Ennen keikkaa näytti pahalta. Ensinnäkin pikkulinnut lavan takaa tiesivät kertoa, että Pretty Maidsin laulaja Ronnie Atkins oli niin pahoissa flunssaoireissa, että koko keikka olisi vaarassa. Lisäksi vielä puolta tuntia ennen keikkaa The Circuksen pienimpään mahdolliseen tilaan rajattu sali lähes kumisi tyhjyyttään, kun paikalla oli ehkä sata henkeä.
Onneksi ihan viime hetkillä paikalle pelmahti mahdollisesti saman verran uusia katsojia, joten ainakin lavan edusta saatiin ihan kunnioitettavan täyteen keski-ikäistä hevikansaa. Muutama parikymppinenkin näkyi joukossa.
Ja tärkeintä oli tietenkin se, että Atkins pääsi kuin pääsikin esittämään yhtyeen power metalia ja kuulaita hard rock -sävyjä sekoittavia mahtisävelmiä. Kuulemaan mukaan rohtoja oli otettu, jotta mies pystyi hommaan. Tämä osoitti kiitettävää soturihenkeä. Heti ensisävelistä lähtien näki kyllä päällepäin, että kipeää teki ja keikan mittaan myös huomasi, kuinka kaikkein korkeimmat laulukohdat tuottivat vaikeuksia.
Liikkeelle lähdettiin vähän kuin pakon sanelemana parilla uudemmalla kappaleella, vuoden 2014 Louder than Ever -levyn Mother of All Liesilla ja uusimman Kingmaker-levyn (2016) nimibiisillä. Ronnie kommentoi itsekin kappaleiden jälkeen vähän siihen tyyliin, että nyt on saatu uusia biisejä pois alta, seuraavaksi tulee jotain vanhempaa.
Ja siitähän keikka kunnolla vasta alkoi, kun kolmantena kappaleena tuli yhtyeen mestariteoksen, Future Worldin (1987), yksi nostatuskappaleista, We Came To Rock. Levyltä tuli lopulta odotetusti isohko määrä kappaleita, yhteensä viisi biisiä ja niiden aikaan tunnelma olikin korkealla.
Mutta eivät muutkaan kappaleet jääneet meiningiltään juuri jälkeen. Fanisuosikki Little Drops of Heaven (Pandemonium, 2010) liiteli pop-sävyineen täysin samoilla korkeuksilla kuin viimeinen encore, Future Worldin Love Games. Varsinaisen setin lopussa kuultiin onneksi myös debyyttilevyn Red, Hot and Heavyn (1984) nimibiisi ja Arch Enemynkin coveroima Back to Back.
Oli myös sykähdyttävää nähdä, kuinka Atkins ja toinen perustajajäsen, kitaristi Ken Hammer tuntuvat yhä saavan näiden kappaleiden esittämisestä potkua.
Keikka oli siis lopulta menestys ja parisataapäinen yleisökin tuntui viihtyvän. Hieman kyllä ihmetytti, kuinka keikkaa mainostettiin niin heikosti ja miksi pistokeikka Helsinkiin oli ajoitettu keskelle viikkoa, torstai-iltaan. Seuraava veto kun on vasta 15. maaliskuuta Saksan Bremenissä.
Viikonloppukeikka hyvällä mainostuksella olisi varmasti vetänyt huomattavasti enemmän väkeä, mutta yksityiskohtia tietämättä näillä asioilla voi aina jossitella loputtomasti.
