Live: Metalfest – Dessau, Saksa 27.– 29.5.2011

05.06.2011
Inferno testasi perin pohjin Metalfestin Saksan-haaran meiningin.
Kuva: Teksti: Pia Sundström ja Tanja Bastamow Kuvat: Pia Sundström Jostainhan se on festarikesä aloitettava, ja tällä kertaa sopivaan saumaan sattui toukokuun loppuun sijoittuva Metalfest. Valittavana olisi ollut samaa Metalfest-nimeä kantava kansanjuhla kolmessa maassa yhtä aikaa: Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä. Lisäksi samannimisiä kinkereitä vietettiin vielä seuraavanakin viikonloppuna Unkarissa ja Tshekeissä. Metalfest tarjoilee musiikkia inhimillisessä mittakaavassa: suurimpien megastarabändien sijaan festari luottaa uusien tulokkaiden lisäksi jo vuosien (tai vuosikymmenten...) saatossa paikkansa vakiinnuttaneiden mutta ei stadionluokkaan nousseiden bändien muodostamaan kattaukseen. Edustettuna oli runsain määrin black-, death- ja folk metalia sekä vanhaa kunnon germaanithrashia. Samat bändit kiertävät muutamin poikkeuksin soittamassa läpi kaikki kolme festaria. Ja jatkavat samalla linjalla seuraavana viikonloppuna. Me emme lähteneet ihan niin hardcore-linjoille vaan pysyimme koko viikonlopun yksillä apajilla ja testasimme perin pohjin Saksan Dessaussa järjestetyn Metalfestin meiningin. Lentokenttien aavoilla tuulee Puolentoista tunnin ajomatkan päässä Berliinistä sijaitsevan festarin pääsylippuun kuuluu autopaikka leirintäalueella, joten vuokra-auto on varteenotettava vaihtoehto – jos siis kuskiksi löytyy vapaaehtoisia. Lisäksi Dessauhun pääsee Berliinistä näppärästi lähijunalla esimerkiksi viiden hengen avoimella kimppalipulla. Telttailuun on varattu laajahko kuoppainen peltoaukea ja itse festivaalialueena toimi pieni lentokenttä. Alueella ei ole lainkaan puita, ja varsinkin leirintäalueella tuuli viikonloppuna niin kovaa, että paviljongit kaatuivat ja teltatkin vaativat kunnon pystytyksen. Varsinaisella festarialueella ympäröivät rakennukset – ja rakennelmat – blokkasivat pahimmat puhurit, mutta hiekan ja halkeilleen asfaltin muodostama maaperä nosti ilmaan pölyä siinä määrin, että kaikki alun perin musta muuttui hitaasti tomunharmaaksi ja silmiä oli välillä vaikea pitää auki. Keskikesän helteillä paikka olisi todennäköisesti muuttunut melkoiseksi pätsiksi, mutta vaikka aurinko välillä paistoikin mukavasti, puolipilvinen ilma ei suurimman osan aikaa ollut niin lämmin, että varjoa olisi sen kummemmin kaivannut. Lavoja alueella oli kaksi: päälava sekä pienempi telttalava, jonka sijainti aluksi epäilytti – lava kun oli sijoitettu suoraan sisääntulo- ja poistumisreitin varrelle ja näytti siltä, että tuo kapeahko pätkä saattaisi muodostua melkoiseksi pullonkaulaksi ihmisten ravatessa edestakaisin leirinnän ja lavojen väliä. Tuolle kulkuväylälle oli vielä nerokkaasti sijoitettu lähes kaikki merchandise-kojut. Harvinaisen pienellä väentungoksella kuitenkin selvittiin, ja samaa voi sanoa koko festivaalista. Tilaa oli tarpeeksi ja väkimassa levittäytyi sopivasti alueelle ilman, että mihinkään muodostui rasittavia jonoja tai tukoksia. Molemmilla lavoilla tapahtui koko ajan heti puolesta päivästä lähtien; iltapäivisin sekä pää- että telttalavalla teroittivat pienemmät bändit kynsiään, ja iltaa kohti lauteille kiipesivät kokeneemmat nimet. Jos jotain valittamista haluaa kaivaa, se on huono opastus alueelle saavuttaessa ja muutenkin surkeat kartat. Lisäksi telttailijat saivat olla varuillaan omaisuutensa kanssa; tämä ei tietenkään ole festarijärjestäjien vika, mutta alueella liikkui pitkäkyntisiä ja useammastakin teltasta vietiin tavaraa jopa suoraan nukkujien vierestä. Perjantai Festarin alkutahdit jäivät meiltä kuulematta, vaikka lähdimme ajoissa Berliinistä ja saksalainen Autobahn pysyi harvinaisen ruuhkattomana Dessauhun asti. Ehdimme paikalle kolmen maissa, kun naapurimaan Scar Symmetry paiskoi melodeathia kehiin kahden laulajan voimin. Ilmassa oli voimakasta lämmittelyn meininkiä, eikä yleisöäkään vielä ollut ehtinyt paikalle suurempia määriä. Tämän jälkeen oli suoritettava pakollinen tupatarkastus teltta-alueella, jonka jälkeen palasimme alueelle juuri kun lavan edusta alkoi vähitellen täyttyä juhlatunnelmissa olevista germaaneista, jotka saapuivat paikalle katsomaan aina yhtä teatraalista Primordialia. Irkkubändin ystävät