea merkittävästi aiemmasta, mutta soundipolitiikka on jollain tapaa ilmavampi, enemmän ylätaajuuksia korostava ja kosketinsoitinvetoisempi.
– Totta, kyllä se varmasti kuulostaa vähän erilaiselta. Aiemmilla levyillä kitarat dominoivat todella paljon, melkein liikaakin. Ne veivät huomiota laulusta. Koetin nyt tehdä asiat vähän toisella tavalla. Silloin, kun kitaroiden pitää kuulua, ne kyllä kuuluvat. Laulun tullessa se on kuitenkin pääasia. Tavoitteena on, että sitä ei olisi vaikea kuunnella. Nyt on perinteisempää, rokimpaa soundia, Janne analysoi.
– Olen tyytyväinen, että tällä levyllä ei tarvitse pinnistellä kuullakseen kaikkia laulujuttuja. Aiemmilla se tuntui olevan vähän ongelma. Itse toki kuuntelen aina ensisijaisesti laulua, oli kyse mistä tahansa musiikista, Noora täydentää.
Myös laulun sävelkorkeuksiin kiinnitettiin huomiota. Prioriteetti ei ollut siinä, että kitaristit saivat soittaa riffinsä itselleen helpoimmasta kohdasta, vaan korkeuden piti olla laulullisesti hyvänkuuloinen.
– Kappaleet eivät saaneet olla sellaisia, että minun piti repiä ääntäni johonkin suuntaan, vaan että se sopii suorilta kappaleeseen. Toisaalta sanoin biisinkirjoittajille, että minua saa myös haastaa. Eli ei kuitenkaan menty pelkästään minun täydellisellä mukavuusalueellani. Sai taas tehdä duunia, mutta hyvällä tavalla, Noora kertoo.
Janne kertoo tehneensä kaikki kappaleet juuri tämän seikan huomioiden.
– Tsekkasin, miltä korkeudelta Noora kuulostaa parhaimmalta, ja säädin sävellystä sen mukaan. Totta kai pitää ottaa kitarateknisiä asioitakin huomioon ja se on monesti kompromissien tekemistä.
– Beastissä joutuu kyllä soittamaan paljon riffejä jostain muusta kohtaa kuin siitä, mikä olisi soittajalle helpointa. Myös vanhojen levyjen biiseissä. Kyllä siitä tyypillisestä E-mollistakin meneviä kappaleita löytyy, mutta paljon myös muuta. Olen myös vaihtanut omiin biiseihin sävellajia lauluäänen ehdoilla, Joona lisää.
– Anton oli monipuolinen säveltäjä, mutta kyllä hänellä oli tietyt tyylilliset lokeronsa, joista hän ei suostunut poistumaan. Välillä hän teki tosi poppia matskua, mutta ei antanut sen mennä sinne asti, minne ainakin itse olisin toivonut sen menevän. Ehkä tämä uusi materiaali on juuri sitä, mitä olisin aiemmin kaivannut, Janne päättää.
KAINALO:
Uuden aikakauden airuet
Bringer of Pain -levyllä Battle Beast astuu aikakaudelle, jossa jokaisella jäsenellä on vapaus osallistua sävellys- ja sanoitustyöhön. Pyysimme Noora Louhimoa sekä Janne ja Joona Björkrothia valitsemaan levyltä yhden kappaleen, joka edustaa uutta Battle Beastiä parhaiten.
Noora: Beyond the Burning Sky
Noora: – Kappale kuvastaa toivoa, uuden alkua ja hyvää meininkiä. Minusta se on muutenkin yksi levyn parhaimmista kappaleista. Olin tavallaan yllättynyt, kuinka puhdas laulusoundini kuulostaa siinä niin hyvältä. Olen niin pitkään karsastanut sitä. Kun joskus aikoinaan huomasi, että osaa tuottaa sellaista raspisoundia, siitä oli aivan innoissaan. Sitä jää vähän itsekin jumiin tiettyihin maneereihin jotka toimivat. Haluaa tehdä vain sitä, jossa on hyvä, tai joka on tietyllä tavalla spesiaalijuttu. Tässä biisissä en käytä juuri ollenkaan raspia, mutta silti siinä on voimaa.
Joona: – Noora vei vähän minun valintani tässä kohtaa. Sen biisin säveltäminen ja sanoittaminen meni helposti ja lopullinen toteutus onnistui hienosti. Kappaleessa on kiteytetty uusi Battle Beast ja se, että nyt lähdetään ja nähdään maailmaa. Rakastan akustista kitaraa, ja tässä kappaleessa sitä sai käyttää kunnolla.
