Damnation Festival – Leeds University Union, Englanti, 2.11.2013 – mukana Negură Bunget -haastis!

Vettä, vettä ja vielä kerran vettä. Sitä tulee kuin saavista kaataen ylhäältä, lentää kovan tuulen mukana vaakatasossa ja roiskuu lätäköistä alhaalta. Vettä tulee jo korvistakin ulos. Jos koskaan, niin erityisesti tänä syksynä vanha klisee on pitänyt paikkaansa: Englannissa sataa AINA.

Vähän ennen puoltapäivää Leeds University Unionin ulkopuolella odottaa sisäänpääsyä surkean näköinen sakki. Metallihupparit ovat vettyneitä ja hampaat lyövät loukkua. Englannissa ilma on muutenkin syksyllä ja talvella enemmänkin kostea kuin kuiva, ja kun siihen lisää juuri alkaneen sateen, tulee olo, että lasten kurahousut tulisivat tarpeeseen itse kullakin. Onneksi sateessa ei tarvitse värjötellä tuntitolkulla, vaan University Unionin ovet avautuvat ajallaan ja oviaukko nielaisee jonottajat Damnation-festarien metallipitoiseen maailmaan.

Mikä Damnation?

Damnation-festarit järjestettiin tänä vuonna yhdeksättä kertaa. Kaksi ensimmäistä vuotta Damnation majaili Manchesterissa, mistä se muutti vuonna 2007 nykyiseen kotikaupunkiinsa Leedsiin.

Festaripaikkaan, Leeds University Unioniin, mahtuu jopa neljä lavaa (viime vuonna niitä oli vielä vain kolme), ja kahdella näistä on aina soittamassa bändi. Järjestäjät ovat jo etukäteen hehkuttaneet tämän vuoden hyviä lipunmyyntimääriä ja esiintyjälistaa. Vaikka University Union on isohko rakennus, odotettavissa on tiivis tunnelma. Kun yleisöä on paljon, erityisesti suosituimpien bändien aloittaessa soittamisen vaeltaminen sokkeloisessa rakennuksessa lavalta toiselle sujuu välillä erittäin hitaasti. Kulku vaikeutuu erityisesti portaissa ja kapeissa oviaukoissa. On siis turha yrittää päästä nopeasti ja kiireellä yhtään mihinkään.

Sen lisäksi, että University Union pitää sisällään salit, joihin mahtuvat esiintymislavat, siellä on käteisautomaatti, ruokapisteitä sekä kauppa, josta opiskelijat voivat ostaa ruokaa ja opiskelutarvikkeita. Nämä palvelut ovat myös Damnation-vierailijoiden käytettävissä. Ainoa, mitä kauppa ei festareilla enää tarjoa, on alkoholi, mutta lavojen yhteydessä olevat baarit pitävät kyllä juomatankkauksesta huolen.

Itselleni tämän vuoden Damnation oli järjestyksessään neljäs peräkkäinen. Menen näille festareille aina mielelläni. Mielestäni University Union on yksi parhaimpia keikkapaikkoja Englannissa. Enää paikan sokkeloisuuskaan ei haittaa, sillä kartta on jo tallennettuna päässäni. Minun täytyy vain tietää, missä saleissa lavat sijaitsevat.

Diamanthian_002

Tiellä turmioon

Festarin käynnistää puoli yhdeltä Terrorizer-lavalla esiintyvä englantilainen death metal -bändi Diamanthian. Bändi on pyörähtänyt Suomessakin pariin otteeseen. Diamanthianin esiintyessä paikka alkaa täyttyä pikkuhiljaa, mutta tungoksesta ei voi vielä puhua. Sali on hämyinen, hieman usvainenkin savusumun takia, mikä luo sopivan raskaan tunnelman bändin ympärille. Meille valokuvaajille paikan hämyisyys ja salamavalonkäyttökielto ei ole palvelus.

Diamanthianin jälkeen ryntään tekemään haastattelua (mistä tuonnempana lisää), josta rynnistän takaisin saman lavan eteen kuuntelemaan Live Evil -jutussanikin mainittua Voices-bändiä, joka on aikaisemmin tänä vuonna julkaissut albumin From the Human Forest Create a Fugue of Imaginary Rain. Siinä on albumilla pitkä ja kunnianhimoinen nimi. Yllättäen ääni ei tällä keikalla kuulostakaan yhtä hyvältä kuin edelliskuussa Lontoossa. Tämä ei johdu siitä, että vokalisti Peter Benjamin on piilottanut kasvonsa mustan maskin taakse, vaan ihan niistä teknisistä syistä.

