Tuskan vaikuttavimmat, viihdyttävimmät ja perhanan lokit – Infernon ultimaattinen festarikatsaus

Tuska oli tänäkin vuonna! - Suvilahti, Helsinki 29.6.-1.7.2018.

Meshuggah - Jens Kidman
Kuva: Mikko Pylkkö

Vuoden 2018 Tuska on nyt ohi. On siis vuoro jokavuotisen festarikatsauksen. Mikä painui vahvimmin mieleen, mikä jäi hiertämään? Kuka oli kukin, kenen suoritus jyräsi?

Pidemmittä puheitta Tami Hintikka, Tomi Pohto, Aki Nuopponen ja Jaakko Silvast kertovat siis, että Tuskassa 2018…

…vahvimman vaikutuksen teki:

  • Tami: At the Gates

Helsinki Stagen teltan suojissa räyhännyt melodeath-pioneeri At the Gates veteli turpiin ihan kunnolla. En osannut odottaa keikalta oikein mitään, ja yllätyin iloisesti Göteborgin miesten menosta, joka taipui livenä levyiltä tuttua, siistihköä kuoloa rupisemmaksi ja väkivaltaisemmaksi tuuttaukseksi. Laulaja Tomas ”Tompa” Lindberg oli hymyilevä ja leppoisa, mutta huutoraakkui keuhkonsa pihalle, tietenkin. Rumpali Adrian Erlandsson oli ilmeidensä perusteella suurissa jaksamisvaikeuksissa, mutta komppi pysyi tanakkana.

  • Tomi: Kreatorin moshpit

Viikonlopun vaikuttavin kokoontumisajo nähtiin saksalaisen Kreatorin kapellimestaroimana. Vokalisti-kitaristi-legenda Mille Petrozza nostatti myrskyä ennen Flag of Hatea, huudatti ihmiset ”Finnish style” edestä, sivuilta ja takaa. Sitten eins, zwei, drei ja totalische kaaos päälle. Satojen rässäreiden pyörremyrsky oli valmis. Kyllä saa taas olla ylpeä!

  • Aki: Ei riitä yksi, vaan… Body Count! Emperor! Crimfall!

Ei kahta sanaa. Hehkutin näitä läpi koko viikonlopun. Sekä selvinpäin, nousuissa että laskuissa. Body Count ja Emperor. Kaksi festarin odotetuinta keikkaa ja ehdottomasti ne kaksi kovinta. Toisinkin olisi voinut käydä! Kolmantena nostan esille suomalaisiin suosikkeihini lukeutuvan Crimfallin.

Kolme täysin erilaista bändiä. Silti kaikki kolme tekivät vaikutuksen samalla asialla: Läsnäololla, biiseillä ja vuorovaikutuksella sekä bändin sisällä että yleisöön päin. Kun Ice-T komensi yleisöä lopettamaan koulukiusaamisen tai painumaan helvettiin, yleisö tulee tottelemaan. Kun Ihsahn kehottaa yleisöä nostamaan nyrkit ilmaan, yleisö on jo tehnyt näin ennen käskyäkin. Kun Helena Haaparanta ja Mikko Häkkinen innostavat yleisöä yhteislauluun ja moshaamiseen, lähtee Inferno-lavan vähän pienemmästäkin yleisömäärästä sama riemu kuin päälavan yleisöstä.

  • Jaakko: Parkway Drive

Koko Tuskan sinetöinyt Parkway Drive. Olin valmistautunut häviämään Suvilahdesta Europen jälkeen, koska metalcore-karsinasta löytyy todella harvoin mitään henkilökohtaisesti kiinnostavaa. Vaan olisihan se pitänyt tietää, että ei Australiasta saakka ihan ketä tahansa Suomeen tuoda. Huikaisevan intensiivinen ja raivokas veto liekkimerineen ja pyörivine rumpuraisereiseen kaikkineen. Hieno bändi ja komea show!

