Mitäpä olisi festarikesä ilman sen raskainta ja tuiminta avausta Hyvinkään Steelfestillä. Jokaisena vuotena mukana olleena voin todeta, että pidot ovat – jos mahdollista – parantuneet kerta kerralta. Festivaalin yleistunnelman ja pääasiassa blackiin ja deathiin painottuneen ohjelmiston taso on pysynyt niin korkealla, että äärimetallin ystävä voi palata tapahtumaan aina mielellään. Steelfest on noteerattu enenevissä määrin myös ulkomailla, sillä kävijäkunnassa tuntuu olevan jatkuvasti enemmän kansainvälistä painotusta.
Festivaali oli loppuunmyyty, mutta silti alueella oli yllättävän vaivatonta liikkua. Täpötäysiin festivaaleihin toisinaan lukeutuvaa hiostavaa ahdistusta ja asiaankuulumatonta epäjärjestystä ei ollut juurikaan havaittavissa. Tästä on kiittäminen ennen kaikkea tapahtuma-alueen fiksusti toteutettuja tilajärjestelyjä baareineen, ruokapisteineen ja vessoineen. Kun kaiken päälle kelit huitelivat tapahtuman molempina päivinä jopa hellelukemissa, ihmisellä oli varsin hyvä olla.
Infernoa edusti tämän vuoden Steelfestissä yllekirjoittanut Eetu Järvisalo, death-tarjontaa perannut Tami Hintikka ja kaiken kuvannut Antti Kaleva.
Perjantai
Tuhdissa ja härskissä sekoituksessa blackinsa ja deathinsa tarjoilevasta ranskalaisesta Arkhon Infaustuksesta oli odotuksia, mutta ne eivät valitettavasti täyttyneet. Tämä ei ollut yksin bändin vika, sillä yhtye joutui soittamaan lainatavaroilla oman kaluston myöhästyttyä lennolta. Yhtyeestä huokuikin pientä vitutusta asian johdosta, mikä ei kuitenkaan valitettavasti kanavoitunut keikalle eduksi. Keikka oli valtaosaltaan pusertamisen näköistä, ja sitä haittasi myös heittelehtivä äänimaailma. Vaikka yhtyeen sivaltaminen hieman jämäköityi loppua kohden, kyllähän tämä pettymykseksi livahti.
Kotimaista mustan metallin atmosfääriä tarjoili yhden miehen projektina tunnettu Antimateria, jolla on allaan vasta yksi, vuonna 2016 julkaistu albumi. Tuoreudestaan huolimatta akti onnistui saamaan livekokoonpanollaan pimeällä sisälavalla mukavan korkealla virtaavan tumman tunnelman. Omaan korvaani materiaalissa olisi voinut olla toisinaan enemmän sävyjä ja variaatiota. Voi tietysti olla, etteivät kaikki yksityiskohdat vain päässeet kuuluviin liveolosuhteissa. Asiallinen show joka tapauksessa.
Black metalin paikallislaadusta antoi näytteen mukavaa sukseeta ympärilleen saanut Vargrav, jota olikin saapunut katsomaan jo useampi pää. Hiljattain muun muassa kaikkien aikojen korkeimman listasijoituksen black metal -yhtyeenä Suomen virallisella albumilistalla saavuttanut bändi oli sisälavalla elementissään.
Bändin jylhien sinfonioiden tukema black metal on tyyliltään vahvasti 90-luvun perinnössä ja esimerkiksi norjalaista Emperoria muistuttavassa majesteetillisuudessa. Tätä teemaa tuki hienosti esiintymisasetelma, johon lukeutui esimerkiksi kaksi kosketinsoittajaa sijoitettuna lavan molemmille puolille. Muutenkin yhtye vaikutti suunnitelleen esityksensä hyvin etukäteen, ja tämä näkyi varmaotteisena ja sujuvana lavatyöskentelynä. Kappaleita kuultiin yhtyeen molemmilta levyiltä, ja yleisö tuntui vastaanottavan esityksen hyvin. Vaikka ihan kaikki sävellysten nyanssit eivät päässeet oikeuksiinsa toisinaan ailahtelevan äänipuolen takia, veto oli tasaisen vahva ja maittava.
Lauantai
Viime vuonna korviini kantautui tieto uudesta black metal -kollektiivista, jota kipparoi Gorgorothin ja Trelldomin ex-laulaja Kristian ”Gaahl” Espedal. Vaikka tämä monissa liemissä keitetty, norjalaisen black metallin omaleimainen persoona ilmoitti jättävänsä metallikuviot vuosikymmenen alussa, Gaahls Wyrd -yhtyeen debyyttialbumi on konkretiaa tänä vuonna. Hyvä niin, sillä bändin hiljattain julkaistut sinkkulohkaisut lupasivat hyvää ja Steelfestin veto lupasi sitä totisesti entistä enemmän. Itselleni keikka oli festivaalin positiivin yllätys.