Keikan aikana kannetaan ensimmäinen tuhannen päissään oleva kundi University Unionin ovesta ulos. Kello on vasta kolme. Mahtanee harmittaa, kun tyyppi herää seuraavana päivänä eikä muista festareista luultavasti yhtään mitään.

Yleisöä on paikalla jo sen verran, että tien raivaaminen Jägermeister-päälavalle alkaa olla työn ja tuskan takana. Mutta sinne on päästävä, sillä norjalainen Shining on aloittamassa heti Voices-setin jälkeen. Eikä tunkeminen massan läpi ole turhaa, sillä Shining on suorastaan loistava. Hyväntuulinen bändi osoittaa, että metalli ei ole aina niin vakava asia, ja erityisesti vokalisti Jørgen Munkebyn positiivisuus leviää yleisöönkin. Tosin, muutama katsoja näyttää hieman pettyneeltä, sillä he ovat kuvitelleet tulleensa katsomaan samannimistä ruotsalaista bändiä.

Shining_001

Molemmilla Shining-bändeillä on puolensa, mutta norjalaisbändin jazzvaikutteinen metalli iski minuun lähtemättömän vaikutuksen jo vuoden 2011 Damnation-festareilla. Samana vuonna, kun Turisas kävi heiluttamassa sotakirvestä saman festarin samaisella päälavalla. (Tänä vuonna esiintyjälistalla ei valitettavasti ollut yhtään suomalaisnimeä.)

Kun Shining lopettaa, yritän päästä katsomaan englantilaisen Dyscarnaten death metal -settiä. Pääsen ovelle asti, mutten sen pidemmälle, sillä sali on ihan piukassa. Bändi vaikuttaa mielenkiintoiselta, ja täytän mielessäni muistilapun tutustua heidän materiaaliinsa enemmän paremmalla ajalla.

Dyscarnaten jälkeen samaiselle lavalle on nousemassa romanialainen Negură Bunget. Ennen heidän keikkaansa ehdin juuri ja juuri hotkia jotakin purtavaa ja ostaa bänditavaraa. Itsensä virkistäminen on näillä festareilla haasteellista, sillä jossakin soittaa koko ajan jokin mielenkiintoinen bändi, jota täytyy käydä kuvaamassa ja kuuntelemassa.

Mustaa metallia Transilvaniasta

Tämän vuoden Damnation on Negură Bungetille ensimmäinen. Heidän oli tarkoitus esiintyä jo vuoden 2009 festareilla, mutta bändi joutui valitettavasti perumaan osallistumisensa. Itse näin bändin ensimmäisen kerran vasta tämän vuoden toukokuussa Wave Gotik Treffenissä, ja täytyy sanoa, että heidän keikkansa oli oikea elämys. Luulen, että tässä on osaksi takana sama juttu kuin Shiningin kanssa: molemmat käyttävät instrumentteja tyypillisen basso–kitara–rumpu-skaalan ulkopuolelta. Shiningille se on saksofoni, Negură Bungetille erilaiset perinteiset soittimet.

NeguraBunget_003

Istumme Negură Bungetia eteenpäin luotsaavan perustajajäsenen ja rumpalin Negrun (aka Gabriel Mafa) kanssa pressialueen reunamilla. Olemme onnistuneet koordinoimaan itsemme tekstiviestien välityksellä samaan paikkaan labyrinttimaisessa rakennuksessa. Ympärillä keskustellaan, videoidaan haastatteluja ja syödään eväitä, mutta tuntuu että olemme kaukana itse pääfestarihulinasta.

Negru on yksi sympaattisimmista henkilöistä, joita olen tähän mennessä haastatellut. Ehkä jopa sympaattisin. Hän vaikuttaa hieman ujolta eikä kiroile kertaakaan, mikä on hämmästyttävää metalli-ihmiseltä. Hän istuu tuolilla myös hivenen levottoman oloisena. Syynä lienee kiire päästä valmistelemaan bändin festarikeikkaa.

Negură Bungetin kokoonpano on muuttunut vuosien varrella pariinkin otteeseen. Bändissä tapahtui muutoksia myös tämän vuoden alussa. Kaikki jäsenet vaihtuivat, paitsi tietenkin Negru. Miltä muutokset tuntuvat?

– Me [nykyiset jäsenet] olemme tunteneet toisemme jo pidemmän aikaa, Negru sanoo, – esimerkiksi yksi kitaristeistamme toimi bändimme miksaajana noin kymmenen vuoden ajan.

