”On todella innostavaa, että meillä on niin paljon nuoria faneja” – haastattelussa amerikkalainen kulttibändi Cirith Ungol

Heavy metalin kulttinimi Cirith Ungol julkaisi viimeiseksi jääneen albuminsa Paradise Lostin vuonna 1991. Musiikkibisneksen nurja puoli katkeroitti yhtyeen rumpalin Robert Garvenin niin pahoin, ettei tämä uskonut tarttuvansa rumpukapuloihin enää koskaan. Pari vuosikymmentä myöhemmin kävi kuitenkin toisin, ja legenda elää jälleen.

Cirith Ungol

Vanhat konkarit Robert Garven, Greg Lindstrom, Tim Baker ja Jim Barraza ovat taas osa bändiä, jonka ei pitänyt koskaan palata. Cirith Ungol on kuitenkin elossa, ehkä ehompana kuin koskaan, ja sen tulevaisuuskin näyttää valoisalta.

Palataan kuitenkin tapahtumiin, jotka aikoinaan hajottivat yhtyeen.

Paradise Lost, Cirith Ungolin neljäs ja toistaiseksi viimeinen levytys. Osa faneista pitää sitä yhtyeen parhaana, ehkä hitusen suurempi osa heikoimpana. Albumin tekoprosessi ja etenkin lopputulos suututtivat bändin rumpalin, joka on käärmeissään vielä neljännesvuosisata myöhemmin.

– Albumin sopimus oli surkein, jonka olemme koskaan tehneet! Vaikka maksoimme itsemme kipeäksi huippuasianajajalle, ajauduimme allekirjoittamaan suurimman osan oikeuksista pois ikuisiksi ajoiksi, Robert Garven sanoo.

– Jostain syystä Warner Bros päätyi omistamaan ne – mikä on todella ironista, sillä tuohon aikaan se oli yhtiö, jolla kaikki halusivat olla!

Levy-yhtiö Metal Blade on yrittänyt saada oikeudet albumiin vuosikausia, ja viime vuonna yhtiön Saksan-osasto lopulta onnistui. Oikeudet saatiin turvattua vain Euroopassa, mutta Yhdysvaltojen päässä yritetään samaa koko ajan.

Lupien irrottua Paradise Lost -albumista julkaistiin merkittävästi paranneltu uusintapainos viime syksynä.

– Albumin tarina on yksi järjettömän suuri sotku! Olemme todella iloisia, ettei Metal Blade koskaan antanut periksi tässä asiassa. Albumi saa viimein ansaitsemansa kunnollisen uusintapainoksen, laulaja Tim Baker sanoo.

– Siinä meni todella kauan, mutta uusintapainos on yksi hienoimpia julkaisuja, joita olen koskaan nähnyt! Albumi sekä näyttää että kuulostaa upealta, ja sisältöön todella panostettiin. Kansilehti on täynnä kuvia vuosien varrelta ja koko ulkoasu aivan mieletön. Olen sanaton! Garven puhkuu.

Sieltä missä aita on matalin

Alkuperäisen version osakseen saama kritiikki kohdistuu erityisesti soundeihin ja miksaukseen, joita bändi itsekin tylyttää. Masterointi yritettiin saada pois alta nopeasti ja mahdollisimman pienellä vaivalla. Yhtyeellä ei juuri ollut sananvaltaa, eivätkä edes pienimmät ehdotukset menneet läpi. Kitaristi Jim Barrazalta kysyttäessä kaikki loka kaatuu albumin tuottajan Ron Goudien ja miksaajan Robert Feistin niskaan. Pojat hoitivat homman purkkiin kerralla, eikä asiaan enää koskaan palattu.

– Siinä meni vain pari tuntia! Yritimme kyllä kertoa omia mielipiteitämme, mutta aika ja raha ratkaisivat lopputuloksen. Ehdotimme erilaisten efektien ja taajuuskorjaimen käyttöä, mutta ideoitamme ei hyväksytty. Siinä syy, miksi albumi kuulostaa siltä kuin kuulostaa. Uudelleenmasterointi sen sijaan onnistui upeasti! Eniten olen innoissani vinyylipainoksesta, sillä albumi on julkaisu aiemmin vain cd- ja kasettiversioina.

Tällä kertaa asialle laitettiin Bart Gabriel, bändin pitkäaikainen ystävä ja fani. Raha ratkaisi vieläkin, mutta Gabrielin ansiosta jo lähtökohta oli aivan erilainen. Nyt albumi kuulostaa siltä kuin sen oli alun perinkin tarkoitus.

– Alkuperäinen albumi kuulostaa kuivalta ja kitaroista puuttuu rosoisuus. Uuden version soundi on avoimempi ja instrumenttien ääni kirkkaampi. Musiikkia täytyy voida soittaa kovalla äänenvoimakkuudella ilman että ääni puuroutuu ja särisee. Uuden version kanssa se viimein onnistuu, Bart teki mahtavaa työtä! Barraza hehkuttaa.