Yhtyeen ilmaisussa on jos jonkinmoista mysteeriä aavemaisuudesta ja melankoliasta viiltävimpään aggressioon ja väkevään grooveen. Parhainta on se, että kaikki osaset tuntuvat synkkaavan yhteen varsin mainiosti. Gaahlin omaperäinen äänijänteiden käyttö rääkymisestä hoilaamiseen ja mitä erikoisimpiin ujelluksiin oli kovassa tikissä. Lisäksi miehen tunnusmerkkimäisen eleetön ja toljottava esiintymistyyli istuu bändin pirtaan loistavasti. Myös aavistuksen tutunnäköisistä soittajista koostuva muu bändi latasi koneeseen kierroksia tyylipuhtaasti ja ammattitaidolla. Keikka päättyi kertakaikkisen komeaan versioon Gorgorothin kappaleesta Prosperity and Beauty.
Norjalainen Einherjer on ollut aina oman tiensä kulkija kulmikkaalla viikinkimetallillaan. Jo 1993 alkaneella uralla yhtye on luovinut tyyleissä, joista on löytynyt niin black metalia kuin progea. Lavalla yhtye on ollut viihdyttävä, hyväntuulinen ja takuuvarma esiintyjä, ja näin oli asia tälläkin kertaa. Veto oli festivaalin parhaimmistoa.
Einherjerin soittaja-asetelma oli muuttunut sitten viime näkemän. Ennen kitaristi-laulajan tonttia hoidellut Frode Glesnes toimii nykyään basson varressa, ja soolokitaraan on pestattu mies nimeltä Ole Sønstabø. Kyseessä on muuta bändiä huomattavasti nuorempi sälli, mutta miehen esiintymisenergia ja sulava kepittäminen soololurituksineen tekivät vaikutuksen. Ei voi kuin toivoa, että kaveri pysyy bändissä.
Steelfestin ulkolavalla painellut bändi oli kaikkinensa elämänsä vedossa, ja myös esityksen napakka ja kirkas soundi helli korvia. On hassua, kuinka simppeleillä mutta silti niin ilkikurisen kimuranteilla riffeillä bändi onnistuu vasaroimaan kappaleitaan kuulijan tajuntaan. Kappaleiden tehoa ja viihdyttävyyttä korostaa yhtyeen jermumaisesti irvistelevä ja heiluva tapa esiintyä. Hymy tulvi väkisinkin kasvoille kokonaisuutta seuratessa. Keikan viimeisenä ”marssina” kuultiin bändin tunnetuin ja koomisesta musiikkivideostaan tunnettu Ironbound.
Puolalaisen black metal -yhtye Mglan voittokulku tällä vuosikymmenellä on ollut pysäyttämätöntä. Viimeistään vuoden 2015 Exercises in Futilityn -levyn jälkeen yhtye on kohonnut yhdeksi maailman black metalin kärkinimeksi. Kuulluista puheista ja nähdyistä bändipaidoista ei jäänyt myöskään epäselväksi, mitä yhtyettä suurin osa Steelfestin kävijäkunnasta oli saapunut katsomaan. Ja kyllähän sitä piisasikin katsojia paikalla kiinteästi. Bändi oli oikeutetusti lauantain ulkolavan pääesiintyjä, ja sille vähän ennen keskiyötä asetettu soittoaika ei olisi voinut olla täydellisempi. Ja voi jestas, millainen esitys se olikaan.
Jos bändin parin vuoden takainen veto Steelfestissä oli mahtava, nyt yleisö mykistettiin vieläkin tehokkaammin. Erottuva ja voimakas äänimaailma, yön pimeys ja bändin jäätävän tyylikäs ja ammattitaitoisen tiukka esiintyminen muodostivat suorastaan ekstaattisen audiovisuaalisen kokemuksen. Kasvoton kollektiivi tarjosi yli tunnin mittaisen annoksen black metal -magiaa, jossa raakuus ja kauneus kohtasivat käsittämättömän tenhoavalla tavalla. Tunnelma oli hallitsevuudessaan maailmanluokan tasoa, jossa kappaleet seurasivat toisiaan rikkoutumattomana litaniana ilman välipuheita.
Entäs yhtyeen settilista? Itselleni se oli lähes täydellistä timanttia ja laittoi varmasti ilopissat myös monen muun fanin housuihin. Yhtye soitti yhtä kappaletta lukuun ottamatta koko Exercises in Futility -albumin ja yksittäiset täsmäiskut varhaisemmilta levyiltä. Yhtä kohokohtaa keikalle on paha nimetä, sillä jokainen kappale tuntui soljuvan tajuttoman hivelevästi osana kokonaisuutta. Osasin odottaa yhtyeeltä upeaa vetoa, mutta näin totaalista ylivertaisuutta ja täyttymystä festivaalille en sentään uskonut saavani. Tämä oli vaikuttavimpia keikkaelämyksiä sitten hetkeen. Uuden levyn julkaisun lähestyessä ties mitä hirmuisuuksia tämä yhtye voi vielä saavuttaa.