Joona: Far from Heaven
Joona: – Haluan nostaa esiin varsinaisen levyn päätöskappaleen, Jannen sävellyksen. Se on niin saatanan hieno. Purkitusvaihe oli välillä kuitenkin ihan täyttä katastrofia, kun en tiennyt, mitä olemme tekemässä. Taistelimme Jannen kanssa siitä, tehdäänkö se raskaalla kädellä vai ihan aidoksi balladiksi.
Janne: – Aikakin oli loppumassa siinä vaiheessa kesken.
Joona: – Se oli siis tosiasiallisestikin viimeinen kappale mitä tehtiin ja aikataulu jo todella kiireinen. Se on kuitenkin tavallaan sellainen Nooran ja Jannen sooloesitys. Kappale esittelee Nooran äänestä kaikki mahdolliset puolet.
– Far From Heaven soitettiin myös minun Sibelius-Akatemian pop- & jazz-kitaran b-kurssin tutkintokeikalla toukokuussa 2016. Kyseessä oli kappaleen ensiesitys yleisön edessä. Se oli jo siinä vaiheessa minun suosikkikappaleeni. Halusin soittaa biisin myös siksi, että se oli ainoa tilaisuus soittaa kappaleeseen soolo. Levyversiossahan on Jannen soittama synasoolo. Se on todella maukas kappale soittaa sooloa.
Janne: – No, katsotaan nyt, kun näistä biiseistä aletaan tehdä livesovituksia. Ehkä saat vielä sooloilla siinäkin.
Joona: – Nypräsin tämän levyn kitarasooloja kaksi viikkoa 15 tuntia päivässä, mutta silti Janne vei voiton tuolla kyseisellä soolollaan.
Janne: Rock Trash
Janne: – Lempparini on ehtinyt aiheuttaa paljon vihaa ja rakkautta bändin sisällä. En vain pääse yli sen kappaleen fiiliksestä. Se on sellainen yksinkertainen, helppo ja hölmö rokkibiisi. Valitsen tämän, vaikka se onkin ”vain” yksi levyn kolmesta bonusbiisistä.
– Koko levyä on kuullut jo tässä vaiheessa niin paljon, että en minä sitä huvikseni jaksa pyörittää. Rock Trashin jaksan kuitenkin yhä kuunnella hyvillä mielin alusta loppuun, vaikka se on itse säveltämäni biisi. Sen voi laittaa silloin tällöin soimaan vaikka autossa. Sitä kappaletta oli joka vaiheessa hauska tehdä, ei ollut minkäänlaista vääntämistä.
Noora: – Minä vihasin aluksi tätä kappaletta, mutta kiinnyin siihen äänityssessioiden myötä. Teimme kaikenlaista ääninäyttelemistä, leikimme ja kilisyttelimme kaljapulloja. Sitten se alkoi toimia minullekin. Rock Trash kuvastaa Beastin huumorintajua ja hauskaa tunnelmaa. Ja Tamperekin on mainittu! Oli hienoa saada Suomi-aspektia mukaan.
Janne: – Toisaalta Lost in Wars voisi olla toinen sellainen, jonka haluaisin mainita. Se taas oli sitten aikamoisen synnytysprosessin takana.
Niin, kuinka Amorphis-laulaja Tomi Joutsen päätyi mukaan kyseiselle, jopa lieviä industrialvaikutteita sisältävälle kappaleelle?
Janne: – Kun tein biisin demon, möykkäsin itse säkeistöihin sellaista Rammstein-vaikutteista siansaksaa. Ajattelin, että leikitäänpä nyt Till Lindemannia. No, sitten biisi oli muuten ihan valmis, mutta säkeistöt täysin auki. Mietin, että mitähän ihmettä sen kanssa voisi tehdä. Ei se Rammstein-sekoilu enää toiminutkaan, kun varsinaiset sanat oli saatu tehtyä englanniksi.
– Tomi Joutsen tuli ensimmäisten joukossa mieleen. Hänellä on monipuolinen ääni ja hän voi vetää myös tuollaista tummaa puhelaulua. Ja koska hän on erinomainen laulaja ja huutaja, hänen ääntään sai kirjoitettua mukaan myös muihin kohtiin kappaletta. Sitten vain kysymään, onnistuuko. Otin suoraan kontaktia Tomiin ja hän suostui saman tien.
Juttu on julkaistu Infernon numerossa 2/2017.