Nihkeän lämmin loppukesän ilta Helsingin Korjaamolla, 18.8.2017. Tänä iltana juhlistetaan Ajattaran yllättäin julkaisemaa, erinomaista Lupaus-merkkistä albumia. Lämmittelijänä toimii pitkän linjan mustametalliretkue Barathrum, joka sekin tarjosi pitkästä aikaa uutta materiaalia männä keväänä.
Helsingissä ratikkamuseonakin toimiva Korjaamo alkaa hiljalleen täyttyä mustiin pukeutuvasta kansasta. Vaikka sali on vasta puolitäysi, on sisällä jo nyt hiostavan kuuma. Pyyhin silmäkuopista hikikarpaloita ja sortsit liimautuvat reisiini. Kohta lavalle nousee Kuopion vävyehdokkaat, Barathrum.
Verellä itsensä tuhrinut ja mystisen merkin otsaansa piirtänyt vokalisti Janne ”Demonos” Sova tervehtii täyttyvää tupaa komentajan lasit nokallaan. Keskitempoblack polkaistaan käyntiin ja jo ensimmäisen biisin jälkeen yleisöstä kuuluu humalaisen käskevä ”Saatannaa!” Sova on hyvällä tuulella ja repeilee faniensa törkeyksille tämän tästä. Pian hän ilmoittaa persoonallisen raakkuvalla äänellään: ”Missä on meikän lonkero? Yksinkertanen juttu!” Minuutti ja sininen tölkki luikertelee salin poikki Demonoksen kouraan. ”Tattis”. Ja taas: ”Saatannaa!”
Tänä vuonna Fanatikollaan julkaisukantaan palannut helsinkiläistynyt retkue soittaa materiaalia läpi pitkän uransa. Yhtyen soundia voisi kuvailla…kulmikkaaksi. Joka heppu tietää tonttinsa ja hoitaa sen asiallisesti. Hatunnosto koko keikan kaasumaski päässään ja Gestapo-henkinen nahkatakki päällään soittaneelle kitaristille. Jos yleisössä sai välillä haukkoa henkeään hapen puutteen vuoksi, niin tämä kaveri vain runttaa menemään tyynen rauhallisesti.
Lopulta Sova antaa periksi. ”Soitetaan se vitun biisi”. Porukka alkaa vauhkoontua ja kirkuu Jannen kanssa kilpaa:
Leather and bullet belts
Spikes, blades and chains
Sinister black metallers
It’s time for feast tonight
Vomit, blood and semen
Headbanging metal men
Gloomy, dark and dim
Ready for the sin
Saatana, Saatana, Saatana
Headbanging for Saatana
Saatana, Saatana, Saatana
Hails raising for Saatana!
Silmin nähden onnellinen vokalisti tokaisee kohteliaasti: ”Jätetään jotain Ajattarallekin. Nämä ovat vähän niin kuin niiden bileet”. Sitten hän aloittaa spiikkamaan seuraavaa kappaletta englanniksi ja vaihtaa kesken lauseen kotimaiselle. Vaikka tämä jo legendaarinen hahmo on monissa järjestäjäpiireissä arveluttavassa maineessa, jättää Sova itsestään ylle kirjoittaneeseen pelkästään sympaattisen kuvan. Bändikin on nyt iskussa. Niinpä keikka on hyvä päättää toiseksi eniten vaadittuun Legions of Perkeleeseen ja homma taputellaan, tietysti, The Last Day in Heavenilla. Barathrum poistuu lauteilta.
Yleisöstä mylvähtää ”Saattannaa!”
Korjaamon lattia on jo nyt tuhottuja tölkkejä täynnä ja perjantai-illan black metal -kansa alkaa olla villillä tuulella. Valot himmenevät ja lavalle kannetaan tuoli. Sitten jostain paikalle purjehtii seksikäs nunna. Rienaava striptease-esitys on täyttä totta! Kaivan vapisevin käsin pidempää putkea kameralaukustani. Kaikki on ohi liian pian.
Nunnan tilalle alkaa työntyä sen näköisiä jätkiä, että näillä ei voi olla kuin pahat mielessään. Saatanan sinetti pamautetaan tulille sen koommin kyselemättä. Sivuilta auki leikatussa Amputory-paidassaan, naama yltä päältä veressä ja tukka jo nyt märkänä yleisöään mittaileva Ruoja on nimensä veroinen hirvitys. Tyyppi näyttää juuri siltä goreleffojen pääpahikselta, joka puuhastelee kellarissaan lihakoukkujen ja sisäelinpurkkiensa keskellä, kuunnellen samalla ranskalaisia chansoneita.
Ajattarakin luottaa historiaansa ja lataa pöytään koko levytyshistoriansa mitalla raskasta pureskeltavaa. Kalja alkaa roiskua yleisön joukossa. Huomaan, etten enää välitä, kun joku kompuroi lonkerot naamalleni. Ruoja siunaa seurakuntaansa omilla ehtoollisnesteillään. Samalla salin kosteusprosentti on noussut sataan. On tukalan kuuma.
Alun perin akustiseksi sävelletty Saatana palvoo meitä murskataan illan linjan mukaisesti erittäin aggressiivisena versiona. Sitten lavalle nousee Sova. Mies rääkkyy etenkin Antakaa elää –kappaleen läpi sellaisella mielipuolisuudella, että jo entuudestaan mahtava biisi saa vielä henkisesti sairaamman kulman.
Bändi on totaalisen liekeissä. Se hyötyy Tartunnan, Kalmoksen ja Tohtori Kuolion (hitto että rakastan näitä taiteilijanimiä!) vahvoista taustaörinöistä ja lavalla onkin yhtä aikaa neljä erittäin römeää äärimetallivokalistia.
Keikka päätetään biisillä Kunnes taivas meidät erottaa. Ruoja kiihottaa tässä vaiheessa totaalisesti vauhkoontuneen mullilaumansa moshpittiin. Ja mikä helvetinrinki siitä syntyykään! En ole vähilleen nähnyt yhtä eläimellistä ja täysin irtonaista riehumista. Ihmisiä, niiden hiuksia, kaljaa, lonkeroa, hikeä ja punkkua lentää ilmassa ja Korjaamo muuttuu myrskyn silmäksi. Sitten kaikki on yht’äkkiä ohi. Joku surfaa vieläkin muiden kannatellessa. Poistun korjauksen tarpeessa olevalta Korjaamolta, ennen kuin katto sortuu niskaan.
Kello on yli puolen yön. Bussille kiiruhtaessani törmään nurkan takana pyörätien laidalla kaljottelevaan, veriseen ja liidulla töhrittyyn Demonos Sovaan. Päätän käydä lyömässä kättä päivää ja kiittämässä kovasta keikasta.
– Elä potkase tölkkiä.
Sitten ujosti:
– Kiitos.
Minun pitää mennä ja hän huutaa vielä perääni:
– Ja kiitos läsnäolostasi!
Kiitos kuule itsellenne. Tekee mieli palata halaamaan.