Gabriel tosiaan sai paljon kehitystä aikaan. Albumin rumpusoundit ovat nyt paljon selkeämmät ja bassokitara sellaisella taajuudella, että yksittäiset nuotit ovat kuultavissa.

– En voisi olla tyytyväisempi, albumihan lähes heräsi henkiin! Garven sanoo. – Alkuperäisten masternauhojen löytyminen oli avainasemassa siinä, että musiikista saatiin irti niinkin paljon kuin lopputuloksesta voi kuulla.

Uinuva peto

Bändin kolmen muun albumin (Frost and Fire, 1981, King of the Dead, 1984, ja One Foot in Hell, 1986) uusintapainokset ilmestyivät ensimmäisen kerran jo vuonna 1999, mutta Paradise Lostia jouduttiin siis odottamaan viime syksyyn. Cirith Ungol soitti albumin ilmestymistä seuranneena päivänä Frost & Fire II -festivaalin pääesiintyjänä Kalifornian Venturassa. Keikka oli bändin ensimmäinen 25 vuoteen.

Yhtyeen nykykokoonpano koostuu basistia lukuun ottamatta albumillakin soittaneesta nelikosta, mutta ei siinä vielä kaikki: bändin perustajajäsen, debyyttialbumin jälkeen omille teilleen lähtenyt Greg Lindstrom on taas kitarassa.

– Tuo oli ensimmäinen keikkani bändissä lähes 35 vuoteen! mies parahtaa. – Olin hieman hermostunut, mutta tietysti myös innoissani, kun pääsin soittamaan niin monien die hard -fanien edessä! Varmasti monet heistäkin olivat jännittyneitä, kun eivät tienneet mitä odottaa! Soitimme useamman kappaleen jokaiselta levyltämme. Toivottavasti kaikki pääsivät kuulemaan suosikkibiisejään.

– Olen todella innoissani, että saan olla osa reunionia, Barraza ilakoi. – Aivan kuin herättäisi nälkäisen pedon pitkän talviunen jälkeen! Nyt tuntuu kuin 25 vuotta olisi mennyt yhdessä välähdyksessä. Meillä kaikilla on ollut aikaa tehdä omia juttujamme. Itse olen harrastanut laskuvarjohyppäämistä viimeiset 20 vuotta saadakseni jostain samankaltaisen tunteen kuin livenä soittamisesta. Jotain kuitenkin puuttui, enkä päässyt toteuttamaan itseäni muusikkona. Nyt se kuoppa on viimein täytetty.

Garven iloitsee siitä, että niin moni bändin jäsen lähti mukaan reunioniin. Suurin kysymys kuitenkin lienee, mikä sai hänet itsensä muuttamaan mielensä.

– Hyvä ystäväni Jarvis Leatherby on kiertänyt Yhdysvalloissa ja Euroopassa vuosia bändinsä Night Demonin kanssa. Hän kertonut upeita tarinoita Cirith Ungolin faneista ja heidän innostuksestaan bändiä kohtaan. Sanoin hänelle pitkään, etten halua enää soittaa, sillä minulla oli ikäviä tuntemuksia koko musiikkibisnestä kohtaan.

Yksi tapahtuma kuitenkin muutti kaiken. Syksyllä 2015 Leatherby järjesti Ungolin debyyttialbumin mukaan nimetyn Frost & Fire -festivaalin, jossa esiintyi joukko metallibändejä. Tapahtuma myytiin loppuun, ja Cirith Ungol pyydettiin mukaan meet & greet -tapahtumaan.

– Nimmaroimme albumeita, julisteita ynnä muuta yli tunnin ajan ja tapasimme faneja joka puolelta maailmaa. Oliver Weinsheimer, yksi Saksan Keep It True -festivaalin promoottoreista, oli paikalla ja pyysi meitä seuraavana keväänä Saksaan samanlaiseen tilaisuuteen. Mehän suostuimme!

Frost & Fire sai jatkoa vuonna 2016, ja tällä kertaa Leatherby tahtoi bändin kolmipäiväisen festivaalin pääesiintyjäksi.

– Se oli aivan hullua, enkä yhtään tiennyt mitä ajatella, Garven sanoo. – Pitkän pohdinnan jälkeen tulin siihen tulokseen, että jos niin monet ihmiset pitävät Cirith Ungolista, olisi todella itsekästä kieltäytyä.

Ensimmäiset harjoitukset olivat Night Demonin ansiota, sillä bändi antoi Cirith Ungolin käyttää treenikämppäänsä ja laitteistoaan. Yhtyeen uudelleen henkiin herättänyt Jarvis Leatherby päätyi itse Ungolin uudeksi basistiksi.

– Löysimme oman bändikämpän, ja DW Drums – maailman paras rumpuvalmistaja – rakensi minulle tilaustyönä tammisen setin, Garven kertoo. – Siitä lähtien olemme työskennelleet uuden materiaalin parissa. Olen todella innoissani ja toivon, että fanitkin ovat!

– Kuukausien harjoittelun jälkeen olemme nyt pisteessä, johon aikoinaan jäimme. Jos minulta kysytään, Cirith Ungol ei ole koskaan kuulostanut näin hyvältä! Fanit pääsevät kuulemaan mitä olemme pidätelleet kaikki nämä vuodet, Barraza sanoo.