– Meillä on tänä vuonna noin 70 keikkaa, ja sen jälkeen ei oikeastaan voi enää edes sanoa, että kyseessä olisi mitenkään uusi kokoonpano.

Keikkailun lisäksi Negură Bunget on työskennellyt uuden kolmiosaisen projektin parissa.

– Projekti käsittelee Transilvaniaa. Tău on trilogian ensimmäinen osa ja käsittelee luonnon elementtejä, toinen perinteitä ja ihmisyyttä ja kolmas taas henkisyyttä, Negru selventää.

– Trilogian osat julkaistaan albumeina, mutta myös dvd:inä. Dvt:t tulevat olemaan elokuvantapaisia teoksia ilman kerrontaa. Eivät dokumenttielokuvia, mutta visuaalisia tutkimusmatkoja.

– Visuaalinen osio on suunniteltu niin, että sitä katsoessa voi kuunnella taustalla siihen liittyvää albumia, tai sitten erillistä elokuvan soundtrackia. Soundtrackin sisältö on melkein sama kuin albumin, muttei aivan. Se tulee olemaan erillinen osansa.

Ensimmäinen osa on suunniteltu julkaistavaksi ensi vuoden puolella.

Ennen kuin Negrun täytyy lähteä valmistelemaan keikkaa, juttelemme vielä hetken Negură Bungetin käyttämistä perinteisistä soittimista. Suurin osa niistä on romanialaisia soittimia, kuten erittäin pitkä torvi, joka näyttää siltä, että se tarvitsisi oman keikkabussinsa. Uudella albumilla kuullaan lisäksi joitain soittimia, joita bändi ei ole käyttäneet aikaisemmin. Yksi näistä on perinteinen armenialainen soitin, duduk.

– Osa uusista soittimista on perinteisiä, ja osa… ei niin perinteisiä, ehkä jopa hieman yllättäviäkin, Negru sanoo ja virnistää.

 

– Musiikkimme ja lyriikkamme ovat yleensä saaneet inspiraationsa paikallisista [perinteisistä] elementeistä, mutta yritämme tuoda mukaan myös universaalimman näkökulman. Loppujen lopuksi kaikilla perinteillä on yleensä jonkinlaiset yhteiset juuret ja tausta-ajatukset, jotka on vain tuotu esille eri tavalla eri paikoissa.

Negură Bunget on ollut syksyn aikana kiertueella Rotting Christ- ja Twilight of the Gods -bändien kanssa. Kiertue on käynyt myös Suomen Turussa ja Oulussa. Kaikki kolme bändiä esiintyvät nyt myös Damnation-festareilla. Jouduin missaamaan Twilight of the Gods -setin, sillä he ovat lavalla tätä haastattelua tehtäessä, mutta Negură Bungetin ja Rotting Christin aion ehdottomasti käydä katsastamassa.

Viimeisiä viedään

Negură Bungetin keikka on jälleen erittäin hyvä, ehkä jopa parempi kuin Wave Gotik Treffenissä, jos se on ylipäätään mahdollista. Terrorizer-lava on hieman pienempi kuin WGT:ssä, mutta bändin erilaiset soittimet mahtuvat lavalle mukavasti. Vaikka ylimääräistä tilaa ei juurikaan ole, ei tule oloa, että lava olisi bändille ahdas. Päinvastoin. Koko keikka on hyvin tunnelmallinen ja vaikuttava.

NeguraBunget_001

Savusumu ja siniset valot ympäröivät musiikin sisäänsä ja tekevät hetkestä melkeinpä maagisen. Sitä, miten perinteiset musiikin elementit sulautuvat toisiinsa modernimpien serkkujensa kanssa, on ilo katsoa ja kuunnella.

Viimeiset kolme bändiä, jotka aion Negură Bungetin jälkeen käydä katsastamassa, ovat englantilainen Vallenfyre, kreikkalainen Rotting Christ ja festarien pääesiintyjä, Infernonkin sivuilla usein seikkaillut Carcass.

Vallenfyre_002

Paradise Lostissakin vaikuttavan Gregor Mackintoshin luotsaama Vallenfyre soittaa käytännössä läpi heidän koko ensimmäisen ja ainoan albuminsa A Fragile Kingin. Minulle Paradise Lost on huomattavasti tutumpi kuin Vallenfyre, joten tästä syystä en voi sanoa, että olisin täysin haltioitunut bändin esityksestä, mutta näen kyllä itseni heidän keikallaan vielä tulevaisuudessa.

