Teksti ja kuvat: Vilho Rajala
Helsingissä ja Oulussa samana viikonlopuna melskattu Metalheim Festival oli koonnut erinomaisen ohjelmiston. Harmikseni pääsin paikalle Nosturiin vain lauantaina, kun jo perjantaina olisi tarjoiltu muun muassa Moonsorrowia ja Týriä.
Kaikkea ei voi saada, mutta Primordialiahan tässä nyt lähinnä tultiin katsomaan. Paljon muutakin onneksi nähtiin.
Kreikkalainen Dead Congregation perui keikkansa rahasyistä, kuinkas muuten, ja tilalle tulivat Mors Subita Ouluun ja Hateform Helsinkiin. Hateformilla oli Nosturissa lauantain avausslotti, ja turkulaisbändi hoiti ruutunsa tyylikkäästi.
Bändi soittaa death metaliansa käsittämättömän tiukasti ja taidokkaasti, mutta rennolla ja huumorintajuisella otteella. Yleisöä oli paikalla todella vähän, mikä oli harmillista, koska tällaisesta keikasta olisi taatusti saanut kuka tahansa jotain irti.
Tomy Laiston pienet kitaraongelmat poislukien keikka oli eheä ja vahva esitys. Bändi askartelee paraikaa kolmannen levynsä parissa. Odottelemme kiinnostuneina.
Rovaniemeläinen vanhan liiton nimi Black Crucifixion oli vuorossa seuraavana. Tiesin yhtyeestä äärimmäisen vähän, joten odotuksia oli vaikea asettaa. Oli positiivinen yllätys, että bändi veti erittäin vaikuttavan ja jylhätunnelmaisen keikan.
BC:n metalli on perusluonteeltaan mustaa, mutta siinä välähtelee paljon muutakin. Ensinnäkin siinä on vahvaa, jopa hypnoottista tunnelmaa. Lisäksi siinä on sävyjä, groovea ja jopa omalaatuista herkkyyttä, vaikka ilmaisu pääosin voimakasta onkin.
Bändi on nähtävästi päättänyt tehdä uudella tulemisellaan mahdollisimman komeaa jälkeä, joten sitä on vaikea kritisoida. Onnittelut 20-vuotiaalle pioneerille. Laatu on aina ajankohtaista.
Seuraavaksi hypättiin kertaluokkaa nuorempaan polveen, Profane Omeniin. Näin bändin vasta viikko sitten Tampereella, joten tiesin suurin piirtein mitä odottaa. Yhtye ei pettänyt nytkään. Vauhti, adrenaliini ja fiilis olivat tapissa heti ensitahdeista lähtien.
Viimeksi jäi erikseen kehumatta Samuli Mikkosta, joten kehutaan nyt. Pari vuotta sitten moitin miehen edesottamuksia lehden puolella, mutta otetaan pahat sanat takaisin. Mies on aivan oma show’nsa keikan sisällä, enkä ole nähnyt vastaavaa ketteryyttä missään muualla.
Bändi on mahdollista nähdä varsin kattavasti ympäri Suomen nyt marraskuussa, joten menkää hyvät ihmiset katsomaan.
Illan toinen pohjoissuomalainen veteraaniyhtye A.R.G. on ehtinyt niittää mainetta muutamilla paluukeikoillaan. Kehuista huolimatta miehet pääsivät yllättämään minutkin. Repivä vauhti ja kirskuva soundi tunkeutuivat tajuntaan täydellä voimalla, ja vaikka biiseistä on aikaa 20 vuotta, ne eivät kuulostaneet lainkaan vanhentuneilta.
Bändi oli kaikkea muuta kuin näyteikkuna menneisyyteen. Aivan samalla tavalla kuin Black Crucifixion, A.R.G. näytti, että itsevarmuudella ja oikealla asenteella pääsee pitkälle. Hieno veto, ja toivottavasti A.R.G.:sta kuullaan vielä.
Sitten se Primordial. Aiemmin tänä vuonna vahvan Redemption at the Puritan’s Hand -levyn julkaissut irlantilaisbändi loihtii livenä ilmoille suuria tunteita. Keulamies Alan Averill, taiteilijanimeltään Nemtheanga, on maalauksissaan ja olemuksessaan jopa myyttisen oloinen hahmo. Muu bändi tyytyy junnaamaan kymmenminuuttisia teoksia taustalla.
Setti oli oikeutetun pitkä, lähemmäs kahta tuntia. Tässä vaiheessa täytyy ilmaista ihmetykseni siitä, kuinka vähän ilta veti yleisöä paikalle. Keikat olivat kaikin puolin ensiluokkaisia, joten vika oli ihmisissä. Sama vaiva oli kuulemma ollut perjantainakin. Äärimmäisen harmillista.
Kun Averill alkoi Primordial-keikan loppuvaiheessa horia viskiä (Jack Danielsia muuten, miksi ei irlantilaista?) yhä estottomammin, sen vaikutus näkyi väistämättä myös olemuksessa. Jylhä synkkyys ja tuima ilme sai väistyä innokkaan kaulailun, hymyilyn ja loputtoman yleisösurffauksen tieltä. Mutta mikäs siinä, hauskaa oli sekä bändillä että yleisöllä! Sitä paitsi Averill lauloi horjuvaan askellukseensa nähden yllättävän hyvin loppuun saakka.
Basisti Pól MacAmlaighia nauratti katsella bändikaverinsa temmellystä, mutta eiköhän tämä nyt pysynyt vielä kohtuuden rajoissa, toisin kuin rumpali Simon O’Laoghairen kännit Kreikassa puolitoista vuotta sitten. Silloinhan mies potkittiin bändistä, kunnes kävi ilmi, ettei kukaan muu voi olla Primordialin rumpali.
Primordial päätti lauantai-illan komealla tavalla. Kiitokset irlantilaisille.