Ensimmäinen levynne Gates of Dawn tehtiin käsittääkseni valmiiksi jo 2011. Miksi virallinen julkaisu tapahtui vasta nyt?
– Levy taisi itse asiassa valmistua jo 2010, mutta eri säätöjen jälkeen laitettiin se noihin digipaikkoihin jakoon 2011. Bändi oli jo tuossa vaiheessa jäissä, kun itse muutin pois pääkaupunkiseudulta, joten treenaus ja muu jäi melkoisen vähille, kitaristi Tomi Mykkänen muistelee.
– Viime vuonna meidät kutsuttiin soittamaan muutama nostalgiakeikka Slumgudgeonin kanssa, ja sehän oli helvetin mukavaa. Tajus, että kyllä se soittotausta näitten ukkojen kanssa näkyy ja kuuluu – ollaan kuitenkin soitettu melkein samalla porukalla jo vuodesta 1995.
– Harrastan studiotyöskentelyä, ja ehdotin, jos koettaisin tehdä uuden miksauksen levystä. Kesän aikana sitten miksailin, ja syksyyn mennessä olin saanut sen valmiiksi. Löydettiin lisäksi levysessioista pari biisiä, joita ei ollut alkuperäisellä julkaisulla, joten lisättiin ne nyt tähän. Sitten saatiinkin Argonauta Records Italiasta julkaisemaan levy.
Levyn kappaleet ovat saaneet kypsyä hyvän aikaa. Mikä albumin teoksista on noussut itsellesi kaikkein rakkaimmaksi?
– Ehkäpä The Sweet Babylon. Vaikea sanoa, kun noissa on vähän kaikissa aika hiton hyviä juttuja. Olis helpompi sanoa, mikä ei ole niin hyvä, hah hah.
– Itselleni tuli muinoin studiossa yllätyksenä, ettei nauhoitettukaan vain vanhoja biisejä, vaan siellä oli kappaleita, joita en ollut edes kuullut aiemmin. Oli melko mielenkiintoista mennä nauhoituksiin, että ”soitas tähän nyt skebat”, ja kun biisi lähti, niin enpä ollut koskaan aiemmin kuullutkaan, hah hah!
– Levystä tuli tuore ja mielenkiintoinen, kun päästiin rakentelemaan kaikki sovitukset ja ideat tyhjälle kankaalle. Tämän vuoksi monet biiseistä tuntuvat vieläkin freeseiltä, kun niitä ei ole hinkattu kämpillä miljoonaa kertaa.
Onko Elephant Bell puhdasta hauskanpitoa, vai onko sen musiikin takana jotain vakavampaakin sanomaa?
– Kyllä tämä on musiikin riemujuhlaa sekä terapoivaa vaikutusta; mukavassa porukassa on hauskaa rymytä ja jakaa ilosanomaa. Ei näihin rokkijuttuihin oikein mitään vakavampaa sanomaa jaksa alkaa väsäämään. Pörinän juhlaa.
Bändin kerrotaan olevan osa ”stoner rockin kolmatta aaltoa”. Elääkö pörinärokki mielestänne jonkinlaista nousukautta?
– Näyttää siltä. Itse kutsuin tätä kolmanneksi aalloksi, kun se kuitenkin kuvaa melko hyvin tätä aikaa. Eka porukka oli Monster Magnet, Sleep, Kyuss ja grungeosasto, toka sitten Dozer, Lowrider, Sunride, Unida ja muut vastaavat.
– Suurin occult rock -innostus on laantunut, ja nyt pöristään varsinkin doom-osastolla melko innokkaasti. Mehän upotaan melodisempaan ja vähän enemmän grungeen päin kallellaan olevaan osastoon.
Kun levytysura on nyt virallisesti auki, mitä kuuluu bändin jatkosuunnitelmiin?
– Käytiin talvella läpi ideoita ja demotettiin biisejä. Tällä hetkellä meillä on jo 15 uutta biisiä valmiina, sanoineen päivineen. Levy-yhtiöltä tuli tosin pyyntö, ettei julkaistais vielä tänä syksynä uutta levyä, vaan koetetaan venyttää ensi talveen tai alkukevääseen.
Juttu on julkaistu Infernon numerossa 5/2017.