”Pyhin päivä kaikista elämän päivistä on se, jolloin me kuolemme: se on viimeinen päivä, muutoksen suuri, pyhä päivä”, kirjoitti vuosina 1805–1875 elänyt runoilija ja kirjailija H. C. Andersen.
Kun syksyllä 2015 julkaistua The Songs from the North -tripla-albumia kuuntelee nyt, se on helppo mieltää siihenastisen Swallow the Sunin päätepisteeksi. Sitä se varmasti olikin, sillä puolisonsa Aleah Starbridgen ennenaikaisen menehtymisen mukana vuonna 2016 kuoli varmasti myös osa Juha Raiviosta, joka vastaa yhä Swallow the Sunin musiikista.
Nyt yhtye on pakottanut itsensä kuolemanjälkeiseen elämään ja kutsuu kaikki kuulijansa matkalle kohti uutta aikakautta. Matkantekovälineenä on single Lumina Aurea, joka on jotain, mitä Swallow the Sun ei ole tehnyt koskaan aiemmin. Siitä on mahdotonta käyttää sanaa ”kappale”. Kyseessä on ennemminkin kuulijan syvyyksiinsä kaappaava kurimus, 14-minuuttinen teos gregoriaanisen orkestraalisesti doomahtavaa neofolkia kertojalaulujen kera. Vierailijat, Wardrunan Einar Selvik ja The Foreshadowingin Marcus I Benevento, tuovat mukaan oman pikantin lisänsä.
Kokemus vaatii täyden keskittymisen ja on yksi kokonaisvaltaisimpia musiikillisia elämyksiä aikoihin. Äänimaisema luikertelee ambientmaisesti niin syvälle ihon alle, ettei sitä meinaa uskaltaa päästää liian pitkälle, jottei tule vahingossa heittäytyneeksi täysin virran vietäväksi.
Kun silta kohti albumia on ylitetty ja suurin osa Swallow the Sunin kuulijoista tuntee olevansa valmiina mihin tahansa, matka on vasta alussa.
When a Shadow Is Forced into the Light on levy, joka kuulostaa yhtä aikaa täysin ja ei yhtään Swallow the Sunilta. Se on kirjaimellisesti uuden aikakauden alku, osittain kokoonpanoa myöten, mutta uusien tuulien kokonaisvaltaista vaikutusta on lähes mahdotonta pukea sanoiksi.
Kieltäminen, viha, kaupanteko, masennus ja hyväksyminen. Kuuluisat viisi askelta kuoleman käsittelemisessä. When a Shadow Is Forced into the Lightin soidessa kylmimmästä mustuudestaan lämpimimpään valoonsa se saa tuntemaan Swallow the Sunin saavuttaneen nimenomaan viimeisen mainituista askeleista.
Kappaleiden sävy on synkkyydessä piehtaroimisen sijaan paikoin kylmäntoteava ja toisinaan jopa elämän karuutta juhlistava. Kun kuulas melodisuus soi avarasti ja Mikko Kotamäki keskittyy sekä äänensä puhtaimpiin että blackmetallisimpiin päätyihin, verho albumin laajojen kontrastien välillä alkaa hiljalleen raottua.
Jo levyn rujonkauniisti avaavan nimikkokappaleen soidessa tuntuu kuin elämä ja kuolema katsoisivat toisiaan silmiin odottaen, milloin toinen räpäyttää. Hyytävämelodinen The Crimson Crown, syvältä tajuntaa repivä Upon the Water ja Swallow the Suninkin mittapuulla hämmentävän kaunis Clouds on Your Side ovat vastaavalla tavalla osuvia poimintoja albumin eri ääripäistä. Silti tämän levyn kohdalla puhutaan ennen kaikkea kokonaisuudesta.
Swallow the Sunin melodis-tunnelmallinen kieli on aina edustanut omaansa, mutta When A Shadow Is Forced into the Light vie ajatuksen vielä pidemmälle: se on kuin uuden melankolisen metallin synnyinsija, eikä sille löydy vastinetta edes Raivion projekteista kuten Hallatar ja Trees of Eternity.
Raivion ja Swallow the Sunin uudesta tulemisesta on yhtä aikaa kiehtovaa ja kammottavaa nauttia. Sitä huomaa kurottavansa musiikin kautta sellaisiin tunteisiin, joita ei ole aiemmin kokenut. Samaan aikaan tajunnan valtaa outo syyllisyyden tunne, kun tietää, millainen hinta tällä musiikilla on ollut.
Albumia on haastavaa verrata mihinkään, mitä Swallow the Sun on tehnyt. Kun sen pyörteisiin heittäytyy ajattelematta maallisia vertauskuvia, tunnemyrskyä seuraavan tyyneyden jälkeen voi todeta, että nyt puhutaan tajuntaa vavisuttavasta uudesta raskaan musiikin luvusta.