Boom! Boom! Boom! – Inferno Flow’ssa

Flow - 12.-14.8.2022, Suvilahti, Helsinki

16.08.2022

Eipä ole festariraportoinnin kirjoittaminen ollut koskaan näin vaikeaa. Ei siksi ettei olisi sanottavaa, vaan siksi ettei tiedä, miten asiansa sanoittaisi.

Sitä vaeltelee läpi festivaalin imien aivoihinsa kokemuksia, aistien tunnelmia, tarkkaillen tapahtumia, kohdaten ihmisiä. Mittavasta ja korkealaatuisesta esiintyjävalikoimasta napsitaan muutamat sopivimmat. Sitten kaikki vaan näppäimistöltä koneelle, ja sillä selvä.

Nick Cave and the Bad Seeds

Palikoita tähän tekstiin oli kerätty ja osin aseteltu paikoilleen jo ennen Flow-sunnuntain viimeistä keikkaa. Turhaa työtä. Millään tavalla väheksymättä viikonlopun muita upeita vetoja on todettava tosiasia: Nick Cave and the Bad Seeds räjäytti muun muassa kaiken. Boom! Räjähdys ja sydämenlyönti. Tuhoa ja rakkautta. Kaikkea ja enemmän.

Nick Cave and the Bad Seeds oli järjenvastaisen kova, ja on suorastaan hämmentävää, kuinka yhtye sai taiottua festarin päälavalle niin intensiivinen tunnelman. Toki aivan eri musiikkityyli ja noin miljoona jäsentä vähemmän, mutta muutoin erittäin hurmaava Princess Nokia olisi ollut klubiolosuhteissa enemmän kotonaan ja toiminut vielä lujemmin. Bad Seeds sen sijaan teki päälavasta klubin.

Yhtye asteli lavalle hieman ennen ilmoitettua aloitusaikaa iltayhdeksää. Siitä hetkestä alkoi hurmos, jota lietsottiin keikan edetessä aina vain korkeampaan roihuun. Kahden tunnin ja 18 kappaleen kulttitoimitus alkoi Get Ready for Lovella. Oli alusta asti selvää, että nyt todistetaan jotain erityislaatuista. Kuinka koviin korkeuksiin noustaisiin, selvisi vasta myöhemmin.

Koko Bad Seeds taustalaulajia myöten toimitti ihailtavalla otteella, mutta illan todellinen tähti oli itseoikeutetusti herra Cave. Toinen ällistyttävällä energialla ja heittäytymisellä lumonnut hahmo oli Caven aisapari, multi-instrumentalisti Warren Ellis, joka huitoi viuluineen ynnä muine soittimineen täydellisellä antaumuksella. Rakastettavaa toimintaa.

Nick Cave ja Warren Ellis. Kuva: Flow Festival / Konstantin Kondrukhov

Enimmäkseen tyylikkään mustavalkoisina pysyneet screenit takasivat sen, että konsertista tuli kaikille paikalla olleille henkilökohtainen, intiimi kokemus. Eturivi sai toki vielä enemmän. Nick Cave otti jatkuvasti yleisönsä. Hän kosketteli, silitteli, kätteli. Hän lauloi ihmisten päälle nojautuen, hän tanssitti. Voitaneen sanoa, että Cave lumosi.

Tunteiden ja tunnelmien kirjo on valtava, kun Nick Cave on asialla. Hänen ilmiömäinen kykynsä venyä uhkaavasta saarnamiehestä herkkääkin herkempään hempeilijään on koskettavaa, se luikertaa ihon alle. Se loksauttaa leuan auki. Saa suolaa silmiin. Sydän pamppailee vuoroin kiivaasti, vuoroin lähes pysähtyy. Tuosta vuoristoradasta ei tahtoisi pois.

