Stoner-veteraanien keikka oli yhtä hikistä voittokulkua – Orange Goblin vakuutti Helsingissä

Orange Goblin, Bürner – 20.11.2021, Korjaamo, Helsinki

Kuva: Jussi Niemelä

Yksi viime aikojen suosituimmista (ja paikoin myös tylsimmistä) keskusteluaiheista rockjournalismissa on ollut kysymys siitä, onko rock kuollut. Kausivaihteluita voi olla, mutta itse vastauksen antaminen on helppoa: rock ei ole kuollut. Siitä nähtiin voimallinen todistus vuonna 1995 perustetun brittiläisen Orange Goblinin Helsingin-keikalla.

Jo Bürner-lämmittelyaktin keikka antoi lupauksia siitä, että tulossa on hieno ilta. Vahvasti Motörheadilta vaikutteita ottanut ruotsalaisyhtye oli varmasti uusi tuttavuus monelle paikalla olleelle, mutta niin vain kolmikko käänsi esiintymisen bileiksi. Slaughterin ja 8 Million Reasons to Cryn kaltaiset junttaboogiet täyttivät vähitellen lavan edustan ja bändiläisten iloinen hehku tarttui myös yleisöön.

Perusta oli luotu kuntoon, ja Orange Goblin hyödynsi tilanteen täydellisesti. Kun hyväntuulinen jätti, laulaja Ben Ward, asteli yhtyetovereidensa perässä kädet levällään ja iso virne kasvoillaan yleisön eteen, oli täydellisen selvää, että tästä lähtee rock’n’roll.

Parille sadalle hengelle tarkoitettu Korjaamon Kulmasali oli juuri oikeinlainen paikka tällaiselle stoner-messulle. Yleisö eli vahvasti mukana heti ensisekunneista lähtien, ja lavan edustalle muodostui hyvinkin riehakas pitti.

Ward halaili keikan läpi hurmioituneita fanejaan, ja toimituksessa oli vahva lämminhenkinen tunnelma. Kesällä bändiin liittynyt uusi basisti Harry Armstrong myös osoitti olevansa nappivalinta kokoonpanoon. Miehen karisma, into ja taito piiskasivat yleisön entistä suuremmille kierroksille.

Kuudentena tulleen hienon Made of Ratsin aikaan päässä käväisi jo ajatus, että eihän tällaista intensiteettiä pysty pitämään yllä koko keikan ajan, mutta luulo osoittautui lopulta vääräksi. Koronakurimuksen aiheuttaman keikkavajeen jälkeen esiintyminen oli juuri sitä, mitä rocktapahtumalta odottaa: energinen, hikinen ja yhteisöllinen. Näihin arvioihin ei tavallisesti liitetä pisteytystä, mutta annan silti arvosanan 10/10.