Tyylipuhdasta progea ja kuolometallia aikuiseen makuun – Omnium Gatherum ja Pressure Points Helsingissä

Omnium Gatherum, Pressure Points – 19.2.2016 Helsinki, Virgin Oil

Kuva: Nikky Holmes

Teksti: Salla Harjula, kuvat: Nikky Holmes

Kyseessä on Omnium Gatherumin uuden Grey Heavens -albumin julkkarikeikka, ja mukaan on kutsuttu progeviisikko Pressure Points. Yhteiskeikan taustalla on sekä hengenheimolaisuus musiikin saralla, että jo männävuosien yhteisrundeilla solmittu toveruus tyyppien välillä.

Omnium Gatherumin kitaristi Markus Vanhala ja Pressure Pointsin laulaja-kitaristi Kari Olli ovat aiemmin soittaneet saman bändinkin riveissä. Viime vuonna Markuksen toinen bändi Insomnium tarvitsi Australian- ja Aasian-kiertueelleen tuuraajaa Ville Frimanille, ja Kari otti haasteen vastaan.

Virgin Oilin illassa välittyykin reilu ja lämmin kaverien juhlatunnelma. Kulisseissa kehutaan toisiaan kilpaa. Istahdan keikan yhteydessä juttelemaan Pressure Pointsin Karin kanssa hetkisen pidempäänkin. Miksei ihan jo siksi, että Markus Vanhalan mielestä koko keikkaraportin otsikon tulisi kuulua: ”Kari Ollin kitara lauloi Helsingin yössä.”

Kari on itsekin riemastunut koko illasta.

– Tuntu et tässä oli nyt vähän kuin omatkin levynjulkkarit uuestaan, että nyt oli sellanen otollinen maaperä.

Pressure Points julkaisi viime syksynä toisen kokopitkänsä False Lights. Kyseessä on Suomen skenessä harvinaisen tyylipuhdasta progea lähentelevä julkaisu. Kun mietiskelen, onko näin pienessä maassa mitään järkeä tehdä tällaista kamaa, Kari naurahtaa hyväntuulisena.

– Se on erittäin hyvä kysymys. Jos tätä ajattelee sellain, niin eihän siinä mitään järkeä oo. Se kai jotenki vaan tulee siitä, et missä ne omat musiikilliset juuret on. Se on kuitenki lähteny sieltä viiksekkäitten setien tavarasta ja sitä kautta menny sinne 80-luvun hardrokki-glami-osastolle. Se on aina ollu se, mikä on itelle kolahtanu eniten. Niin ei sit oikein muutakaan osaa tehä. Siin se varmaan on. Jos se vaan itelt kumpuaa sydämestä, se homma.

OG_PP_VO_0216-9

Kari kehottaa tsekkaamaan bändin keikan jossain päin Suomea, jotta ”ei tuu ostettua ihan sikaa säkissä”. Mutta miksi tulla? Ei se Omnium Gatherum sekään aina sitä helpointa tavaraa ole, mutta etenkin tällainen kymmenminuuttisten biisien luvattu progeunelma: avautuuko se livenä sellaiselle, joka ei biisejä tunne entuudestaan?

– Mä näkisin ehkä näin, että ei välttämät kaikki biisit. Mutta se fiilis siitä voi tarttua, mikä sit innostaa levynki kuunteluun. Mun mielest meillä on kuitenkin, sen lisäks et musiikissa on paljon tapahtumaa, ja hyväs soittovireessä porukka, niin kyllä se viihdyttävää on. Mahdollisuuksien mukaan!

Seuraavassa päästäänkin siihen osioon keikkaraporttia, jossa toimittaja paljastaa, toimiiko bändien venkoilu todellakin livenä. Lopuksi kuitenkin haluan tietää, olisiko Karilla puolestaan jotain kaunista sanottavaa Markus Vanhalasta. Ja tottahan on.

– Markus tais itse sanoa, kun oli tossa hiljan haastateltavana Radio Rockilla, että tavote oli joskus nuorena tulla vähintään Suomen, vai oliko jopa maailman, parhaaksi metallikitaristiksi. Niin Markukselle terveisiä, että minun silmissäni, minulle olet idoli. Tykkään.