Settilistassa oli timantteja, mutta sillä ei lopulta ollut niin väliä. Myönnetään, olisin voinut kuulla enemmän Let Love In -levyn (1994) biisejä, mutta iloitsin täysin sen ainokaisesta lohkaisusta, sähkönpunertavien screenien tukemasta Red Right Handista. Mikäli Nick Cave päättäisi perustaa uskonlahkon, hän olisi vaarallisen vakuuttava johtaja. Nyt hän on aito rockjumala, tämän ajan populaarimusiikin suurimpia hahmoja. Ellei se suurin.

Muita kovia

Kaksi lasta menettänyt, 64-vuotias Nick Cave yhtyeineen – pahoittelut kuluneesta ilmaisusta – tyhjensi pajatson. Nick Cave and the Bad Seeds lähes deletoi päästäni kaiken sen, mitä olin todistanut Flow’ssa ennen heidän totaalikovaa keikkaansa. Näköjään näinkin voi käydä.

Kolmen pitkän vuoden jälkeen paluun tehnyt ja loppuunmyyty Flow oli joka tapauksessa ihana. Ihana oli myös perjantai-illan päälavalla hurmannut sarjakuvayhtye Gorillaz, joka oli kuin olikin ihan oikea ihmisbändi. Brittipoplegendan, Blur-laulaja Damon Albarnin johdolla edennyt keikka oli huikea parituntinen. Ja kuten Cave, myös Albarn huomioi yleisön aivan fyysisesti. Hän ei tyytynyt vain läpsimään yläfemmoja, vaan sukelsi ihmismeren syvyyksiin.

Niin ikään brittipopin kuninkaallisia, Jarvis Cocker oli erittäin viileä, mutta karismaattinen ja kaikkensa antava esiintyjä. Valloittavasti nykivät tanssimuuvinsa istuivat täydellisesti Jarv is… -taiderockprojektin keikkaan. Vaikka Pulp on isojen lavojen yhtye, niin tämä orkesteri oli haastavan ja outoilevan musiikkinsa kanssa teltassa juuri oikeassa paikassa.

Tanskalainen nousi lauteille perjantaina puoliltaöin ja pääsi aloittamaan syntymäpäivänsä Flow-keikalla. Loistavan Motordrome-levyn tänä vuonna julkaissut tuore 34-vuotias pisti pystyyn kunnon synttäribileet. Major Lazer -yhteistyö Lean On keräsi odotetusti kovimmat tanssit ja yhteislaulut, mutta koko setti toimi alusta loppuun upeasti ja yökeikassa oli maagista värinää. Täysikuukin taivaalla ja kaikki.

Bikini Kill. Kuva: Flow Festival / Konstantin Kondrukhov

Vuonna 1997 lopettanut Riot Grrrl -liikkeen lippulaivabändi Bikini Kill herätettiin muutama vuosi sitten horroksesta keikkalavoille. Flow-lauantaina saatiin nauttia kulttiyhtyeeksi luonnehdittavan Bikini Killin punkräimeestä. Musiikin puolesta bändi ei ole genren terävintä kärkeä, mutta tunteenpalolla vedetty ja rosoinen peruspunk on aina paikallaan.

Hännänhuippuna muttei vähäpätöisimpänä Flow-nostona mainittakoon lauantai-illan päälavavedot sinetöinyt Florence + The Machine. Valkoisissaan kuin aaveena pitkin lavaa lipunut Florence Welch on eittämättä keulahahmo paikallaan. Hän loitsusi yleisöä keinuvaan tanssiin, ellei jopa transsiin. Yhtyeen isot mutta herkät kappaleet puhalsivat hellästi ripauksen taikaa elokuun sametinpehmeään iltaan.

Kolmen vuoden odotus palkittiin, ja alueella tuli melkein ähky niin esiintyjien, lavojen, ruoka- ja juomapisteiden sekä lumoavien valojen määrästä – ihmismäärästä puhumattakaan. No, more is more, kuten eräs ruotsalainen kitaravirtuoosi on todennut. Kiitos, Flow 2022! Ensi vuotta odotellessa.

Teksti: Tami Hintikka
Kuvat: Flow Festival / Konstantin Kondrukhov

Lisää luettavaa