Askel kerrallaan – Shiraz Lane Tuskan minihaastiksessa

Jaakko Silvastin tiukkoihin kysymyksiin vastailevat Shiraz Lanen Hannes ja Miki.

Shiraz Lane - Hannes ja Miki - Tuska 2018
Kuva: Mikko Pylkkö

Ensikosketukseni kotoiseen hard rock -komeetta Shiraz Laneen tapahtui aika lailla kolmisen vuotta sitten Tuskan Kattilahallissa. Nuori ja nälkäinen bändi vakuutti lavalla heti. Saman kesänä Wacken Open Airissa herrat löivät käteeni Be the Slave or Be the Change -debyytti-ep:nsä suurfestarin takahuonebaarissa. Musa ja soitto toimivat, mutta äänitteeltä oli aistittavissa, että homma on vielä selkeästi aluillaan – kuten se olikin.

Viime ja tänä vuonna Shiraz Lane on näyttänyt allekirjoittaneellekin todellisen voimansa. Viime kesän Sauna Classicissa Tampereella, ja nyt Tuskassa, lauteilla tamppasi äärimmäisen ammattitaitoisesti ja kovalla asenteella varustettu yhtye. Tuskassa mellevää oli myös keikan settilista. Yhtä biisiä (Mental Slavery) vaille bändi raapi viimeisimpänsä, tänä keväänä julkaistun Carnival Daysin ralleja. Levyn, joka tulee ainakin meikäläisen kirjoissa olemaan suurella varmuudella vuoden 2018 kovin rock-levy.

Shiraz Lane – Tuska 2018 – Kuva: Jaakko Silvast

Tuska-vedon jälkeinen tarinatuokio laulaja Hannes Kettin ja kitaristi Miki Kalskeen kanssa vahvistaa mielikuvan siitä, miten tosissaan tämä viisikko uraansa rakentaa.

– Kaikki tapahtuu tässä hommassa askel askeleelta. Yksi askel oli Tuskassa 2015 – pieni halli ja eka tai toka slotti. Nyt oli sama paikka, mutta myöhäisempi ja pidempi soittoaika. Porukkaa oli helvetisti ja kaikki lauloivat mukana, Hannes aloittaa.

Kertokaapas nyt ihan ensimmäisenä, että miten ihmeessä Carnival Days on niin helvetin kova levy?

– Se kuulostaa siltä, miltä haluttiin sen kuulostavan. Levyyn panostettiin enemmän aikaa, ja me on edellisen levyn jälkeen kehitytty helvetisti ja soitettu kymmeniä ja taas kymmeniä keikkoja. On myös kehitytty henkisesti, Miki toteaa.

Hannes olisi halunnut bändin kuulostavan tältä jo Shiraz Lanen For Cryin’ Out Loud -debyytillä, mutta myöntää, että Carnival Days ei olisi hyökännyt näin hyvin, jos tuotanto olisi ollut sama, mitä edeltäjällään. Samaan hengenvetoon mies ryhtyy ylistämään Carnival Daysin tuottanutta tukholmalaista Per Aldeheimia, jota SL-kaksikko nimittää yhtyeen kuudenneksi jäseneksi.

– Kun tavattiin Per ensi kerran, niin ekasta sekunnista lähtien sillä oli silmissä se sama polte kuin meilläkin, sellainen – kaikella rakkaudella – hullun professorin katse. Siitä näki, että tässä äijässä on jotain. En olisi voinut olla onnellisempi Carnival Days -sessioiden aikana, Hannes sanoo.

– Meillä oli koko ajan sellaista tervehenkistä kilpailua studiolla. Perillä oli levystä vahva visio ja meillä myös. Ne eivät aina menneet yksiin, mutta lopulta päädyttiin aina parhaaseen mahdolliseen kompromissiin, Miki kiittelee.

– Paras jälki saatiin aikaan niistä useista pienistä riidan poikasista, Hannes lisää.

Shiraz Lanen muita isoja askeleita viimeisen vuoden aikana oli bändin toinen Euroopan-rundi viime syksynä Brother Firetriben peesissä. Reissu opetti monia uusia asioita tiellä kohti maailmantähteyttä. Yksi askel on myös laulajana suorastaan kameleonttimaisen muuntautumiskyvyn omaavan Hanneksen satsaaminen ääneensä entistäkin enemmän.

Shiraz Lane – Hannes Ketti – Tuska 2018 – Kuva: Jaakko Silvast

– Mulla ei ole koskaan ollut lauluopettajaa, tosin nyt on yksi sellainen kiikarissa, jonka kanssa alan ottaa tunteja Skypen välityksellä. Olen oppinut laulamisen itse YouTuben lauluvideoista. Niitä katsoessa mulla on jostain syystä ollut aina mielikuva siitä, missä kohtaa kroppaa videoilla laulavien tyyppien äänet resonoi, ja olen oppinut laulamaan niistä.

– Vuonna 2012 menin lukion jälkeen Karjaalle opiskelemaan musaa. Siellä tietty myös juotiin kaljaa päivittäin, mutta se ei ollut mulle, koska haluan laulaa jatkossakin kuten nyt. Pyrin pitämään itsestäni mahdollisimman hyvää huolta. Kun kroppa voi hyvin, mieli voi hyvin ja kun mieli voi hyvin, ääni voi hyvin. Keikkoihin valmistaudun henkisesti kuten huippu-urheilijat. Sitä olen opetellut kirjoista, Hannes juttelee.

1980-luvun ja 2010-luvun hard rock -yhtyeiden toimintatavoissa ja kiinnostuspainotuksissa on selvästi mitä suurimmalta osin paljonkin eroa, mutta ainakin yhdessä pätevät samat lainalaisuudet. Kun keikalleen valmistautuva Arch Enemy -yhtyeen Alissa White-Gluz kävelee haastispöydän ohitse vartalon myötäisessä ja nahkaisessa keikkasotisovassaan, hetken hiljaisuuden jälkeen Hannes huokaa:

– OI saatana!

Lopuksi vielä Shiraz Lane ja Infernon kymmenen sanaa:

1. Musiikki: Elämän tarkoitus (Miki)
2. Sosiaalinen media: Perseestä (Hannes)
3. Ruoka: Välttämättömyys (Miki)
4. Juoma: Välttämättömyys (Hannes)
5. Urheilu: Viihde (Miki)
6. Unelma: Elämä (Hannes)
7. Väkivalta: Erittäin perseestä (Miki)
8. Sateenkaari: Kaunis (Hannes)
9. Shiraz Lane: Välttämättömyys (Miki)
10. Suomi: Kotimaa, isänmaa (Hannes)