Pressure Points

Pressure Pointsin pitkät sävellykset mahdollistavat kokonaiset neljän biisin settilistan. Voisi kuvitella, että pääasiassa Omnium Gatherumia katsomaan tullut yleisö heittäytyisi vallan nihkeäksi tällaisten hengästyttävän täyteenpakattujen äänisommitelmien edessä. Näin ei käy.

Lämmittelykeikan ajan tasaisesti sisälle valuva porukka lämpenee toiseen biisiin mennessä viisikon progeiluun silminnähden. Itsekin yllätyn, miten hyvin bändin tavara tosiaan toimii livenä. Levyllä bändin soundi on kovasti perinteistä progea Opethiin yhdistelevä (vaikka bändi itse kieltäytyykin Opeth-vaikutteita myöntämästä). Livenä meininki on ripauksen raskaampaa ja riffipainotteisempaa, ja hyvä niin.

OG_PP_VO_0216-4

Erityisen kiitoksen ansaitsevat Kari Ollin ja synisti Veli-Matti Kyllösen laulusuoritukset. Livevahvuudesta puuttuu normaalisti taustalauluja vetävä kitaristi Jaakko Lehtinen, mutta hienosti menee tälläkin yhdistelmällä. Sekä murinat, että etenkin puhtaat harmoniat vedetään todella taidolla.

Oma suosikkihetkeni keikalta on bändin ekalta levyltä poimittu Atonement. Ehkä vain siksi, että livetilanteessa biisin rankat, mutta tämän bändin kontekstissa aika simppelit, riffittelyt iskevät heti selkärankaan. Niin, että itsekin vaivihkaa huomaan jammailevani mukana.

Omnium Gatherum

Omnium Gatherum vetää pitkähkön keikan, johon on sekoiteltu sekä vanhaa että uutta materiaalia. Tuore Grey Heavens on paria aiempaa levyä vihaisempi ja tylympi kokonaisuus, mikä tietysti on mannaa ja hunajaa juuri keikkatilanteessa.

Bändi on juuri nyt kovassa noususuhdanteessa sekä kotimaassa että kansainvälisillä markkinoilla. Maailmanvalloitusta varmasti auttaa se, että yhtyeen vuosikymmenien kokemus ja yhteishenki on jalostanut lavaesiintymisen tasan viimeisen päälle. Laulaja Jukka Pelkonen huudatuttaa ja tapututtaa yleisöä joka välissä, ja miehet keppien varressa pomppivat vauhdilla ympäri lavaa.

OG_PP_VO_0216-21

Parasta bändin keikkasutinassa on se kaikkien niin lämmöllä rakastama Markus Vanhala. Kari Ollin kitaristi-idoli on tosiaan taitava, mutta nimenomaan Vanhalan luontainen showmanship ja hömelö hassuttelu jää mieleen bändin ammattimaisesta lavamenosta. Hyvällä tavalla.

En tiedä, voiko sitten sanoa, että joskus bändin meininki tuntuu jopa liian täydelliseltä. Soundit ovat huiput, soitto kulkee kuin maitojuna, kaikilla bändin jäsenillä on päällä siistit mustat Omnium Gatherum -paidat. Viime levyn tuottanut Dan Swanö kuulemma kommentoi jostain biisistä, että se muistuttaa häntä Totosta. Joo, kyllä tässä tarkkaan mietityssä death metal -jyrinässä oikeasti on jotain hiottua aikuisrokkimaista.

Bändin kuolo-AOR on paikalle kerääntyneen julkkariyleisön mieleen. Ehkä selkein yleisön suosikki on jo parisen vuotta vanha Ego, kun taas itselleni iskee mukavasti uuden levyn toinen sinkku Frontiers. Sitä mukaa kun ilta etenee, sitä kuumemmaksi porukka kiihtyy, kunnes lattialle saadaan kunnon moshpittikin.

Encoren soidessa, kiitollista yleisöä katsellessa, ei kai voi muuta kuin toivoa, että suomipoikien maailmanvalloitus jatkuu.

Kuvagalleria – klikkaa kuvaa suuremmaksi ja selaa nuolin: