”Doomeinta kamaa, mitä olen koskaan kuullut” – tuottajavelho ylistää Swallow the Sunin uutta levyä

Uusi StS-albumi on tuloillaan.

02.08.2021

Juuri uransa ensimmäisen livealbumin julkaissut kotimainen doom/death metal -yhtye Swallow the Sun työstää parhaillaan seuraajaa vuoden 2019 When a Shadow is Forced Into the Light -pitkäsoitolleen. Asia käy ilmi tänään (2.8.) yhtyeen Instagramin ja Facebookin tarinoissa julkaistuilla videopätkillä, joissa edellisenkin albumin miksannut tuottajavelho Jens Bogren itse kertoo aiheesta.

”Uuden Swallow the Sun -levyn miksaus on valmis. Se on doomeinta kamaa, mitä olen koskaan kuullut. Jos tämä ei ole kaikkein synkin, mahtavin, parhain doom metal -levy, niin… En tiedä, mikä on”, Bogren hehkuttaa suoraan Fascination Street -studiostaan käsin.

Sen enempää infoa seuraavasta levystä ei vielä tätä kirjoittaessa ole kerrottu, mutta eiköhän sitä tietoa pian ala kuulumaan. Jäämme siis seuraamaan tilannetta.

Bändin edellinen albumi When a Shadow is Forced Into the Light oli yhtyeen seitsemäs ja sillä käsiteltiin kitaristi Juha Raivion puolison, Swallow the Sunin levyilläkin laulajana vierailleen Aleah Starbridgen kuolemaa. Infernon Aki Nuopponen nakkasi sille arviossaan täydet viisi kirvestä:

When a Shadow Is Forced into the Light on levy, joka kuulostaa yhtä aikaa täysin ja ei yhtään Swallow the Sunilta. Se on kirjaimellisesti uuden aikakauden alku, osittain kokoonpanoa myöten, mutta uusien tuulien kokonaisvaltaista vaikutusta on lähes mahdotonta pukea sanoiksi. Kieltäminen, viha, kaupanteko, masennus ja hyväksyminen. Kuuluisat viisi askelta kuoleman käsittelemisessä. When a Shadow Is Forced into the Lightin soidessa kylmimmästä mustuudestaan lämpimimpään valoonsa se saa tuntemaan Swallow the Sunin saavuttaneen nimenomaan viimeisen mainituista askeleista”, Nuopponen kirjoittaa arviossaan.

Lisää luettavaa