”Joskus tuntuu, että olemme niin australialaisia, ettemme kykene ottamaan mitään täysin vakavasti” – haastattelussa progemetallibändi Caligula’s Horse

Australialainen Caligula’s Horse avaa neljännellä albumillaan ihmiskunnan yhtenäisyyttä progemetallisin keinoin.

Caligula’s Horse on ollut koossa jo kuuden vuoden ajan, mutta laulaja Jim Grey hehkuttaa heti alkuun, miten paljon bändin kemiat ovat viime aikoina kehittyneet.

– Mitä enemmän olemme kirjoittaneet musiikkia kitaristi Sam Vallenin kanssa, sitä paremmin olemme oppineet tuntemaan toisemme ja sitä palkitsevammaksi luomistyö on muuttunut, Jim sanoo.

– Koemme yhä hämmentävämpiä hetkiä, kun ”luovuuden lamppu” syttyy päidemme yllä jonkin melodian tai sanoituksen kautta. Kokonainen kappale saattaa syntyä nopeasti luovuuden vyöryessä.

Kolmella aiemmalla albumillaan Caligula’s Horse ajelehti progesävytteisen ilmaisunsa äärilaidoilla. Uusi In Contact on melodiakieleltään ja tunnelmaltaan selvästi bändin tähän asti sulavin teos.

– Siltä löytyy muutamia ihan maagisia hetkiä, Jim innostuu. – Erityisesti kappaleessa Capulet klikkasi yksinkertaisesti kaikki, ja näin jälkikäteen en voi uskoa, että se on oikeasti meidän säveltämämme. Mahtavia esimerkkejä ovat myös Dream the Dead ja Graves, jotka tuntuvat yhä edelleen uusia ovia avaavilta matkoilta myös itselleni.

Mittavat sävellykset ovat progemetallin historiassa arkipäivää, mutta Jim kertoo Caligula’s Horsen tarttuneen haasteeseen tietoisesti vasta nyt.

– Olimme puhuneet Samin kanssa jo ennen In Contactin säveltämistä mahdollisesta ep-julkaisusta, joka koostuisi ennen kaikkea puolen ep:n mittaisesta massiivisemmasta kappaleesta. Tällainen mammuttiteos on jotain sellaista, mitä emme ole yhdessä aiemmin tehneet, ja se tuntui kiehtovalta haasteelta.

– Mielenkiintoiseksi asian teki, että olimme kärsineet kuukausien ajan tyhjän paperin kammosta, mutta kun sävelsimme haastavaa Graveä, samalla syntyi paljon tuosta kappaleesta irrallisia osia. Niistä osasista sai alkunsa esimerkiksi The Hands Are the Hardest ja… Pian huomasimme kaikkien estojemme olevan tiessään!

– Panostimme tähän yhteen kappaleeseen kaikkemme. Ihan kuin se olisi viimeinen teoksemme ikinä. Ironista onkin, että se kappale, jonka piti olla irrallinen osa levyä, toimikin koko In Contactin konseptin ja musiikin siemenenä.

Tarinoita meistä itsestämme

In Contactin teeman saattaa aistia jo sen värimaailmaltaan vangitsevista ja todella yksityiskohtaisista kansista.

– Oli puhdasta sattumaa, että törmäsimme netissä belfastilaisen Connor Maguiren teoksiin, Jim kertoo.

– Koska tunsimme rakentaneemme albumille jotain ainutlaatuista, halusimme levyn erottuvan joukosta myös visuaalisesti. Kannen piti olla iskevä ja ainutlaatuinen.

– Annoimme Connorille muutamia kappaleita kuultavaksi ja sanoituksia luettavaksi. Hän työsti tältä pohjalta joukon valmiin levyn vihkosta löytyviä luonnoksia. Jo näistä luonnoksista saattoi aistia ihmisyyttä kuvastavan yhdistelmän valoa, pimeyttä ja traagisuutta. Viimeistään upeanvärinen kansi vangitsee aiheen täydellisesti.

Jim jatkaa avaamalla tarinaa In Contactin takana. Kyseessä on teema, johon kaikki ihmiset voivat samastua.

– Kaikki alkoi yhdestä pienestä luovuutta ja inspiraatiota kuvastavasta vertauksesta: mitä jos kaikki taide on yksilön tapa yrittää tavoittaa se inhimillisin mahdollinen yhteys, jonka me ihmiset jaoimme kauan sitten ja olemme ajan kuluessa unohtaneet?

– Jokainen In Contactin kappale tarkastelee tätä ajatusta eri yksilöiden kautta. Jokaisesta tarinasta voi löytää sen syvän yhteyden, jonka me ihmiset todellisuudessa keskenämme jaamme. Yksikään levyn hahmoista ei ole täydellinen. Pyrin kirjoittamaan heistä mahdollisimman aitoja.

– Erityisesti halusin käsitellä ihmisiä yhdistäviä asioita, joita ei tuoda musiikissakaan tarpeeksi esille. Tällaisia ovat esimerkiksi pakkomielle mielenvikaisuuksista ja riippuvuuksista kärsivien artistien ihannoimiseen tai vanhemmuuteen liittyvät pelot; kun ihminen välittää jostain niin paljon, että jo ajatus menetyksestä repii hänet kahtia.

Matkailu avartaa

Osa mainitusta teemasta lähti syntymään, kun Caligula’s Horse jätti kotimaansa ja lähti kiertämään Eurooppaa.

– Missä tahansa asutkaan ja mitä kieltä puhutkaan, me ihmiset puhumme lopulta yhteistä kieltä. Asiat sanojen takana ovat universaaleja.

– Ymmärsin tämän tavattuani uskomattoman luovia tyyppejä eri bändeistä ja tunnettuani välittömästi todella alkukantaista yhteyttä heihin. Huomasin, että vaikken suoranaisesti ymmärtänyt kaikkea heidän intohimojensa ”tuleen” liittyen, tajusin täysin sen kipinän, josta palo oli syttynyt. Se kipinä on pohjimmiltaan sama.

– Haluan saada ihmiset palaamaan takaisin syvimmille juurilleen ja ymmärtämään jälleen, että me kaikki olemme pohjimmiltaan hyvin samanlaisia olentoja.

Caligula’s Horsen teemat saattavat vaikuttaa haudanvakavilta, mutta Jim kiirehtii toteamaan, että lavalla bändistä löytyy myös kevyempi puoli.

– Joskus minusta tuntuu, että olemme niin australialaisia, ettemme kykene ottamaan mitään täysin vakavasti. Kielen on sovittava jokaiseen poskeen, ja haluamme tuoda tätä esille pitämällä hauskaa lavalla.

Hauskaa on pidetty eritoten Euroopassa.

– Rakastamme siellä kiertämistä! Tämä voi kuulostaa siltä, että kitisen oman kotimaani olosuhteista, mutta tosiasia on, että meitä on kohdeltu Euroopassa paremmin kuin Australiassa ikinä. Australialaiset voisivat ottaa mallia vieraanvaraisuudestanne.

– Olemme tunteneet itsemme niin tervetulleiksi, ettemme jaksa välittää edes siitä, että eurooppalaisesta lihaa ja juustoa -ruokatarjonnasta on toisinaan mahdotonta löytää syötävää kaltaisellemme vegebändille, Jim päättää naureskellen.

Julkaistu Infernossa 8/2017.