Parkway Drive – Tuska 2018 – Kuva: Mikko Pylkkö

…jäi hampaankoloon:

  • Tami: Europe vs. Grave Pleasures

Kaihertamaan jäi ehdottomasti ja enempiä miettimättä Europen ja Grave Pleasuresin päällekkäisyys. Se harmitti jo etukäteen, mutta paikan päällä vielä enemmän. Onnistuin katsomaan molempia, mutta olisin todella tahtonut tsekata kummankin kunnolla. GP on aivan pirun vangitseva livenä, ja Inferno Stagen hämyinen keikka oli yhtä apokalyptisen rokkaamisen hikistä juhlaa. Toisaalta taas, Europe paistatteli auringossa, ja ruotsalainen ”hårdrock” soi kuten pitkän linjan veijareilta voi odottaa.

  • Tomi: Omien juhlavien lörpöttelyjen väistämättömät seuraukset

Koska festari oli täynnä kavereita, tuttuja ja puolituttuja ja meininki kaikin muodoin juhlava, ei lörpöttelyltään ehtinyt ihan kaikille keikoille, joita oli ennakkoon kaavaillut. Tärkeimmät tuli todistettua, mutta ensi kerralla sitten, eikös vain?

  • Aki: Leprous-settilista

Onko todella mahdollista, että päädyn nillittämään suosikkibändeihini kuuluvan Leprousin settilistasta? Näemmä on. Klubikeikka on aina klubikeikka, ja festarikeikka on festarikeikka. Juuri nyt Tuska-perjantaina Helsingi-stagella olisin kaivannut hyökkäävämpää ja äärimmäisempää Leprousta, kun taas klubikeikoilla fiiistelypuolta sopii korostaa sitäkin enemmän. Bändi soitti kuten aina, timanttisesti, mutta settilistan ja vuorovaikutuksen puolesta keikka jäi hieman etäiseksi. Johtunee ehkä siitä, että Leprousilta on tullut jo nähtyä puolen tusinaa kymmenen pojon esitystä?

  • Jaakko: Omien työtehtävien valitettavat seuraamukset

Se, että omien tehtävävelvoitteiden takia en nähnyt kuin vilaukselta Moonsorrowin, Emperorin ja Arch Enemyn keikat. Mutta ne vilauksetkin kertoivat, että kovaa mentiin ja hyvältä kuulostettiin. Voih!

Europe – Tuska 2018 – Kuva: Mikko Pylkkö

…villeimmin viihdytti:

  • Tami: Kreator

Sanotaanpa kaikki vielä yhdessä: Kre-a-tor!

Nimittäin, kyllä. Niin se vaan on, että saksalainen thrash kulkee ihanalla tavalla. Yleisöä lämmittivät niin yhtye kuin tulipatsaatkin, ja lämpö muuttui liike-energiaksi joka näkyi kunnon rässitörmäilynä pitissä. Olen maininnut asiasta aiemmin lukuisia kertoja ja olen kollega-Pohdon kanssa samoilla linjoilla: esimerkiksi Phobia ja People of the Lie veks, ja When the Sun Burns Red ja RUTKASTI Terrible Certainty -matskua tilalle! Mutta kuten todettu, todella viihdyttävä näinkin.

  • Tomi: Tuskan juhlaväki

Tuska on aina ollut kuulu myös siitä, että juhlaväki jaksaa panostaa sonnustautumiseen. Nyt vastaan lompsi jos jonkinmoista goottikaunotarta, mörrimöykkyä, verellä kurlaajaa, hippityttöä, jätkiä äidin kukkamekoissa ja black metal -maskeissa, niin, että ei tässä voi Matti Nykäsen tapaan muuta sanoa kuin hattua nostaa.

(Todistusaineistoa tästä löytyy mahtavasta yleisögalleriastamme, toim. huom.)

  • Aki: Turmion Kätilöt

En voi sietää Turmion Kätilöitä levyltä. En vain jaksa kuunnella. En edes syvimmässä ja innokkaimmassa nousuhumassa, johon monet bändiä suosittelevat.

Sen sijaan noin yhden oluen nauttineena Turmion Kätilöt toimi täydellisesti livenä Suvilahden perjantaina ensimmäisten esiintyjien joukossa. Bändin sanoitukset, oksettavan juustoinen diskobiitti ja jäsenien lavahabitus menee niin pitkälle perseilyn ytimeen, ettei se tunnu enää edes perseilyltä. Ennen kaikkea bändistä voi haistaa yleisöön asti sen riemukkaan hienkäryn, joka syntyy vain yhteissoiton hauskuudesta.

Viihdyin. Se kai oli tarkoituskin? Kiitos siitä, Turmarit!

