Ihmisellä on tapana vaatia sitä enemmän, mitä enemmän hän saa.
Vielä joitakin vuosia sitten tuntui täysin mahdottomalta ajatukselta, että nykyinen Helloween-kokoonpano yhdistäisi vielä voimansa Michael Kisken kanssa. Melkein yhtä mahdottomalta tuntui saada mukaan myös Kai Hansen.
Nyt tämä kaikki on elävää todellisuutta ja Pumpkins United -kiertue valtaamassa lähes koko maailman.
Jo ennen Suomen-keikkaa, ja varsinkin sen jälkeen, kiertueeseen tartuttiin kovaäänisimpien fanien osalta suurennuslasin kanssa. Paksun suurennuslasin. Siis todella paksun suurennuslasin! Niin paksun, että jossain kohtaa tuntui siltä, ettei mikään riitä. Jossakin laulajassa oli aina jotain niin pahasti vialla, että Helsingin-keikasta ei pysty tai pystynyt nauttimaan täysin rinnoin. Tai vähintään settilistasta puuttui jotain todella oleellista.
Faktat tiskiin: Todistimme juuri Helloween-keikan, jolla lauloivat kimpassa Michael Weikath, Kai Hansen ja Andi Deris ympärillään lähes kaikki tunnetuimmat Helloween-muusikot vuosikymmenten varrelta. Settilistaan kuuluu lähes kolmekymmentä kappaletta. Muutama oleellinen jäsen on totta kai syystä tai toisesta poissa ruodusta, eikä siihen kolmeenkymmeneenkään kappaleeseen saa mahtumaan ihan kaikkea, mutta…
…tässäpä kaikille asiaa yhä jahkaileville viisi syytä, miksi Pumpkins United -keikoille on vain mentävä. Heti.
1. Helloween elää nyt parasta aikaansa
Bändillä on kasassa kokoonpano, josta fanikunta on haaveillut vuosikausia ja joka täyttää juuri nyt tuhansien tai jopa kymmenientuhansien ihmisten salit ympäri maailman. Kun Helloween esittää parhaita kappaleitaan suurimmille yleisöilleen ikinä, se ei tapahdu dollarin- tai euronkuvat silmissä vilkkuen. Bändin energia on sitä luokkaa, ettei vastaavaa ole todistettu ihan hetkeen.
Aina voisi toivoa vielä runsaammin liikettä, ja voisihan se Weikathkin irrotella enemmän, bändin ykköskitaristi kun on, mutta eihän Helsingin-keikan aikana voinut kun virnuilla. Vanhatkin Helloween-äijät säntäilivät ympäri lavaa innosta pinkeinä, ja kolme kitaristia lyöttäytyi usein soittamaan yhdessä naureskellen, jäätävien poseerausten kera, ihan kuin jokainen hetki tällä kiertueella saattaisi olla se viimeinen.
2. Settilista on vailla vertaa
Helloween on soittanut juhlarundillaan yhteensä yli kolmeakymmentä kappaletta, ja marraskuisessa Helsingin Jäähallissakin kuultiin peräti 25-osainen show, jos rumpusoolotkin lasketaan mukaan pakettiin.
Helloween on bändi, jonka jokaiselle aikakaudelle on kannattajansa. Yksi liputtaa vain Walls of Jerichon puolesta, toiselle ainoastaan Kisken aikakausi on todellista Helloweenia, kolmas pitää eniten 90-luvun albumeista ja aika moni tuntee intohimoa 2000-luvun raskaampaa ja tummasävyisempää Helloweeniä kohtaan.
Koska olen kaikkiruokainen Helloween-kuulija, voin sanoa olleeni Helsingin-keikan tarjonnan myötä sulaa vahaa.
Keeper of the Seven Keys -albumeilta kuultiin peräti kymmenen kappaletta. Jo keikan vankka alkupuoli sai puntit tutisemaan, mutta viimeistään ensimmäisen encoren alkaessa tajunnassa vilisivät kaikki ne sadat Helloween-muistot, kun ilmoille kajahtivat Invitation-intron myötä Eagle Fly Free ja eepoksellinen Keeper of the Seven Keys Michael Kisken ja Andi Derisin duetoimana.
Eikä keikka todellakaan jäänyt kahteen biisiin. If I Could Fly, Rise and Fall, Forever and One (Neverland), I Can, Sole Survivor, Future World… Voisin totta kai listata lisäkourallisen Helloween-klassikoita, joita olisin voinut toivoa settiin, mutta tosiasiahan on, että Helloween kiertää juuri NYT kaikkien aikojen kovimmissa puitteissa ja kaikkien aikojen kovimman setin kera.