saivat kuulla valikoiman biisejä useammalta levyltä. Laulamisen lomassakin tarkkasilmäinen A.A. Nemtheanga tuntuu bongaavan yleisöstä kuin yleisöstä irlantilaisia (tai ehkä heitä vain on kaikkialla?) ja ilahtuvan aina yhtä paljon maanmiestensä läsnäolosta. Auringon mentyä pikkuhiljaa mailleen jo valmiiksi jäätävä lämpötila laski vielä pari astetta Cradle of Filthin kiukkuisen nokkamiehen Dani Filthin vertahyytävän kirkunan myötä. Valitettavasti Danin tulenpunainen tukkakaan ei onnistunut lämmittämään yleisöä niin paljon kuin päälavalla illan päättänyt Amon Amarth. Jokaisessa saksalaisessa asuu pieni wannabe-viikinki, ainakin päätellen siitä innosta jolla juomat räiskyivät tuopeista ja parrat vipattivat yleisön innostuessa riehumaan ja laulamaan mukana pyrojen ja pommien räjähdellessä. Pikkulavalla oli perjantai-illan lopetukseksi vielä tarjolla tunnin verran Entombedia. Lauantai Lauantaina ensimmäiset bändit taisivat aloittaa kovin pienellä yleisömäärällä, sen verran punasilmäisiä juhlijoita näkyi kurkistelevan telttojen oviaukosta vielä iltapäivälläkin. Vaikkei henkilökohtaisesti Tankardille lämpenisikään, bändin kaljahuuruinen sanoma sopi lauantai-iltapäivän sumeahkoon tunnelmaan kuin juomasarvi silmään. Alkoholipitoiset lyriikat innostivat festarikansaa yhteislauluun ja kaljapisteillä kävi kuhina, kun takkutukkainen ja särkisilmäinen porukka paranteli edellisillan vahinkoja. Punaiset silmät loistivat vastaan myös päälavalta, kun onnettomien sattumusten jalkoihin aikoinaan jäänyt ja osittain tuoreella miehistöllä uudelleen vanhat biisinsä levyttänyt, uutta tulemista yrittävä NWoBHM-bändi Hell tarjoili korvan täydeltä heavyriffejä ja väriseviä vokaaleita. Nokkamies David Bowerin maaninen tuijotus oli van pieni osa melko leuat loksauttavaa lavashow’ta jonka vertailukohdaksi kävisi hyvin esimerkiksi innokkaan mutta lahjattoman harrastelijakesäteatterin Shakespeare-tulkinta. Siitä huolimatta (tai ehkä juuri siksi?) bändi onnistui olemaan varsin viihdyttävä ja piristävä neljäkymmenminuuttinen välipala Misery Indexiä odotellessa. Tsekkaa jos et usko: Hell on paikalla myös Tuskassa tänä vuonna. Misery Index näytti iloiselta, kuulosti vihaiselta ja onnistui saamaan jopa pienen moshpitin aikaseksi porottavasta auringosta ja aikaisesta iltapäivästä huolimatta. Jenkkien jälkeen ei mikään bändeistä saanut kohotettua illan tunnelmaa samanlaiseen kattoon kuin edellisiltana, vaikka Sodomin thrashia tuli mieluusti kolmen euron tuoppia lipittäessä seurattuakin. Naapurimaan Arch Enemy yritti kovasti paikkailla 6–1-häviötä Wintersunin jälkeen, mutta vaikka kyseessä oli tuoreen Khaos Legions -levyn julkaisukeikka, bändi ei tällä kertaa riittänyt täyttämään aivan päälavan mittoja. Sen sijaan pikkuteltassa soittanut slaavilaisjuurinen, Saksaan ja Israeliin nykyisin pesiytynyt black metalia luukuttava Arafel oli illan ilahduttavin yllättäjä. Tämä bändi on tsekattava uudestaan tuoreemmilla aivoilla! Sunnuntai Huono huumori ilmeisesti puree saksalaisyleisöön heti aamusta. Sunnuntaina saksalainen Excrementory Grindfuckers keräsi valtaisan yleisön aikaisesta soittoajankohdasta huolimatta. Heti sen jälkeen esiintyi rokkenrollia paiskova V8 Wankers, mutta bändin läpitatuoitujen heebojen navanalusjutut eivät jaksaneet oikein naurattaa edes kolmannen päivän väsyneessä mielentilassa. Kalmah tasoitti hieman likaisten vanhojen setien jättämää pahaa makua, mutta koska teltta-alueella oli luvassa parempaa huonoa huumoria, otimme suosiolla iltapäivään pienen hengähdyshetken ennen jälleen kerran rutiininomaisesti mallikkaan keikan heittänyttä Amorphisia ja tämän illan – ellei koko festareiden – potin korjannutta brassitrio Krisiunia. Bändi oli buukattu telttalavalle, mikä oli ainakin allekirjoittaneiden mielestä huutava vääryys, sen verran hikisen ja tiukan, joskin vain 40-minuuttisen setin bändi tarjoili selvästi jo lähtöä valmistelevalle festariyleisölle. Krisiunin keikan aikana yleisössä nähtiin joitakin melko hämmästyttäviä moshaus- ja ilmakitarointisuorituksia. Tuttujen nöyrien kiitosten ja "we are nothing without you" -lausahdusten saattelemana oli aika sulkea pullonkorkit, kääriä kokoon teltat ja sulloutua autoihin, vaikka juhlat alueella jatkuivatkin vielä tunnin verran Watainin ja Sabatonin merkeissä.

