Drone metal, stoner metal, noise rock, post-rock, sludge metal, psychedelic metal, garage punk, crust punk, shoegaze, noise pop, crossover thrash, ambient, hardcore, alternative…
Japanilainen Boris on yritetty lokeroida 30 vuoden, 27 albumin ja lukemattomien pienjulkaisujen mittaan
monilla tavoilla, mutta juuri kun joku koettaa määrittää tätä trioa jotenkin, se keksii itsensä uudelleen.
Boris on nähty Suomessa useaan otteeseen, ja varsinkin Tavastia-klubista on tullut yksi bändin näyttämöistä. Vaikka suomalaisetkin saattoivat luulla nähneensä bändin yhdellä keikalla kaiken, seuraava esiintyminen oli jälleen erilainen. Boris-kokemuksen ainoaksi vakioksi voi nimetä sen, että sen keikat paitsi kuuluvat myös tuntuvat.
Basisti-laulaja Takeshi, kitaristi-laulaja Wata ja rumpali-laulaja Atsuo ovat pitäneet yhtä vuodesta 1992, ja kaikelle heidän vahvistimistaan kuuluneelle äänelle on olemassa todellisuudessa vain yksi genre: Boris.
Elämä muuttuu, Boris elää
Mizuno ”Wata” Yoko kuvailee Boris-trion matkaa vaiherikkaaksi ja sanoo bändin takaa löytyvien ihmisten elämänvaiheiden kuuluvan suoraan sen albumeilla.
– Tietenkin 30 vuoteen on mahtunut paljon. Elämissämme on tapahtunut paljon ulkomusiikillisia asioita, ja joskus tuntuu, että kaikki muu on murentunut, mutta Boris on pysynyt, Wata sanoo.
– On ollut aikoja, jolloin olemme olleet varmoja, ettei Boris voi enää jatkua. Mikä tahansa ongelma on ollutkin, olemme päässeet siitä yli, ja siitä kaikesta on syntynyt musiikkia, joka on ollut aina Borisia. Se on vaatinut vaihtelua ja luovuutta soundiltamme, joka on muuttunut itsemme mukana.
– On ollut tärkeää, että olemme aina kunnioittaneet toisiamme, ja vuosien mittaan roolimme ovat kirkastuneet selvemmiksi. Boris on yhtä kuin meidän kolmen yhteinen periksiantamaton DIY-henki. Jos yksikin meistä kolmesta poistettaisiin yhtälöstä, syntyvä musiikki ei olisi Borisia. Borisin soundin on oltava yksilöiden yläpuolella.
Mainittu soundi on yhdistynyt vuosien kuluessa yhtyeiden kuten Sunn O))), Merzbow ja Astbury niin ikään tunnistettaviin äänimaailmoihin. Wata kuvailee yhteisalbumien vaikuttaneen suoraan myös Borisiin.
– Kun päätämme tehdä yhteistyötä jonkun muusikon kanssa, pistämme peliin aina kaikkemme. Ennen kuin tällainen kumppanuus käynnistyy, yhteisen kipinän on kuitenkin oltava olemassa henkisellä tasolla.
– Tällaiset kohtaamiset voivat olla todella stimuloivia. Opimme aina jotain ihan uutta musiikista, kun työskentelemme jonkun kanssa oman kuplamme ulkopuolelta. On hämmästyttävää huomata, miten monella eri tavalla musiikin voi kokea, mutta kuinka kaiken juurella on hyvin samanlainen tarve ilmaista alkukantaisimpia tuntojaan.
– Sanoisin, että kaikki nämä uniikit yhteistyöt omalaatuisten ihmisten kanssa ovat vahvistaneet Borisia. Yhteistöitä ei voi koskaan tehdä pakottamalla, mutta kun oikea kemia löytyy, se vahvistaa myös meitä muusikoina.
W, Borisin uusi albumi, on todella erilainen levytys kuin edeltäjänsä No (2020). Ne osoittautuvat nopeasti sisarteoksiksi, joista tuoreempi vastaa seesteisemmällä tunnelmoinnillaan edeltäjänsä raskauteen.
– No-albumi keskittyi voimakkaasti äärimusiikkiin, joka on tärkeä osa Takeshin ja Atsuon juuria, enkä voi kiistää, etteikö levylle olisi purkautunut aika paljon korona-ajan turhautumistakin. Voit varmasti kuulla patoutunutta raivoa Atsuon äärimmäisissä huudoissa ja koko albumin intensiteetissä, jossa on paljon metallia, hardcorea ja punkkia. Vaikka No oli jo 26. levymme, se on yksi äärimmäisimmistä luomuksistamme.