  • Jaakko: Shiraz Lane

Shiraz Lane, kaikkinensa. Jäbät saivat kattilahallin yleisön hienosti vedetyllä keikallaan mukavasti pyörryksiin, samoin allekirjoittaneen puhetulvallaan myöhemmin haastattelupöydän ääressä.

Shiraz Lane – Tuska 2018 – Kuva: Jaakko Silvast

(Jaakon Shiraz Lane -haastis linjoilla täällä! Toim. huom. vol. 2.)

…viikonlopun jyrkin oli:

  • Tami: Body Count & Jää-T

Kyllä se kaikkein jyrkin oli Body Count ja erityisesti johtajansa Tracy ”Ice-T” Marrow. Kuusikymppinen ”Jää-T” saattoi olla joidenkin mielestä turhankin puhelias, ja hommassa haiskahti sellainen, noh, jenkkimeininki, mutta mitä sitten. Elämän kovan koulun – siis ihan oikeasti – läpikäynyt Ice-T uhosi muun muassa kiusaamista vastaan, eikä se kuulostanut ikämiehen väsyneeltä lätinältä, vaikka varmaan ulkomuistista tulikin. Katu-uskottavuutta ja esittämistä hyvässä suhteessa – sitä oli Body Count.

  • Tomi: Emperor

Emperor oli odotettu vieras ja bändi keräsikin massiivisen yleisön. Mutta jo keikan alkumetrillä olin lentää istumalihaksilleni pelkästä lavalta kantautuvasta voimasta ja ilmiömäisestä soittamisesta. Kuinka ihminen, tai pieni kollektiivi ihmisiä saakaan aikaan tuollaista ääntä? Emperor on livenä, mikäli mahdollista, kuulokekuunteluakin vaikuttavampi kokemus. Päivänvalokaan ei musiikillisen pimeyden illuusiota särkenyt. Ihme ukkoja.

  • Aki: Grave Pleasures

En ole käsittänyt yhtään Grave Pleasuresia levyltä. Bändin edeltäjän Beastmilkin debyytti oli muinoin ihan mukava levy, mutta sen jälkeen Grave Pleasures -levyt ovat lähinnä ärsyttäneet. Pahassa. Suoraan sanoen en edes tiedä minkä takia päädyin bändiä katsomaan Inferno-stagelle. Taisin kulkea seuran mukana sen kummemmin miettimättä.

Kannatti! Grave Pleasures groovasi livenä kuin se kuuluisa hirvi, ja kun kuuntelin bändin antia seuraavana päivänä levyltä, tuntuu kuin olisin viimein saanut bändin Pandoran lippaan auki. Juuri näin voitetaan yleisöä puolelleen festareilla!

  • Jaakko: Kebab-varas

Se ylirohkea lokki, joka Aces High korvissa soiden koppasi kiinni kebab-annokseeni suoraan ruokakojun tiskillä. Flow-festareilla Suvilahdessa on kuulemma käytössä jonkun sortin lokinestojärjestelmä. Öh, miksei Tuskassa?

Body Count – Ice-T – Tuska 2018 – Kuva: Mikko Pylkkö

…ihmisistä nostaisin ylitse muiden hänet:

  • Tami: Festarikansan, työläisistä yleisöön

Bändit soittavat festarilla, mutta ihmiset tekevät festarin. Tämä päti niin Tuskan työntekijöihin kuin yleisöönkin. Ei yrmyilyä, nihkeilyä tai minkään sortin kovistelua. Monenlaista hahmoa sulassa sovussa, ja järjestysihmisosastokin on aina ystävällinen ja palvelualtis. Tuskan maine rauhallisena festarina ei ole tuulesta temmattu, vaan hyväntuulinen juhlatunnelma näyttää vallitsevan vuodesta toiseen.

  • Tomi: Synttärisankari Jürgen ”Ventor” Reil

Kreatorin rumpali Jürgen ”Ventor” Reil täytti Tuska-perjantaina 52 vuotta. Ja mies soittaa kuin kone! Reilin komppi ei notkahda hetkeksikään ja nopeimmatkin biisit tykitetään kellontarkasti kuin 30 vuotta sitten. Hän ei ole mikään tekniikan ihmelapsi, mutta ainoa oikea hahmo Kreatorin kannujen taakse. Ventorin kulmikkaan terävä tyyli muuttaa riffit veitsien iskuiksi ja keskitempokohdat satojen mullikoiden päällekarkaukseksi. Onneksi olkoon, pitkää ikää, Ventor!

