Veristä turpaa hivellen – Levyblogissa hurja Mörbid Vomit -debyytti

Huom! Tämä ei ole arvio vaan pikaiseen tutustumiseen perustuva ennakkokatsaus. Arvostelu löytyy painetusta Infernosta myöhemmin.

02.10.2015

Levyblogin filosofia on yleensä ottaen se, että käsiteltävä kiekko kuunnellaan korkeintaan kaksi kertaa ja kirjataan sitten ensitunnelmat. Lahtelaisen Mörbid Vomitin debyytinperhana pääsi sujahtamaan soittoon kolmesti – ihan vain sen vuoksi, että levy oli pakko lämätä soittimeen taas uudestaan.

Juuri nyt, tässä hetkessä, tekisi mieli hehkuttaa levyä ja bändiä aivan helvetisti, mutta pidättelen itseäni ja totean hillitysti, että Doctrine of Violence (ilm. 23.10.) on nuijintaa ja hellimistä yhdistelevää death metalia rakastavan auvola.

Se rynkyttää, runnoo ja rokkaa kuulijansa maahan vain nostaakseen takaisin pystyyn hivelevin melodioin. Ja pian matka käy taas kohti kalmantuoksuisia lattilautoja.

Mitään sinänsä uutta bändi ei sinällään – tietenkään – esittele, mutta sillä on tappava taito sulattaa amerikkalaisesta ja pohjoismaisesta kuoloperinteestä kohtalokas amalgaami.

Ja mitäs väliä uutuuksilla, jos henki lähtee perinteisinkin surmavälinein tällä tehokkuudella.

Lisää luettavaa