Vallenfyren jälkeen päälavalla on vuorossa Katatonia, jota menen vilkaisemaan pikaisesti. Tämä ruotsalaisbändi ei ole koskaan oikein venettäni heiluttanut. Mutta kannatuksen vuoksi…

RottingChrist_005

Väenpaljous alkaa jo hieman ahdistaa, kun raivaan tieni takaisin Terrorizer-lavalle. Haltioitumisesta puheen ollen, Rotting Christ vetää ihan helvetin hyvän keikan. Ja hurraa, saamme viimein käyttää kuvatessamme salamavalojakin. Niskalihakset saavat kyytiä ja yleisössä riehaannutaan. Tämä on niitä hetkiä, kun särkevät jalat ja se, että joutuu seisomaan puristuksissa yleisön seassa eivät enää harmita. Tämän euforian takia festareille ja keikoille ylipäätään lähdetään.

Death metal- ja goregrind-mättöä tykittävästä liverpoolilaisesta Carcassista on tullut viime aikoina oikea jokapaikanhöylä. Bändi pyörii kuin hyrrä kaupungista toiseen ja keikalta keikalle. Jos jätkät eivät ärjy lavalla jossain Brittilän ulkopuolella, niin sitten ihan varmasti Lontoossa tai ainakin viimeistään Leedsissä Damnation-festareilla.

Carcass_004

Maaliskuussa Carcass kävi Camdenin Underworldissä kolmena peräkkäisenä iltana pitämässä huolen, että naapurustossa haisee raato. Liput olivat jokaiseen show’hun naurettavat kuusi puntaa kipale. Menneelläkin viikolla Carcass oli jälleen Lontoossa, mutta tällä kertaan Amon Amarthin lämppärinä yhdessä Hellin kanssa. Sama kompinaatio on tulossa myös Helsinkiin joulukuun 9. päivä. Kaapelitehtaalla siis jyrähtää.

Vaikka bändin vokalisti Jeff Walker kertoi Vilho Rajalalle Infernon numerossa #109, että lämppärinä oleminen on aina siistimpää, voin väittää, että kyllä heidän keikkansa on pääesiintyjänäkin kovaa kamaa. Ei uskoisi, että bändi pistettiin kasaan alun perin jo vuonna 1987, tai ehkä he vain paranevat vanhetessaan, kuin hyvä viski.

Damnationin-keikkaa en näe kokonaan, sillä olen antanut kaikkeni Rotting Christin aikana, ja häpeäkseni täytyy tunnustaa, että olen varsin uuvuksissa. Mutta kun korvat toimivat hyvin, ja kyllähän keikasta voi nauttia myös silmät ummessa, eikö?

Bändi soittaa biisejä uusimmalta, syyskuussa julkaistulta Surgical Steel -albumilta, mutta mukaan mahtuu vanhempaakin tavaraa, kuten esimerkiksi Buried Dreams Heartwork-albumilta ja tietenkin Keep on Rotting in the Free World Swansongilta.

Bändin setti iskee yleisöön kuin häkä – paitsi siihen typykkään, joka kannetaan lavan edestä jo ennen setin alkua ulos. En usko, että olisi kannattanut nuokkua juovuksissa aidan yli ja järjestysmiesten herätellessä näyttää heille keskisormea. Jossain vaiheessa oli vielä kova hinku lähteä afterpartyille, mutta puolen tunnin jono baariin ei houkuta. Parempi lähteä hotellille nukkumaan. Se siitä rock’n’roll-elämäntyylistä, ystäväiseni.

Lopuksi… Damnation 10 vuotta

Kävin pikaisesti jututtamassa festarien johtajaa Gavin McInallya, jonka ”vauva” Damnation on ollut vuodesta 2004 lähtien. Hän on nähnyt tapahtuman kasvavan isommaksi ja komeammaksi vuosien varrella. Vuonna 2008 festarit olivat loppuunmyydyt, ja tänäkin vuonna lipunmyynti ylitti odotukset jo pari kuukautta ennen tapahtumaa. McInallyn omien sanojen mukaan tämän vuoden esiintyjäkaarti oli lisäksi ”todella fantastinen”.

Mutta miten tästä eteenpäin? Ensi vuonna Damnation on jo iso poika ja festarit viettävät juhlavuotta. Jos kaikki menee putkeen, McInallyn mukaan samalle ajankohdalle, marraskuun alkuun on suunnitteilla kaksipäiväiset kekkerit. Tänä vuonna festareilla oli ensimmäistä kertaa käytössä neljä lavaa, ja samaa suunnitellaan myös ensi vuodelle. Kuulostaa siltä, että minun täytynee ottaa päivätöistä jatkossa pari ylimääräistä lomapäivää Damnationia varten. Mutta mikäs siinä, en valita yhtään.