  • Aki: Ihsahn

Tänä viikonloppuja on hehkutettu Ihsahnia jo väsymiseen asti. Vai voiko Ihsahnia hehkuttaa väsymiseen asti? Ei voi.

Näin. Jälleen toimittaja pääsi kiistelemään itsensä kanssa festariraportissa. Asia nyt vain on niin, että Ihsahn saattaa ehkä olla lähes täysin eri ihminen kuin Emperor-klassikoita säveltäessään yli 20 vuotta sitten, mutta tämä ei tehnyt Emperor-keikasta lainkaan teennäisen tai pakotetun kuuloista. Ihsahnin lavahabitus on niin vähän metallia, että se on itse asiassa kaikessa itsetietoisessa itsevarmuudessaan enemmän metallia kuin yhdetkään corpse-maskit, niittirannekkeet, nahkahousut tai rasvatukat voisivat ikinä olla.

Kyse on siitä, miten toimitat. Ja Ihsahn bändeineen toimitti. Jokaista riffiä sai tuijottaa monttu auki ja uskallan väittää, että bändin intensiteetti oli juuri tämän kaiken ansiosta kovempaa kuin ikinä 90-luvulla.

  • Jaakko: Aksu Hanttu

Entwine-rumpali Aksu Hanttu. Mieheen törmää Tuskassa onneksi joka kerta. Vaikka miten paleltaisi, olisi krapula tai muuten vaan mörököllimieli, niin Aksun nähdessään tulee aina iloiseksi!

Emperor – Ihsahn – Tuska 2018 – Kuva: Mikko Pylkkö

…viikonlopun Se Biisi oli:

  • Tami: The Final Countdown

Viikonlopun aikana sai kokea lukuisia tajunnanräjäyttäviä kappaleita, ja yhden ainoan nostaminen ylitse muiden on haastavaa ja hieman epäreiluakin. Valinta ei kuitenkaan lopulta ole mitenkään mahdoton.

Europen The Final Countdown on itselleni yksi lapsuusajan suurista hiteistä, Hittimittari-ohjelmasta tuttu biisi, joka porautui tarttuvuudellaan kalloon ikiajoiksi. Sen tiesi tulevan, ja oli kenties vähän höhlää odottaa ”puhki soitettua” rallia. Mutta kun legendaarinen synakuvio lähti soimaan ja rumpufillin jälkeen homma tuttuun laukkaan, olin myyty: tämä on juuri sitä, mitä halusin kuulla.

  • Tomi: Flag of Hate

Flag of Hate, Kreator. Tietysti!

Vaikka kysymyksessä on bändi alkumetrien primitiivivaiheen kappale, eikä kappaleena edes bändin parhaimmistoa, on se pakollinen livepala. Sillä kootaan ihmiset yhteen, se on todellinen rässipäiden yhteis-anthem. Se on kiivas kuin myrskytuuli ja ohi hetkessä kuin kaunis Tuska-viikonloppu. Mikäpä siis täyteläisempää näille karkeloille?

  • Aki: Al Svartr (The Oath) + Ye Entrancemperium

Olen kuunnellut intro-biisi yhdistelmän Al Svartr (The Oath) + Ye Entrancemperium Emperorin Anthems to the Welkin at Dusk -albumilta arviolta 1000 kertaa elämässäni. Jos edes riittääkään. Lienee sanomattakin selvää, että tämän biisikaksikon kuuleminen juuri alkuperäisessä muodossaan levyn läpisoittokeikan aluksi lähenteli uskonnollista kokemusta. Ei olekaan ihme, että kovimmatkin toimittajankörmyt vierittelivät kyyneleitä tämän keikan aikana.

  • Jaakko: Satan is Real

Thrash-legenda Kreatorin viimeisimmän Gods of Violence -levyn yksi kuumimmista biiseistä sopi Tuskan lauantai-iltaan kuin saatana helvettiin.

