Saatanallisia säkeitä leikillisellä otteella – Ghost loppuunmyydyssä The Circuksessa

Ghost – 8.11.2015 Helsinki, The Circus

Kuva: Tuomas Mettänen

Loppuunmyyty ja maanantai-iltanakin energisesti kuhiseva The Circus antaa ymmärtää, että Ghostilla menee vahvasti myös Suomessa. Yhtyeellä on tällä hetkellä päällä niin sanotusti momentum, mutta on helppo uskoa, että sillä on mahdollisuuksia pitkäaikaiseenkin suosioon.

Jo yleisön koostumus viittaa tähän. Paikalla on Misfits-paitaisia raskaan rockin suurkuluttajia ja Ghost-maskeihin pukeutuneita tosifaneja, mutta myös silmiinpistävän paljon pariskuntia, naiskatsojia ja usean eri ikäryhmän edustajia. Ghost ei ole rajatun ryhmän ilmiö. Pitkätukkaisia perushevareita on paikalla yllättävänkin vähän.

Bändi myös kehittää koko ajan konseptiaan. Vaikka laulaja Papa Emerituksen ja ghoulitaustapartion imagon perustekijät ovat kiveenhakattuja, niin yksityiskohtia on varioitu pitkin matkaa. Nyt ollaan jo siinä vaiheessa, että tämänkin keikan jälkimmäisellä puoliskolla Papa luopui kokonaan paavi-instituutioon viittavasta hiippalakistaan. Jo tähän liittyen yleinen liikkeen määrä ja suoranaiset koreografiatkin ovat lisääntyneet kiertue kiertueelta.

Kaikesta näkee, että asioita on mietitty tarkkaan, mutta silti Circuksen keikastakaan ei välity yliyrittäminen tai toisaalta varman päälle pelaaminen. Tunnelma on spontaani ja luonteva.

ghost__tuomas_mettanen_IMG_5037

Energia kiertää kehää kuin vain parhaimmilla rock-keikoilla voi ja myös yleisö on vahvasti mukana omassa roolissaan täydellisen tunnelman luojana. Ensimmäinen suurempi riehaantuminen tapahtuu kolmantena tulevassa Ritualissa, ei mitenkään yllävästi.

Taiteellisina kohokohtina ovat puolestaan tämänvuotisen Meliora-kolmoslevyn paras kappale Cirice ja Roky Erickson -cover If You Have Ghost, joka soi keikalla levytettyä versiota rankempana.

Yhteislaulu lähtee myös ilmoille helposti useammassakin kohdassa keikkaa, ehkä komeimmin encorena heitetyssä Monstrance Clockissa. Sanat ”Come together, together as one/Come together for Lucifer’s son” saavat myös miettimään sitä, kuinka Ghostin pseudosaatanallinen sanoma on kuin leikkiin kutsu.

Tai niinhän se on useimmissa tapauksissa, Mötley Crüen Shout at the Devilistä synkimpään black metaliin asti. Lucifer-teemat antavat symbolisia rakennusaineita sanoituksiin ja koko imagoon, ja tunteen voimasta. Uusimman levyn kohdalla Ghost on avoimesti kertonut sanoitusten yhteydestä yhteiskunnallisten ilmiöiden käsittelyyn.

Yleisö voi lähteä saatanalliseen leikittelyyn mukaan tai olla lähtemättä, mutta jonkinlaisen true-väittelyn nostattaminen tai toisaalta tiukkapipoisimpien kauhistelu on tässäkin tapauksessa täysin turhaa. Ghost on elämys ja erittäin varmaotteisesti luotu sellainen.

Tuomas Mettäsen kuvaama galleria. Klikkaa kuvaa suuremmaksi ja navigoi nuolin. Instagram-henkistä materiaalia löytyy Infernon Instagramista.