Teksti: Pia Sundström ja Tanja Bastamow Kuvat: Pia Sundström

Jostainhan se on festarikesä aloitettava, ja tällä kertaa sopivaan saumaan sattui toukokuun loppuun sijoittuva Metalfest. Valittavana olisi ollut samaa Metalfest-nimeä kantava kansanjuhla kolmessa maassa yhtä aikaa: Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä. Lisäksi samannimisiä kinkereitä vietettiin vielä seuraavanakin viikonloppuna Unkarissa ja Tshekeissä.

Metalfest tarjoilee musiikkia inhimillisessä mittakaavassa: suurimpien megastarabändien sijaan festari luottaa uusien tulokkaiden lisäksi jo vuosien (tai vuosikymmenten…) saatossa paikkansa vakiinnuttaneiden mutta ei stadionluokkaan nousseiden bändien muodostamaan kattaukseen.

Edustettuna oli runsain määrin black-, death- ja folk metalia sekä vanhaa kunnon germaanithrashia. Samat bändit kiertävät muutamin poikkeuksin soittamassa läpi kaikki kolme festaria. Ja jatkavat samalla linjalla seuraavana viikonloppuna.

Me emme lähteneet ihan niin hardcore-linjoille vaan pysyimme koko viikonlopun yksillä apajilla ja testasimme perin pohjin Saksan Dessaussa järjestetyn Metalfestin meiningin.

Lentokenttien aavoilla tuulee

Puolentoista tunnin ajomatkan päässä Berliinistä sijaitsevan festarin pääsylippuun kuuluu autopaikka leirintäalueella, joten vuokra-auto on varteenotettava vaihtoehto – jos siis kuskiksi löytyy vapaaehtoisia. Lisäksi Dessauhun pääsee Berliinistä näppärästi lähijunalla esimerkiksi viiden hengen avoimella kimppalipulla.

Telttailuun on varattu laajahko kuoppainen peltoaukea ja itse festivaalialueena toimi pieni lentokenttä. Alueella ei ole lainkaan puita, ja varsinkin leirintäalueella tuuli viikonloppuna niin kovaa, että paviljongit kaatuivat ja teltatkin vaativat kunnon pystytyksen.

