Ennen illan pääkeikkaa rupattelimme sen heittäjästä pappojen kesken, ja avustajamme Miika ”Mega” Kuusinen pääsi toteamaan nähneensä Mayhemin edellisen kerran toistakymmentä vuotta sitten Tampereen Hellä-hevibaarissa. Koko kapakkaa ei ole ollut olemassa enää aikoihin, ja loikka sen lauteilta mukavasti täyttyneen Pakkahuoneen lavalle on muutoinkin melkoinen. Se on sitä myös yhtyeen edeltävän Tampereen-visiitin lauteilta, Klubin puolelta, missä Mayhem esiintyi klassikkolevynsä De Mysteriis Dom Sathanasin merkeissä loppuvuodesta 2017.
Jo näiden merkkien perusteella norjalaisen black metalin kenties legendaarisin nimi elää parhaillaan uutta kulta-aikaa, eikä asiaa ainakaan hapanna, että juuri julkaistu, suurelle Century Medialle levytetty Daemon-albuminsa on osapuilleen parasta, mitä on kopla on tuutannut pihalle sitten mainitun pitkän debyyttinsä. Eipä siis ihme, että pitkälti näiden pilarien varaan rakentui myös itse keikka.
Ennen Mayhemia esiintyi kolme lämmittelijää, joista ehdin todistaa amerikkalaisen Gostin, jonka darksynth-pamputtelu istui paikalleen ongelmitta – nimenomaan keikalla, sillä kotona minun olisi hankala kuvitella kuluttavani moista menoa –, ja ex-Gorgoroth-keula Gaahlin uusi yhtye, joka pääsi suoraan sanottuna yllättämään toimivuudellaan.
Gaahl’s Wyrdin tänä vuonna julkaistu debyyttialbumi Gastir – Ghosts Invited ei ole singonnut korviini kovinkaan mairittelevia luonnehdintoja, mutta Pakkahuoneen-esiintymisen perusteella albumi on syytä ottaa tutkinnan alle.
Norjalaisten monipuolinen, hyvinkin tunnelmallisesta maalailusta ankaraan sahaukseen kantava musta metalli kuulosti livenä hyvältä, ja bändin pääjehussa oli elävänä staattisen mystistä karismaa, joka tarttui ainakin minuun – pari epäpyhää toimitusta kauempaa seurannutta Inferno-pappaa ei ollut yhtä otettuja. Mutta mistäpä nuo nyrpeät veikot olisivat.
Gaahls Wyrd. Kuva: Matti Riekki
Illan pääpukari puolestaan otti homman haltuun tempaisemalla laakin uutta tai vähän tuoreempaa materiaalia, minkä jälkeen leikattiin De Mysteriis -sikermään ja homma päättyi Deathcrush-lakanan edessä punkkaillen.
Parilla sanalla sanoen Mayhem on edelleen nimensä mittainen bändi, jossa on riittämiin asemansa mukaista hohkaavuutta. Vaikka solisti Attila Csiharin lavatouhuilu keikkuu välivuosista rauhoittuneenakin yliesittämisen rajalla, bändin nokkaan on hyvin, hyvin hankala kuvitella minkään muunlaista hahmoa – ääntelyn puolesta nyt varsinkaan.
Mayhemin ainoa vuodesta 1984 sen riveissä tahkonnut jäsen, basisti Necrobutcher, aloittelee rallia. Kuva: Matti Riekki
Veteraaniretkue välittää kuluvalla vuosikymmenellä joukkoon astuneine kitaristeineenkin omanlaistaan umpikieroa vakuuttavuutta, joka syntyy vain vuosia rähjäisiä bändikorokkeita ja kusisia takahuoneita koluamalla, ja vaikka kaaos on ilmiselvästi läsnä, se pidetään sopivasti kurissa – jos bändi niin haluaa. Kaikessa kurinalaisuudessaankin yhtye loi tunteen, että mikäli tarve niin vaatii, kaikenlainen sisäsiisteys karisee porukasta varmasti alta aikayksikön.
Puolitoistatuntinen pikatulimallin mustan raaston, avantgardistisemman haahuilun ja romuluisen punkin parissa sujahti tulisiivin, eikä illan viimeisten sävelten tahdittaessa askellusta kohti narikkaa voinut kuin virnistellä tyytyväisenä. Paha veri jäi biisilistalle.
Mayhem lämppäreineen esiintyy tänään 27.11. Helsingin Tavastialla.