Kotimainen Omnium Gatherum julkaisee uuden Origin-albumin 5. marraskuuta. Levyltä on jo aiemmin julkaistu maistiaisena kappale Paragon hevosvoimia pursuavan musiikkivideon kera ja nyt esimakua on tarjolla lisää Reckoning-kappaleen sekä kuumana kesäpäivänä Kotkan edustalla Rankin saarella kuvatun videon merkeissä.
”Reckoning on todellinen voimalaulu, jollaista tarvitaan noustaksemme viime vuoden alhoista. Kyseessä on myös viimeinen uudelle albumille kirjoittamamme biisi. Se on ’adult oriented death metalia” parhaimmillaan, tämä on ehkäpä se paikka, jossa Def Leppard ja kuolometalli kohtaavat”, kitaristi Markus Vanhala kommentoi.
”Biisi on kertomus tilanteesta, jossa joku todellakin on sössimässä asioita ja päätyy tekemään sen salassa. Päähenkilö on niin solmussa omien asioidensa kanssa, että lopulta hän onnistuu myös kääntämään hänelle tärkeät ihmiset itseään vastaan. Kieltämällä vastuunsa ja totuutta pakoilemalla saa todella tuhoa aikaiseksi”, valottaa laulaja Jukka Pelkonen puolestaan tekstejä.
Omnium Gatherum keikkailee loppuvuoden aikana Suomessa seuraavasti:
04.11. Helsinki – Tavastia
05.11. Kouvola – House Of Rock
06.11. Turku – Utopia
10.11. Hämeenlinna – Suistoklubi
11.11. Jyväskylä – Lutakko
13.11. Tampere – Olympia