3. Mukana on kolme ääntä, jotka valoivat power metalin perustukset
Kai Hansen, Michael Kiske ja Andi Deris. Aina kun puhutaan Helloweenistä, kiistellään näiden kolmen herran paremmuusjärjestyksestä. Useimmiten on niin, että yksi heistä on ehdottomasti paras ja vähintään yksi pohjasakkaa. Nyt kun Pumpkins United on todistettu, en voi kuin myöntää pitäväni kaikista. Eri syistä.
Hansenilla ei ole ollut helppoa äänensä kanssa viime vuosina. Helloweenistä muinoin Gamma Ray -teille hypännyt mies on joutunut luopumaan välistä laulamisesta lähes kokonaan, mutta Pumpkins United -keikalla kuullun Hansen-spotin kohdalla sopi vain hämmästellä, miten hyvin hänen äänensä sittenkin toimi. Starlight/Ride the Sky/Judas -medley, joka muuten toimi potpuriksi harvinaisen hyvin, oli yksi keikan kohokohdista. Juurikin Hansenin ansiosta.
Kisken ääni sen sijaan on osastoa, joka on vielä 30 vuotta klassisimpien Helloween-levytysten jälkeenkin parhaimmillaan parasta. Kuten Helsingissä todistettiin, se on pienessä tukkoisuudessaankin, sairastelun keskellä, niin vaikuttavaa kuultavaa, että erheitä sai etsiä tosissaan. Jotkut löysivät enemmän valitettavaa, itse nauliinnuin miehen äänen pauloihin.
Showmies Derisin ääni on ollut itselleni kolmikosta vähiten mieleen. Tämä ei tosin tarkoita, etteikö Deris olisi hyvä laulaja! Pumpkins United -keikan kohdalla löysin itseni hämmästelemästä miehen molempia puolia. Deris oli laulajista se, joka otti yleisöä haltuun kaikkein eniten ja piti säkenöivän show’n pystyssä. Mutta toisin kuin olisi voinut olettaa, hän ei jäänyt lauluissakaan vanhan liiton kollegoistaan tuumaakaan jälkeen.
4. Show on raivostuttavan hölmö ja niiiin helloweenmäinen
Ei tarvitse olla kovin kummoinen ennustaja, että arvaa kaiken keikan taustalla ja kappaleiden välissä tapahtuneen aiheuttaneen yleisön joukossa sekä naurunhykertelyä että hampaidenkiristelyä.
Jos Helloweenin juhlakiertueella on annettava laulajille hieman tilaa vaihtaa vaatteita ja lepuuttaa ääntään, miten teet sen? Itse en odottanut ihan ensimmäisenä animaatiovideoita, joissa hassut Helloween-kurpitsahahmot alustavat seuraavien kappaleiden edustamien albumien teemoja.
Huumorintajuni rima on niin alhaalla, ettei sen ali limbota kovin helposti, mutta hieman hätäisen oloisesti kootut videot eivät juuri edes hymyilyttäneet. Varsinkaan kun ne toistuivat uudelleen ja uudelleen. Niitä olisi katsonut muutaman, mutta en välitä lähteä laskemaan, miten monta erilaista peruukinsovittelua tai aamupiirrettypommia videoilla nähtiin.
Helloweenmäistä? Ehkä. Hauskaa? Tuskin. Välttämätöntä? Ilmeisesti kyllä. Pilasivatko keikan? Eivät.
5. Mikään ei kestä ikuisesti – ei edes se parhain kurpitsasato
Kun haastattelin Weikathia, Kiskeä ja Hansenia Infernoon 10/2017, kolmikko vakuutteli elävänsä juuri nyt hetkessä ja nauttivansa kiertueista, mutta trio alleviivasi myös olevansa valmis Pumpkins United -albumin tekoon.
Tämä lupaus saa ajattelemaan, että voihan Pumpkins United -kiertueelta skipata keikan tai pari, koska ”ehtiihän sitä”. Näinhän vähänkin laiskistunut keikallakävijä tapaa usein ajatella.
Ehtiikö?
Kiertue on kasvamassa sellaisiin mittoihin, että vuoden päästä tilanne saattaa olla hyvinkin erilainen. Helloween-ukkelien luonteet ja bändin kemian tuntien en lähtisi luottamaan siihen, että tämä ilo jatkuu liiankin toverillisen oloisen kuherruskuukauden jälkeen loputtomiin. En suoraan sanoen usko millään edes siihen yhteisalbumiin.
Voin totta kai olla väärässä, mutta entäpä jos en olekaan?
Olkoon vihjeeni siis se, että menkää ensi kesän South Park -festareille ja Kuopiorockiin ja kokekaa tämä taika ennen kuin on liian myöhäistä.
Tämän lähemmäksi täydellistä Helloween-keikkaa ette nimittäin tule enää pääsemään.
Jaakko Silvastin napsima kuvagalleria:
