Scream for me, Tampere! – katso kuvat Iron Maidenin lauantaiselta keikalta

Mukana myös otoksia lämmittelijänä toimineesta Lord of the Lostista.

05.06.2023

Iron Maiden konsertoi viime viikonloppuna Tampereen Nokia-areenalla sekä lauantaina että sunnuntaina. Hevijättiä saapui katsomaan yhteensä noin 22 000 silmäparia. Lauantaina 3.6. lämmittelijänä nähtiin Saksan Lord of the Lost, sunnuntai-iltana puolestaan Raven Age.

Infernon edustajat kävivät aistimassa tunnelmia lauantai-illan keikalla. Aki Nuopposen kirjallinen raportti keikasta on vielä tuloillaan, mutta sitä odotellessa voikin ihastella kuvaaja Jaakko Silvastin saldoa. Alta löydät kuvia sekä lämmittelijä Lord of the Lostista että pääakti Iron Maidenistä.

Lisää luettavaa