Kreator – Tuska 2018 – Kuva: Mikko Pylkkö

…viikonlopun Suoritus Isolla Ässällä oli:

  • Tami: Norjan kruunaamaton kreisari

Kyllä The Suorituksen toimitti Norjan kruunaamaton keisari Emperor. Äärimmäisen timanttisella soittotaidolla siunattu yhtye näytti, millaisella tarkkuudella musta metalli voi parhaimmillaan lähteä. Vaikka Emperorin musiikki ei puhuttelisi, niin esityksen luulisi puhutelleen. En kuullut yhdeltäkään Keisari-fanilta poikkipuolista sanaa keikasta, vaan se oli silkkaa ylistystä ja liikutuksen kyyneleitä.

  • Tomi: Emperor! Livenä!

Ei voi olla totta, mitä yhteen soittoa! Mitkä soundit! Mitä biisejä! Mitä jätkiä! Älkää koskaan lopettako!

  • Jaakko: Europe-kitaristi John Norumin The Final Countdown –anthemin soolo

Jokainen rock-musiikkia koskaan kuunnellut muistaa tämän varmasti jo ulkoa, mutta hitto vie, miten se näyttää ja kuulostaa mestarin käsittelyssä edelleen vaan niin rautaiselta!

Emperor – Samoth – Tuska 2018 – Kuva: Mikko Pylkkö

…festarikokemuksesta jäi käteen:

  • Tami: Oma tila, kaikkien tila

Tuskassa on vaivatonta liikkua. On kivasti avaruutta, eikä juuri tarvitse kulkea toisten niskassa kiinni. Omaa tilaa kunnioittava yksilö kiittää. Ruokaa ja juomaa tuntui saavan ilman kohtuutonta jonotusta, ja vessoja oli tarpeeksi. Puitteet siis kunnossa.

  • Tomi: Rauha

Tuskasta osallistujan näkökulmasta jäi mieleen, paradoksaalista kyllä, lähes kaikkialta aistittava rauhallisuus. Toisille annettiin tilaa, jos törmättiin vahingossa (paitsi moshpitissä), tuli spontaani ”sori”, ei örvelletty, saati nujakoitu. Kaikkialla näki hymyileviä kasvoja ja järjestyshenkilöt olivat ystävällisiä ja palvelunhaluisia ihmisiä. Tuska 2018 oli todellinen hyvän mielen festivaali.

  • Aki: Kaisaniemeä ei tullut ikävä, ruokaa kyllä

Tuska-organisaatio on parantanut ja parantanut suoritustaan joka vuosi niin kauan kuin Tuska on järjestetty Suvilahdessa. Totesin jo muutama vuosi sitten, että vanhojen Kaisaniemen aikojen perään haikaileminen alkaa olla turhaa. Nyky-Tuska tarjoaa paitsi mukavat puitteet ja Tuskan kaikkien aikojen parhaat lavat soundeineen, myös Tuska-historian parhaat oheisohjelmat, fiilistelyalueet ja tarjoilut.

Näihin kuuluvat leffat ja keskustelut Solmusalissa ja mukavat vaihtoehdot anniskelualueilla. Jos tällä kertaa järjestelyistä pitäisi jotain napista, napisisin liian pienestä ja alimiehitetystä merchandise-kojusta, josta ei saanut lopulta ostettua mitään puolen tunnin jonotuksellakaan. Samoin hämmennystä herätti hieman edellisiin vuosiin nähden supistunut ruokatarjonta, jota voisi jälleen laajentaa ensi vuotta ajatellen.

  • Jaakko: Kaikki toimi. Paitsi…

Festarikokemus oli miellyttävä – jälleen kerran! Tuskassa toimii yleensä kaikki, niitä pirun lokkeja lukuun ottamatta.

***

Näinpä! Lisää Tuska-fiilistelyjä ja haastatteluja on tiedossa vielä pitkin viikkoa, mutta  tähän päätämme tuomiopuheemme tällä kertaa.

Koko Inferno kiittää Tuskaa, Tuskan bändejä, Tuska-kansaa!

Infernon edustus Tuskassa 2018: epävirallisessa luokkakuvassa Salla Harjula, Aadolf Virtanen, Teemu Vähäkangas, Tero Lassila, Eetu Järvisalo, Aki Nuopponen, Jaakko Silvast, Mikko Pylkkö, päätoimittaja Matti Riekki ja Tami Hintikka.