Blogi: Paradise Lost – Tragic Idol (ilm. 25.4.)

Lostin levyjä odottaa aina erityisen jännityksen vallassa. Kuinkas käy tällä kertaa? Klassikkoyhtyeen katalogia kuvastaa melko pitkälle kärjistys, että puolet siitä on heikompaa, puolet kovaa. Ja useimmiten sitä heikkoa ja kovaa on tullut peräjälkeen. Niin nytkin.

Jos bändin edellislevy Faith Divides Us, Death Unites Us osoittautui tässä tiipiissä pettymykseksi, joka ei ole muuntanut muotoaan vieläkään, Tragic Idolista voin sanoa värisevällä äänenvärillä, että kyseessä on yksi parhaista Lost-albumeista kuunaan.

Tässä on levy, jolla kitarat määräävät, ja kun Greg Mackintosh nyt sattuu olemaan yksi markkinoiden kovimmista liidikeisareista eikä Aaron Aedyn rappauksissakaan ole varsinaisesti vikaa, fania viedään kuin Liekki-sonnia teuraalle. Jens Bogrenin tuhdit mutta luonnolliset soundit toimivat saattoväkenä.

Mikä tärkeintä, Tragic Idolilla määräävät myös biisit. Kymmenen nipussa ei ole yhden yhtä heikkoa, ja kun ne kuulostavat, lempo soikoon, LOSTILTA alusta loppuun, alkaa naulapyssy paukkua.

Suurin osa levyn koukuista on kuultu jo aiemmilla levyillä, moneen kertaan, mutta kun veteraanibändi vetää valttikorttejaan hihoista tällä intensiteetillä – vimmalla! – ei voi kuin kiittää ja kumartaa. Pannaan vielä varmuuden vakuudeksi bändin kotikielellä: Thank you, Paradise Lost. I love you.

– riekin matti

Levy arvostellaan 20.4. ilmestyvässä Infernossa. Mukana myös bändin laaja haastattelu.