Varsinaisella festarialueella ympäröivät rakennukset – ja rakennelmat – blokkasivat pahimmat puhurit, mutta hiekan ja halkeilleen asfaltin muodostama maaperä nosti ilmaan pölyä siinä määrin, että kaikki alun perin musta muuttui hitaasti tomunharmaaksi ja silmiä oli välillä vaikea pitää auki. Keskikesän helteillä paikka olisi todennäköisesti muuttunut melkoiseksi pätsiksi, mutta vaikka aurinko välillä paistoikin mukavasti, puolipilvinen ilma ei suurimman osan aikaa ollut niin lämmin, että varjoa olisi sen kummemmin kaivannut.

Lavoja alueella oli kaksi: päälava sekä pienempi telttalava, jonka sijainti aluksi epäilytti – lava kun oli sijoitettu suoraan sisääntulo- ja poistumisreitin varrelle ja näytti siltä, että tuo kapeahko pätkä saattaisi muodostua melkoiseksi pullonkaulaksi ihmisten ravatessa edestakaisin leirinnän ja lavojen väliä. Tuolle kulkuväylälle oli vielä nerokkaasti sijoitettu lähes kaikki merchandise-kojut.

Harvinaisen pienellä väentungoksella kuitenkin selvittiin, ja samaa voi sanoa koko festivaalista. Tilaa oli tarpeeksi ja väkimassa levittäytyi sopivasti alueelle ilman, että mihinkään muodostui rasittavia jonoja tai tukoksia. Molemmilla lavoilla tapahtui koko ajan heti puolesta päivästä lähtien; iltapäivisin sekä pää- että telttalavalla teroittivat pienemmät bändit kynsiään, ja iltaa kohti lauteille kiipesivät kokeneemmat nimet.

Jos jotain valittamista haluaa kaivaa, se on huono opastus alueelle saavuttaessa ja muutenkin surkeat kartat. Lisäksi telttailijat saivat olla varuillaan omaisuutensa kanssa; tämä ei tietenkään ole festarijärjestäjien vika, mutta alueella liikkui pitkäkyntisiä ja useammastakin teltasta vietiin tavaraa jopa suoraan nukkujien vierestä.

Perjantai

Festarin alkutahdit jäivät meiltä kuulematta, vaikka lähdimme ajoissa Berliinistä ja saksalainen Autobahn pysyi harvinaisen ruuhkattomana Dessauhun asti. Ehdimme paikalle kolmen maissa, kun naapurimaan Scar Symmetry paiskoi melodeathia kehiin kahden laulajan voimin. Ilmassa oli voimakasta lämmittelyn meininkiä, eikä yleisöäkään vielä ollut ehtinyt paikalle suurempia määriä.

Tämän jälkeen oli suoritettava pakollinen tupatarkastus teltta-alueella, jonka jälkeen palasimme alueelle juuri kun lavan edusta alkoi vähitellen täyttyä juhlatunnelmissa olevista germaaneista, jotka saapuivat paikalle katsomaan aina yhtä teatraalista Primordialia.

Irkkubändin ystävät saivat kuulla valikoiman biisejä useammalta levyltä. Laulamisen lomassakin tarkkasilmäinen A.A. Nemtheanga tuntuu bongaavan yleisöstä kuin yleisöstä irlantilaisia (tai ehkä heitä vain on kaikkialla?) ja ilahtuvan aina yhtä paljon maanmiestensä läsnäolosta.

Auringon mentyä pikkuhiljaa mailleen jo valmiiksi jäätävä lämpötila laski vielä pari astetta Cradle of Filthin kiukkuisen nokkamiehen Dani Filthin vertahyytävän kirkunan myötä.

Valitettavasti Danin tulenpunainen tukkakaan ei onnistunut lämmittämään yleisöä niin paljon kuin päälavalla illan päättänyt Amon Amarth. Jokaisessa saksalaisessa asuu pieni wannabe-viikinki, ainakin päätellen siitä innosta jolla juomat räiskyivät tuopeista ja parrat vipattivat yleisön innostuessa riehumaan ja laulamaan mukana pyrojen ja pommien räjähdellessä. Pikkulavalla oli perjantai-illan lopetukseksi vielä tarjolla tunnin verran Entombedia.

