Olen majaillut Rio de Janeirossa kaikkinensa melkoisia aikoja, mutta rokkikeikat ovat jääneet tähän asti näkemättä ja kokematta. Tähän on useita syitä, joista tässä ne tärkeimmät: Ensinnäkin, Riossa on niin paljon muuta tekemistä, ettei energiaa tahdo riittää kaikkialle. Toisekseen, niitä keikkoja ei juuri ole. Jeesuspatsaan syleilyssä juhlitaan kyllä aamusta iltaan kuin viimeistä päivää, mutta yleensä ketkutus ja vitkutus tapahtuu ihan muun kuin rockmusiikin – saati metallin – tahtiin.
Esimerkiksi väkilukemin mitaten toistakymmentä kertaa pienemmän Helsingin keikkatarjontaa ei voi runsaudessaan edes verrata tähän salaperäiseen miljoonakaupunkiin. Isoja konsertteja nähdään aina silloin tällöin ja tokihan on mammuttimainen Rock in Rio, mutta varsinainen rockskene on varsin hailakka.
Joskus kuitenkin tapahtuu, ja kun maan kautta aikain nimekkäin metalliylpeys päättää esiintyä kuululla Circo Voadorilla kolmekymppisiään vietellen, hommahan on niin, että paikalle on mentävä. Eipä sitten muuta kuin anopin ruokakaapista ryyniä kainaloon (paikallista hyväntekeväisyyskäytäntöä valaisee hieman tämä postaus) ja lipunostoon. Parisenkymppiä euroissa ei ole mielestäni paha hinta.
Sirkuksena ennen popkulttuuriareenaksi muuttumistaan toiminut Circo Voador sijaitsee Lapan kaupunginosassa, joka on SE paikka, jos haluat bailata ankarasti. Kaikenkirjava (sanan kaikissa mahdollisissa merkityksissä) väki hilluu mestoilla sen minkä ehtii, joka päivä ja joka ikinen yö. Sokeriruokoviina caçacha virtaa ja kaikkialla lemuaa pilvi.
Keikkapaikalle saavuttaessa täytyy ensiksi ihastella yleisön seassa vilistävän rotan kokoa. Ihan oikeasti, sitä puhutaan aina kissankokoisista siimahännistä, mutta eipä mokomaa usko ennen kuin näkee. Nyt uskoo.
Tapahtuu seuraavaksi: rynnäkköaseet, kranaatit ja muun aseistuksen, jolla näitä kassoja yritetään ryöstää, kestävästä tötteröstä ensin rahalla polettia, jolla sitten kaljaa tiskiltä. Taisinpa imaista caipirinhankin odotellessa. Sitten paitatiskille ja trendikkäästi vaaleansinistä Schizophrenia-paitaa päälle. Ei tainnut maksaa EU-rahassa edes kymppiä.
Väkeä on paikalla sopivasti, ei tungokseksi asti. Porukka vaikuttaa varsin samantyyppiseltä kuin millä tahansa metallikeikalla, joskaan humalaisia ei juuri näy. Yksi ukkeli hoipertelee selkeästi ”suomalaisissa”, mutta muuten meno on perusbrasilialaisen hiprakkaista. Ja mainitsinko jo, että pilvi haisee.
Bändipaitaisten kansalaisten keskellä vaelteleva vanha mies myy paahdettuja pähkinöitä siistiin joskin vuosia nähneeseen pukuun sonnustautuneena. Moinen yritteliäisyys ansaitsee kaiken kannustuksen, joten ostamme pari tötteröä vaikkei tee edes mieli. Näitä kaiken mahdollisen kauppiaita Brasiliassa riittää, ja heitä kaikkia haluaisi tukea.
Pähkinöiden mussuttaminen unohtuu nopeasti, kun Kaakkois-Brasilian Belo Horizontesta alkujaan kotoisin oleva juhlakalu astelee lauteille. Ensimmäisestä biisistä lähtien on selvää, että nelikko toimittaa, eikä mekkalan startattua tule paljon mietittyä veljesparia nimeltä Cavalera. Sepultura oli joskus muinoin yhtä, mutta se on ollut jo kauan toista. Tykkää tahi et.