Koko bändi on selkeästi hyvin innoissaan yhteenpaluusta. Festivaaliesiintyminen ei suinkaan jää ainutkertaiseksi, vaan suunnitelmissa on myös uusi albumi. Yhtye on jo ehditty kiinnittää yhdeksi pääesiintyjäksi tämän kevään Keep It True -festareille. Liput myivät hetkessä loppuun, ja ihmekö tuo, kun komean kattauksen kruunaa Ungol, joka ei ole esiintynyt Euroopassa koskaan aiemmin.

– Olemme kirjoittaneet uusia biisejä ja meillä on myös monia vanhoja nauhoittamattomia kappaleita, jotka ansaitsevat tulla kuulluksi. Brutish Manchild, Sinner ja Making Mincemeat of the Enemy tulevat nopeasti mieleeni, Lindstrom heittää.

– Tietysti unelmamme on soittaa enemmänkin keikkoja – erityisesti Euroopassa, josta olemme saaneet paljon pyyntöjä. Aiomme ehdottomasti julkaista uuden albumin niin pian kuin suinkin voimme. Eikä sen tarvitse jäädä ainoaksi! Garven toteaa.

Uusi sukupolvi

Cirith Ungol ei ole koskaan nauttinut suurta mediahuomiota, ja bändi on tuntematon jopa monille metallin kuuntelijoille. Siitä huolimatta yhtyeellä on nuoria faneja, joista osa ei ollut edes syntynyt bändin lopettaessa, saati sitten sen aktiivisten vuosien aikana.

Lindstrom: – Nämä nuoremmat sukupolvet ovat joko vähemmän kapinoivia tai avomielisempiä kuin omani. Itselläni ei ollut lainkaan kiinnostusta isäni kuuntelemaa musiikkia kohtaan! On todella innostavaa, että meillä on niin paljon nuoria faneja.

Garven: – Keep It True -festivaalilla suorastaan hämmästyimme, sillä monet fanimme olivat alle kolmekymppisiä, osa vieläpä kauniita mimmejä! Saimme paljon enemmän huomiota kuin odotimme, emmekä olleet uskoa kuinka monet tiesivät bändin ja ketä olemme. Saimme paljon uusia ystäviä, ja monet kertoivat jopa tulevansa keikallemme Kaliforniaan!

Baker: – Jumalille kiitos internetistä! Sen ansiosta voimme olla yhteydessä pitkäaikaisiin kannattajiimme sekä tutustua uuden sukupolven faneihin. On mahtavaa nähdä nuoria, jotka ovat kiinnostuneet metallista. Se todistaa, että metallimusiikki on elossa ja voi hyvin!

Musiikkimaailma on muuttunut paljon siinä ajassa, jonka Cirith Ungol on ollut poissa kuvioista. Tämä ei voi olla vaikuttamatta bändiin.

Lindstrom: – Julkaisimme debyyttialbumimme vuonna 1981. Tuolloin millään bändillä ei ollut juurikaan tulevaisuutta, ellei sattunut saamaan diiliä suuren levy-yhtiön kanssa. Monet bändit julkaisivat yksityisillä levy-yhtiöillä albumeistaan muutamia satoja kopioita, jotka jakoivat kavereilleen. Jälkikäteen ajateltuna on todella merkittävää, että onnistuimme myymään useita tuhansia levyjä ympäri maailmaa. Vieläpä paljon ennen internetiä! Nykyään äänittäminen ja jakelu on paljon helpompaa. Yhä useammat pystyvät levyttämään, joten markkinoilla on paljon ahtaampaa. On vaikea löytää rako, josta tunkea läpi, mutta onneksi olemme onnistuneet siinä!

Garven: – Musiikkiteollisuus on muuttunut, mutta onneksemme Metal Blade on vahvoilla. He pitivät bändin elossa etenkin Euroopassa niidenkin vuosien ajan, kun olimme lopettaneet. Uskon, että kannatti pitää tuotantomme koko ajan saatavilla, sillä se auttoi uusia kuuntelijoita löytämään meidät. Tein monia haastatteluja bändin lopetettua ja tapasin jatkuvasti omistautuneita yksilöitä, jotka todella arvostivat mitä teimme, ja teemme nyt taas! On hienoa, kuinka monet nuoret pitävät meistä musiikkimme eivätkä hypetyksen takia. Tuo oli alun perin myös syy, miksi palasimme yhteen!

Baker: – Haluan kiittää Metal Bladen tyyppejä levyjemme pitämisestä listoilla sekä uusintapainosten tekemisestä nyt ja menneisyydessäkin. Haluaisin kiittää monia ihmisiä, mutta suurin kunnia menee faneille, jotka ovat tukeneet meitä kaikki nämä vuodet toivoen, että joskus ehkä palaamme… Toivottavasti olemme onnekkaita ja pääsemme soittamaan jonain päivänä myös Suomessa!

Juttu on julkaistu Infernon numerossa 1/2017.