Acceptin uuden levyn julkaisu viivästyy – julkaisee lohdutukseksi singlen

Syynä koronan aiheuttamat tuotantotekniset ongelmat.

08.01.2021

Saksalaisen Accept-yhtyeen oli tarkoitus julkaista uusi pitkäsoittonsa Too Mean to Die ensi viikolla eli 15. tammikuuta. Fanit joutuvat odottamaan uutta levyä kuitenkin hieman pidempään, sillä koronasta johtuen julkaisua on jouduttu lykkäämään. Uusi julkaisupäivä on 29. tammikuuta.

”Koronasta johtuneen levypainon sulkeutumisen vuoksi valmiin tuotteen saaminen on viivästynyt niin paljon, ettemme pysty pitämään kiinni alkuperäisestä julkaisupäivästä. Olemme pahoillamme ja toivottavasti fanit ymmärtävät meitä tässä todella harmittavassa tilanteessa ja tukevat bändiä. Edellisestä levystä on yli kolme vuotta, joten toivottavasti jaksatte odottaa kaksi viikkoa lisää tätä uutta mestariteosta”, levy-yhtiöstä tiedotetaan.

Lohdutukseksi yhtye aikoo julkaista 15.1. uuden singlen musiikkivideoineen. Videon trailerin voit katsoa tuosta alta. Varsinaista musavideota sekä pitkäsoittoa odotellessa voikin kuunnella levyn aiempia singlejulkaisuja, Too Mean to Die sekä The Undertaker.

Lisää luettavaa