Brittiläisen Girlschoolin vuonna 1981 julkaisema Hit and Run on yksi naisvetoisen rock’n’rollin johtoteoksista, josta on ammentanut leegio myöhempiä yhtyeitä, amerikkalainen mahtavuusbändi L7 nyt ainakin.
Levy toimii edelleen niin maan perusteellisesti. Lyö avausraita C’mon Let’s Go soimaan, ja pian huomaat särpiväsi mallasta keskellä kirkasta arkipäivää. Mites tässä nyt näin pääsi käymään…
Miksi siis päivittää? No, Tyttökoulun tunteja alusta asti pitänyt kitaristi-laulaja Kim McAuliffe perustelee toiminnan tulevassa Infernossa, tsekatkaa sieltä. Minä tyydyn toteamaan, ettei Revisited-leiman saanut klassikkolevytys ole uusiointina ainakaan sieltä paskimmasta päästä.
Girlschool soitti kuutisen vuotta sitten Tampereella, ja mainiosti soittikin. Herttaisesti mutta tiukasti veivanneen veteraaniyhtyeen keikka pursusi hyvää meininkiä, ja Klubilta tuli poistuneeksi hymy liki mahdottoman korkealla korvissa.
Vuosimallin 2011 Hit and Run saa aikaiseksi hivenen samanlaisen olotilan. Toimitan albumia kuunnellessa (ja tätä rustatessa) tulevan numeron levyarviosivuja, mikä ei ole aina sitä mukavinta sorttia lehdenteossa, mutta huomaan hymyileväni. En jaksa edes aloittaa aiheesta, miksi levyjä ei koskaan, ikinä pitäisi tehdä kahta kertaa. Hymy pyhittäköön epäpyhyyden.
”Nais-Motörheadilla” on näemmä edelleen tarkoitus. Olisikohan taas aika piipahtaa Tampereella?
– riekin matti