Lauantai

Lauantaina ensimmäiset bändit taisivat aloittaa kovin pienellä yleisömäärällä, sen verran punasilmäisiä juhlijoita näkyi kurkistelevan telttojen oviaukosta vielä iltapäivälläkin. Vaikkei henkilökohtaisesti Tankardille lämpenisikään, bändin kaljahuuruinen sanoma sopi lauantai-iltapäivän sumeahkoon tunnelmaan kuin juomasarvi silmään. Alkoholipitoiset lyriikat innostivat festarikansaa yhteislauluun ja kaljapisteillä kävi kuhina, kun takkutukkainen ja särkisilmäinen porukka paranteli edellisillan vahinkoja.

Punaiset silmät loistivat vastaan myös päälavalta, kun onnettomien sattumusten jalkoihin aikoinaan jäänyt ja osittain tuoreella miehistöllä uudelleen vanhat biisinsä levyttänyt, uutta tulemista yrittävä NWoBHM-bändi Hell tarjoili korvan täydeltä heavyriffejä ja väriseviä vokaaleita. Nokkamies David Bowerin maaninen tuijotus oli van pieni osa melko leuat loksauttavaa lavashow’ta jonka vertailukohdaksi kävisi hyvin esimerkiksi innokkaan mutta lahjattoman harrastelijakesäteatterin Shakespeare-tulkinta. Siitä huolimatta (tai ehkä juuri siksi?) bändi onnistui olemaan varsin viihdyttävä ja piristävä neljäkymmenminuuttinen välipala Misery Indexiä odotellessa. Tsekkaa jos et usko: Hell on paikalla myös Tuskassa tänä vuonna.

Misery Index näytti iloiselta, kuulosti vihaiselta ja onnistui saamaan jopa pienen moshpitin aikaseksi porottavasta auringosta ja aikaisesta iltapäivästä huolimatta. Jenkkien jälkeen ei mikään bändeistä saanut kohotettua illan tunnelmaa samanlaiseen kattoon kuin edellisiltana, vaikka Sodomin thrashia tuli mieluusti kolmen euron tuoppia lipittäessä seurattuakin.

Naapurimaan Arch Enemy yritti kovasti paikkailla 6–1-häviötä Wintersunin jälkeen, mutta vaikka kyseessä oli tuoreen Khaos Legions -levyn julkaisukeikka, bändi ei tällä kertaa riittänyt täyttämään aivan päälavan mittoja.

Sen sijaan pikkuteltassa soittanut slaavilaisjuurinen, Saksaan ja Israeliin nykyisin pesiytynyt black metalia luukuttava Arafel oli illan ilahduttavin yllättäjä. Tämä bändi on tsekattava uudestaan tuoreemmilla aivoilla!

Sunnuntai

Huono huumori ilmeisesti puree saksalaisyleisöön heti aamusta. Sunnuntaina saksalainen Excrementory Grindfuckers keräsi valtaisan yleisön aikaisesta soittoajankohdasta huolimatta. Heti sen jälkeen esiintyi rokkenrollia paiskova V8 Wankers, mutta bändin läpitatuoitujen heebojen navanalusjutut eivät jaksaneet oikein naurattaa edes kolmannen päivän väsyneessä mielentilassa.

Kalmah tasoitti hieman likaisten vanhojen setien jättämää pahaa makua, mutta koska teltta-alueella oli luvassa parempaa huonoa huumoria, otimme suosiolla iltapäivään pienen hengähdyshetken ennen jälleen kerran rutiininomaisesti mallikkaan keikan heittänyttä Amorphisia ja tämän illan – ellei koko festareiden – potin korjannutta brassitrio Krisiunia.

Bändi oli buukattu telttalavalle, mikä oli ainakin allekirjoittaneiden mielestä huutava vääryys, sen verran hikisen ja tiukan, joskin vain 40-minuuttisen setin bändi tarjoili selvästi jo lähtöä valmistelevalle festariyleisölle. Krisiunin keikan aikana yleisössä nähtiin joitakin melko hämmästyttäviä moshaus- ja ilmakitarointisuorituksia.

Tuttujen nöyrien kiitosten ja ”we are nothing without you” -lausahdusten saattelemana oli aika sulkea pullonkorkit, kääriä kokoon teltat ja sulloutua autoihin, vaikka juhlat alueella jatkuivatkin vielä tunnin verran Watainin ja Sabatonin merkeissä.

Lisää luettavaa