Onnistuneen laulajanvaihdoksen esittely – Katso kuvat Arch Enemyn keikalta!

24.09.2014

Arch Enemy, Insomnium – 18.9.2014 Tampere, Pakkahuone

Mikko Pylkkö kävi kuvaamassa Arch Enemyä ja Insomniumia Tampereen Pakkahuoneella 18. syyskuuta. Torstai-illasta huolimatta Pakkahuoneelle sai jonotella, eli porukkaa riitti. Lue Pylkön kommentit ja katso kuvagalleria alta.

”Insomniumin keikka oli perusvarmaa suorittamista ja repertuaarissa on leveyttä sen verran, että materiaalia jäi yli, sillä soittoaikaa oli vain tunti. Bändi voisikin tulla vaikka Klubille vetämään pidemmän keikan. Uusi Shadows of the Dying Sun jatkoi positiivista kehityksen kaarta, joka alkoi Across the Darkilla. Viimeisimmät levyt olivatkin vahvasti edustettuna”, Pylkkö kirjoittaa lämppärikeikasta.

”On kummasteltava, kuinka kauniista Alissa White-Gluzista lähtee tuollainen ääni! Aikaisempien näkemieni Arch Enemy -keikkojen pohjalta voin sanoa, että laulajan vaihdos on onnistunut. White-Gluz kuulostaa ja näyttää hyvältä, sen lisäksi että lavalla piisaa energiaa. Tuoreelta War Eternalilta kuultiin kuitenkin vain kolme kappaletta”, Pylkkö muistelee.

Arch Enemy, Insomnium:

Lisää luettavaa