– W:llä painotus on erilainen. Sillä olen itse päälaulajana ja tunnelma on kuin elämän käänteiseltä puolelta. W ei ole niinkään suoraa reflektointia ympäröivään, vaan se kehottaa heräämään todellisuuteen.
– No ja W ovat yhtä. Kun kuuntelet ne peräkkäin, saat käsityksen, millaisena me koemme todellisuuden juuri nyt.
Yksi ainoa soundi
Loputtoman oloinen tutkimusmatka ilmaisukeinoissa on aiheuttanut sen, että monilla musiikkisivustoilla Borisin genreksi on merkitty vain ”various” tai ”multiple”, mille löytyy Watan mukaan täysin luonnollinen selitys.
– Kaiken ydin taitaa olla se, ettemme ole ikinä ajatelleet, että Borisin soundi olisi millään tavalla ”valmis”.
– Sen sijaan jatkamme vuosi toisensa perään kaikenlaisia kokeiluja. Olemme yhä uteliaita tutkimaan erilaisen teknologian ja uusien soundien mahdollisuuksia. Meillä on paljon kokemusta, kyllä, mutta emme ole antaneet sen määrittää itseämme, vaan haluamme matkata pidemmälle tuntemattomaan.
– Joskus olimme asian suhteen pakkomielteisiä. Kaiken oli kuulostettava niin kaikkia tunnettuja soundeja rikkovalta kuin mahdollista, mikä johti liiankin äärimmäisiin ratkaisuihin. Viime vuosina olemme löytäneet eräänlaisen sisäisen rauhan ja nauttineet jopa mukavuusalueilla säveltämisestä.
Bändin tapa soida todella kovaäänisesti, dynaamisesti ja orgaanisesti on seurannut sitä läpi vuosien. Boris kuulostaa kyllä raskaalta, mutta kyse on aina siitä, miten intensiivisesti soitto lähtee triosta itsestään.
– Ei liene yllätys, että olemme aina pitäneet analogisista laitteista, ja meistä on tärkeää äänittää todella lujalla äänenpaineella vahvistinten läpi soittamalla eikä luoda äänenvoimakkuutta keinotekoisesti, Wata kertoo.
– Tämän ajatuksen ei tarvitse sulkea pois uutta teknologiaa. Tilaamme jatkuvasti uusia pedaaleita, ja yksi uusi soundi saattaa inspiroida jopa kokonaista kappaletta. Äänet vaikuttavat ihmisiin todella alitajuisilla tavoilla.
– Kaikki lähtee alkukantaisesti siitä, miltä jokin ääni tuntuu. Sen takia on tärkeää, että ympäröimme itsemme jatkuvasti mielenkiintoisilla soundeilla, koska siitähän musiikissa on alun alkaenkin ollut kyse.
Wata löytää W-albumilta suoran esimerkin siitä, miten uudet tekniset löydökset inspiroivat bändiä.
– Death by Audion kaikupedaali Rooms antoi eräänlainen yleisvireen koko albumille.
– Drowning by Numbers on puolestaan hyvä esimerkki improvisoinnista jammailemalla. Se syntyi pitkästä sessiosta, jossa oli mukana vain kitaroita ja rumpuja. Atsuo teki kaikesta soittamastamme oman versionsa editoimalla ja yhdistelemällä erilaisia osia uudeksi kokonaisuudeksi. Äänitimme bassot ja muutamia muita soittimia vasta sen jälkeen.
– Instrumentaalisen osuuden valmistuttua Takeshi improvisoi kaikki laulumelodiat ja lyriikat perustaen ne täysin siihen tunnelmaan, jonka hän aisti Atsuon luomasta versiosta. Tämän jälkeen annoimme kappaleen tuottajallemme Sugar Yoshinagalle, ja hän sovitti kokonaisuutta oman visionsa mukaisesti jälkituotannossa, minkä myötä kappaleesta tuli monien eri tulkintojen ja versioiden summa.
– Tämä tapa säveltää on samanlainen kuin kanadalaisella krautrock-bändillä Canilla. Ajatus on siinä, ettei kukaan meistä kuule valmista versiota ennen kuin kappale on kulkenut kaikkien eri vaiheiden läpi.
Jatkuvaa vuorovaikutusta
Wata kertoo, ettei treeniksellä tai studiossa yhdessä soittaminen takaa sitä, että bändi kuulostaa bändiltä. Avain aitoon bändisoittoon piilee vuorovaikutuksessa, joka pesii usein jazzin maailmoissa.
– Yleensä asettelemme rummut, vahvistimet ja mikrofonit yhteen huoneeseen ja äänitämme pohjaraidat yhdessä, koska vain sitä kautta bändisoittoon voi syntyä aitoa elävyyden ja ihmisyyden tunnetta.
