Etsi
Rumpali sai vakavan verenmyrkytyksen.
Listoja on saanut höystää halutessaan paitsi ”ei-raskaalla” valinnalla myös vuoden kovimmalla raskaalla ep-levyllä.
Julkaistu Infernossa 10/2024.
Wintersun vei ykköspaikan tiukassa kisassa.
Opeth nappasi toisen voittonsa.
Astral Doorsin kymmenes albumi kantaa enteilevästi nimeä The End of It All. Otsikko heijastelee vallitsevaa maailmantilannetta, mutta vihjaa myös bändin kohtalosta.
Eletään vuoden 2024 viimeistä päivää, joten lienee paikallaan tehdä pieni katsaus taaksepäin. Alle on kerätty Infernon kymmenen vuoden luetuinta nettiuutista ja artikkelia.
Oranssi Pazuzu maistuu John Baizleylle.
Jim Sheppard sanoo, ettei häneen ole oltu yhteydessä paluun tiimoilta.
66-vuotias kitaristi menehtyi syöpään.
Savatage kertoi kuulumisiaan haastattelussa.
Sanders pitää erityisesti pickleballin sosiaalisesta aspektista.
Ja erityisesti tekoälyn käyttöön kansitaiteita tehdessä.
Judas Priestin Glenn Tipton ansaitsisi Kingin mukaan enemmän arvostusta.
Hirvittäviä korvamatoja tarjolla.
Angelripper tylyttää fanejaan rahastavia yhtyeitä.
Avarakatseinen progemetalliyhtye Vola on päässyt nauttimaan viime aikoina kovasta nousukiidosta. Yhtyeelle on helppo povata valoisia aikoja jatkossakin, sillä monikerroksinen uutuusalbumi Friend of a Phantom onnistuu vastaamaan korkealle kivunneisiin odotuksiin.
Vähän erilaista esiintymistä tällä kertaa.
Surullisia uutisia kotimaiselta black metal -kentältä.
"Hän on siisti, mutta ei peseydy."
Jeff Loomis tiedotti asiasta sosiaalisessa mediassa.