Inferno 1/2019: Beast in Black, King Diamond, Arch Enemy, Aadolf vs. Mokoma, Soilwork, Ydinperhe, Medeia…

Sadaskuudeskymmenesviides Infernon numero julki perjantaina 25. tammikuuta.

24.01.2019

Taas uuden Inferno-vuoden avaa tuttuun tapaan Sytykkeitä-sivuviisikko, jonka täyttävät tällä kertaa bändit Vuohi, Lost in Grey, Diabolical, Frosttide ja VVorse.

Kolumnin nakkaa Hintikan Tami, joka puistelee päätään missatuille keikoille, mutta muistaa myös olla kiitollinen niistä nähdyistä – ainakin hetken. Heavy Cooking Clubissa pääsemme suomalaisen nykyperinneruoan äärelle, kun Anal Thunder -yhtyeen O-P kokkailee meille kankkusen taittavaa kebabia.

Murkinointia seuraa odotettu haastattelu, kun ääneen pääsee Kim Bendix Pederden eli itse King Diamond. ”Kinkun” viimeinen vajaa vuosikymmen ei ole ollut helppo, kaikkea muuta, mutta niinpä vain maalit pysyvät edelleen naamassa ja laulu raikaa tupakittoman miehen palkein korkeammalta kuin pitkiin aikoihin. Mainittakoon, että jutussa paljastetaan myös aimo määrä joskus tulevaisuudessa ilmestyvän uuden KD-albumin saloja.

Arch Enemy käväisi hiljattain otsikoissa ei-niin-mairittelevassa valossa, mutta me jututimme bändin nokkamiestä Michael Amottia ennen nyt jo unohtunutta kohua. Aiheena oli AE:n uusi coverlevy ja sitä myöten coverit yleensä.

Millainen on ”persverssi luomiskertomus”? Se selviää, kun haastispöytään istahtaa pari ukkoa tamperelaisesta Medeiasta, jonka juuri ilmestynyt uusi levy ruotii juurisyitä siihen, miksi maailman tola on sellainen kuin on.

Sanoitukset ovat perin tärkeitä myös Ydinperheelle, jota voi pitää helposti yhtenä nykyisen suomipunkin kovimmista nimistä. Haastattelussamme yhtyeen perusnimiset veijarit, solisti Matti ja rumpali Heikki.

Lehden sekoiluosuudesta vastaa pitkästä aikaa vain puoliksi perusniminen Valkeakosken vauhtipyörä Aadolf Virtanen, joka sai loppuvuodesta kerran elämässä -tyyppisen tilaisuuden tutustua painavan suomiviihteen etulinjaan Mokoma-yhtyeen basistin paikalta. Ja mitäs sitten tapahtui? No, arvatenkin vaikka mitä.

Mokoma Aadolfilla.

Aatun tuoreisiin lempilevyihin kuuluu muuten ruotsalaisen Soilworkin Verkligheten, ja pakko myöntää, että nyt täytyy olla karvapään kanssa samaa mieltä albumin loistokkuudesta – kukapa olisi uskonut, en ainakaan minä. Ei ihme, että yhtyeen laulaja Björn ”Speed” Strid on todellisuuteensa tyytyväinen.

Helmikuun alussa julkaistava Beast in Black -albumi To Hell with Love lienee vuoden odotetuimpia suomalaisia raskasrocklevyjä – eikä pelkästään meillä, vaan yhtyeen käyrä näyttäisi sojottelevan ylöspäin myös rajojen ulkopuolella. Jututimme paitsi bändin johtajaa Anton Kabasta myös laulu- ja soittokatrasta hänen ympärillään.

Ennen Pölkyllä-palstaa selvitetään, mitkä viimevuotiset levyt kolisivat Infernon porukkaan henkilökohtaisella tasolla kovimmin, ja sen jälkeen ääneen pääsee erittäin mielenkiintoinen tuottajahahmo, muun muassa Ghostin debyytin, parin Paradise Lost -levyn ja useamman suomalaisalbuminkin parissa kannuksiaan teroitellut Jaime Gomez Arellano.

Jaime Gomez Arellano. Kuva: Ester Segarra

Salamyhkä-palstalla heittäydytään 90-lukulaisen vaihtoehtoraskauden maailman Amplifier-yhtyeen parissa, ja arvioiden paalulla seisoo itseoikeutetusti viime lehden kansibändi Swallow the Sun, jonka uutuusalbumi julkaistaan samana päivänä lehtemme kanssa.

Demopalstan kärkeen on kruunattu tällä kertaa yhtye nimeltä Decrowned, ja Kuudes piiri -palstalla ihmetellään, kannattiko Tampereelle tosiaan perustaa uusi hevibaari. Näiden välissä paneudumme vielä Vanhan liiton merkeissä newyorkilaiseen Riot-bändiin, ja siinäpä se alkaisi olla, kantta vaille paketissa.

Tällaista perjantaina 25. tammikuuta.

Lisää luettavaa