– Kun soitamme yhdessä, aika pysähtyy ja kaikki ympäröivä katoaa. On huumaavaa heittäytyä syntyvään soundiin ja seurata soittokaverin ilmeitä ja hengitystä, aistia juuri ne hetket, jotka ovat kappaleessa tärkeimpiä.
– Tämä toimii erityisen hyvin hitaissa kappaleissa, joissa muutaman sekunnin hetki saattaa määrittää kokonaista tunnelmaa. Kun saavutamme tällaisen hetken, sen voi huomata toisen fiilistelystä. Siinä hetkessä tietää heti, onko jostain ideasta syntyneessä jammailussa sitä kuuluisaa jotakin, jota kannattaa työstää eteenpäin.
Poimimalla minkä tahansa Boris-kappaleen, kuuntelemalla sitä levyltä ja ottamalla sen jälkeen tarkasteluun jonkin liveversion levyä seuranneen kiertueen alusta ja lopusta osoittaa, miten paljon bändin musiikki elää levytyksen jälkeen.
– Boris-kappaleet eivät ole koskaan valmiita. Ne elävät paljon jo treenatessamme niitä levytettäviksi, ja albumeillemme päätyy aina yhdenlainen versio, jonka matka ei ole vielä lähelläkään päätepistettä, Wata kuvailee.
– Kiertueille valmistautuessamme kuvittelemme itsemme lavalle, antaudumme musiikillemme ja annamme kehojemme oppia ne eleet, joita äänestämme syntyy. Jo tässä vaiheessa kappale saattaa jälleen muuttua paljon.
– Jatkamme tätä kiertueillamme. Keikkojen flow on täysin erilainen kuin studiossa tai treeniksellä. Eläydymme voimakkaasti sekä yleisön että toistemme reaktioihin, jolloin taas uusi vuorovaikutus saa kappaleen elämään.
– Sen, miten musiikki resonoi ihmisissä, tulee heijastua takaisin musiikkiin. En voisi kuvitellakaan Borisin asettavan kappaleitaan johonkin muottiin ja toistavan sitä keikalta toiselle. Luomamme ääni ei ole koskaan valmista.
Puuttuva osa inspiraatiota
Viimeisen kahden vuoden aikana äänitetyn Boris-musiikin evoluutio on ollut pysähtyneessä tilassa, eikä edellisen No-albumin kappaleita ole päästy soittamaan livenä juuri lainkaan.
Maan ulkopuolelle kantautuneen uutisoinnin mukaan Japani on ollut pandemian aikana todellisessa myrskynsilmässä, jossa tartunta- ja kuolleisuusluvut ovat olleet kovia, mutta niin ovat olleet myös maan suorittamat toimenpiteet.
– Myös me jouduimme koronan alussa täyteen sulkutilaan, kiertueet eivät olleet mahdollisia emmekä voineet esiintyä edes Japanissa, Wata toteaa.
– Onneksemme olemme äänittäneet musiikkiamme aina itse, joten emme olleet missään vaiheessa tilanteessa, jossa koko musiikintekeminen olisi pitänyt pistää telakalle. Jotenkin tilanne kääntyi niin päin, että täyden pysähtymisen sijaan annoimme kaiken patoutuneen live-energian purkautua uuteen musiikkiin.
– Oli totta kai hienoa päästä soittamaan Hiroshimassa ja Tokiossa, vaikkakin todella rajoitetulle yleisölle, ja olisi vielä parempaa päästä pian kiertueelle, mutta emme ole antaneet maailman tapahtumien juuri rajoittaa itseämme.
Wata myöntää kaipaavansa keikkoja erityisesti siksi, että ne tuovat bändin luomistyöhön tärkeitä lisätasoja ja inspiroivat uuteen musiikkiin. Kuvioon liittyy voimakkaasti se, missä ja miten Boris milloinkin esiintyy.
– Ei ole olemassa sellaista asiaa kuin tyypillinen Boris-keikka, hän sanoo.
– Jokainen venue on erilainen. Jokainen yleisö on erilainen. Jokainen maa on erilainen. On tiettyjä asioita, jotka yhdistävät ihmisiä ympäri maapallon. Erityisesti musiikissa. Mutta se, millä tavalla ihmiset eläytyvät musiikkiin eri maailmankolkissa, voi olla hyvinkin erilaista, ja lisäksi musiikkimme resonoi jokaisessa keikkatilassa eri tavalla.
– En malta odottaa, että pääsemme jälleen esimerkiksi Suomeen. Suomi on ollut aina yksi suosikkimaistani. Pidän suomalaisesta arkkitehtuurista ja mielenmaisemasta, minkä vuoksi olen pyrkinyt käymään Suomen-keikkojemme yhteydessä museoissa. Tällaiset pienet asiat inspiroivat meitä aina.
Julkaistu Infernossa 1/2022.