Alkuperäisistä ukoista kitaristi Andreas Kisser tuntuu omaavan Tom Cruise -geenit: mies näyttää ainakin hieman etäämmältä täsmälleen samalta kuin parikymmentä vuotta sitten Nummirockin lavalla. Basisti Paulo Jr. taas omistaa normaalin ihmisen veren ja lihan – harmaantunut habitus on tosiasia, vaikkei menoa haittaakaan.
Pian 20 vuotta Sepossa huutanut jenkki Derrick Green on kerännyt lihastensa päälle hieman ihrakerrosta, mutta kolossaalinen lavaolemuksensa on edelleen vaikuttava. En kävisi soittelemaan. Joukon juniori, vasta 24-vuotias rumpali Eloy Casagrande täydentää kvartetin nuoruudenintoa huokuvalla, erittäin taitavalla paukutuksellaan.
Illan aikana kuullaan biisistöä niistä isoimmista hiteistä tuoreemman materiaalin kautta bändin alkuhämäristä revittyihin erikoisnumeroihin (joita suurin osa yleisöstä ei selkeästi tunnista), ja koko arsenaali toimii Rion kosteassa loppuillassa kerrassaan tujukkaasti.
Kohokohdat, kuten yleisön perin sekaisin saava Roots Bloody Roots tai Riossa 1988 äänitetyltä Beneath the Remainsiltä tempaistu Inner Self, saavat juron suomalaismörököllinkin päästämään suoraa huutoa ja tapailemaan merkillisiä jumppaliikkeitä. Kisserin komppikitarointi on tasan jumalaista, eikä muidenkaan seppolaisten operointia pääse moittimaan.
Lavan eteen sen sijaan sinkoan hieman kitinää. Eteläamerikkalainen rockyleisö on hullun maineessa, ja Circo Voadorillakin tästä mielipuolisuudesta vuollaan lastuja – mutta hitusen valitettavasti vain niitä. Popula kyllä sekoaa paloissa täysin, ja hetkittäin lattialla rullaa komeimpia näkemiäni pittejä. Todistan myös hurjimman koskaan silmilleni heitetyn loikan lavalta yleisöön, kun nuori sälli tempaisee vauhdin kanssa estradilta korkeus- ja pituushypyn jalot taidot yhdistäen.
Mutta. Aina yhtä ärsyttävä kännykänheilutuskulttuuri on löytänyt tiensä myös päiväntasaajan alapuolelle. Monesti mylly lakkaa pyörimästä kuin katkaisemesta kääntäen, ja pian ilmatila on taas tukossa kaiken maailman härveleistä.
Kyllä tämä sota on taidettu hävitä, ellei kabineteissa oikeasti laadi maailmanlaajuista sopimusta, joka kieltää keikkakuvaamisen noilla perkeleenvehkeillä. Allekirjoittaisin heti, vaikka tulihan tuota itsekin roiskaistua pari muistokuvaa ja videonpätkää. Harmittaa bändien puolesta niin vietävästi. Eläkää hetkessä, jumankauta!
Hyvän keikan merkki on, että se tuntuu olevan ohi ennen kuin alkoikaan. Näin myös Riossa. Vaikka settilista oli melkoinen hittiparaati, oli mukava huomata, kuinka innoissaan yhtye oli nimenomaan sen tuoreemman materiaalinsa louhimisesta – maistui se sitten yleisölle klassisten sävelten veroisesti tai ei. Väittäisinpä jopa, että kokenut kitaristi-basisti-kaksikkokin vaikutti olevan onnellisimmillaan tuoretta Sepultura Under My Skin -juhlasingleä soittaessaan.
Huhuavat juhlakiertueen saapumisesta myös Pohjolaan, ja jos näin on, en voi kuin suositella tarkistamista. Jos taas Max on Max ja Igor Igor eikä Sepulturaa ole ilman heitä, en voi kuin tarjota voivoita. Pakkohan ei ole kuin menehtyä.
Sepulturan juhlakiertueen tiedossa olevat Euroopan-keikat löydät täältä.
Tsekkaa lisää Alessandra Tolcin livekuvia täällä!